Isänpäivän juustokakut x 10

Moni varmaankin miettii tulevan isänpäivän tarjoiluja ja ajattelinkin tässä postauksessa jakaa kymmenen erilaista juustokakkuohjetta. Suklaisia kakkuja löytyy näistä vinkeistä eniten, mutta kokosin alle myös muutamia blogin suosituimpia kakkuja sekä omia lemppareitani ja ihania makupareja.




Kymmenen suosittua juustokakkua, joista löytyy mm. mustaherukkaa ja suklaata, kinuskia ja omenaa, mangoa ja passionhedelmää sekä suolakinuskia ja tuoreita vadelmia.. nam! Lisäsin joukkoon myös yhden vegaanisen juustokakun, joka taipuu helposti myös gluteenittomaksi.




Tämä minttusuklainen kakku sopii isänpäivän lisäksi täydellisesti myös esimerkiksi pikkujouluihin, jouluaaton kahvipöytään tai uuden vuoden herkutteluun. Ostan meille aina jouluksi After Eight-suklaata ja ne sopivat kyllä täydellisesti maustamaan myös kakkua.





Kinuskilla kuorrutettu macadamiajuustokakku on taivaallista! Pienikin pala riittää viemään makeannälän, joten tämä sopii hyvin herkkusuille!




 
Kahden kerroksen mango-passionjuustokakku on ihanan raikas herkku, joka viimeistellään kauniilla valkosuklaareunuksella.





Hieman kirpeää mustaherukkaa ja täyteläistä suklaata, mikä herkullinen yhdistelmä!

 


Tein suosittua Nina Lincolnin suklaakakkua viime vuonna isänpäivän brunssille. Jäädytetty juustokakku on helppo valmistaa edellisenä päivänä ja vie kielen mennessään.. :)

 


Paistetun juustokakun sisältä löytyy pannulla karamellisoitua omenaa, joka on täydellinen makupari juustokakun, kinuskin ja pähkinöiden kanssa.





Täyteläinen mascarponekakku sisältää runsaasti Oreo-sattumia ja hyytyy helposti ilman liivatetta.

 


Suklainen browniepohja, maitosuklaan makuinen juustokakkukerros ja reilusti erilaisia suklaakoristeita. Tämä kakku on todellinen suklaan ystävän unelma!


 


Myös tätä kakkua olen tehnyt meille aikoinaan isänpäiväksi. Uunissa paistettu juustokakku kuorrutetaan kinuskilla ja viimeistellään suolahipuilla sekä pienillä pretzeleillä ja tuoreilla vadelmilla.




Vegaaninen juustokakku on aivan ihanaa ja sopii moneen ruokavalioon. Tämän saa helposti tehtyä myös gluteenittomana ja siihen löytyy vinkit blogista.

Toivottavasti näistä vinkeistä on iloa tulevan isänpäivän tai miksi ei muidenkin juhlien kakkupohdintoihin. Itse meinasin tänä vuonna yhdistää kaksi kakkusuosikkia yhdeksi, saa nähdä kuinka tässä onnistun. Lopputuloksen näette blogissa isänpäivän jälkeen :)

 

3 kommenttia

Kiitos kommentista! ♥