KREETA JA AURINKO KUTSUU

Whii! Lomalukemiset valittu, matkalaukut melkein pakattu ja aiempia reissukuvia katseltu ihan fiiliksissä. Nää kuvat on Lefkaksen pikkukylästä Nidristä, jossa olimme tasan kaksi vuotta sitten.

Tällä kertaa kohteena on siis Kreeta ja sinne on luvattu koko viikoksi +30-32 astetta lämmintä, ihan huippua! Toiveissa rentouttava loma, herkullista ruokaa, kivoja pikkukahviloita, hyviä ruokapaikkoja ja paikallisia tavernoita. Aion hakea heti ekana aamua frappeá ja etsiä varvastossut jostain rantakadun kaupasta. Käydään myös varmaan Hanian markkinoilla ja Plataniaksessa. Muita suunnitelmia ei ole, katsotaan mitä keksimme :-)

Tuun luultavasti kertomaan pieniä lomakuulumisia myös reissun aikana, mutta nyt meen halimaan Maunoa koko viikon edestä.  

Mukavaa viikonloppua!! :-)

♥ Omenapiiras toscakuorrutteella

Mulle tulee tästä omenapiirakasta ihan syksy mieleen. Ekaa kertaa
tein tätä joskus monta vuotta sitten syksyllä pikkusiskoni syntymäpäiville. Aina tasaisin väliajoin saan vienoja toiveita, että josko leipoisin taas joskus toscapiirakkaa. Niimpä päätin yhden aurinkoisen päivän kunniaksi leipoa tämän omenaisen version. Viime syksyinen versio oli mitoitettu hieman pienempään vuokaan, sen ohje löytyy täältä. Muokkailin ohjetta nyt hieman isompaan vuokaan sopivaksi, käytin pohjaan
steviasokeria sekä kaurahiutaleita ja tein kuorrutetta kans enemmän.
Omenoiden ja toscakuorrutuksen yhdistelmä on todella herkullinen. Tää
pelastaa varmasti harmaan ja sateisenkin syyspäivän, suosittelen
kokeilemaan! :-)

♥Omenapiiras toscakuorrutteella (vuoka Ø28cm)

Pohja:

3 munaa

2dl steviasokeria

3dl vehnäjauhoja

1dl kaurahiutaleita

1tl leivinjauhetta

2tl vaniljasokeria

70g voita

1dl maitoa

1tl kanelia

ripaus kardemummaa

Päälle:

3 isoa omenaa kuorittuna, pieniksi paloiksi leikattuna

1.Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet, sulatettu voi ja maito. 

2.Kaada taikina vuokaan ja painele omenalohkot pohjan päälle.

4.Paista +200 asteessa 10-15minuuttia.

5.Valmista toscapäällinen sillä aikaa kun piiras on uunissa.

Toscakuorrutus:

150g voita

1dl sokeria
2dl kermaa
120g mantelilastuja
120g mantelirouhetta

1.Sulata voi kattilassa, sekoita muut ainekset sulaneen voin joukkoon.
2.Keittele
kuorrutetta 15 min. samalla sitä sekoitellen, kuorrutteen tulee kuplia
koko ajan. Valmiin kuorrutteen koostumus on paksuhkoa. Pohjan voi ottaa
pois uunista vaikka kuorrute ei olisikaan vielä valmis.
3.Levitä toscakuorrute esipaistetun piirakkapohjan päälle ja paista uunissa vielä noin 15 minuuttia tai kunnes kuorrutteen pinta on kauniin kultaisen värinen :-)

Huom!
Kuorrute kuplii uunissa, joten piiras kannattaa tehdä vuokaan jossa on
kunnon reunat. Käytin tähän siis halkaisijaltaan 28cm vuokaa ja kuorrute
pysyi kuplimisesta huolimatta hyvin vuoassa. Pienempää vuokaa
käytettäessä on vaarana, että uunissa kuorrutus valuu reunojen yli.

Mun
tekis nytkin ihan hirveesti mieli leipoa jotain mut ainoa mitä keksin
et voisin tehdä olis joku leipätaikina jota ei tarttis vaivata
ollenkaan. Kävin eilen vielä kolmannen kerran lääkärissä ja mulle kirjoitettiin lähete röntgeniin. Lapaluu haluttiin nyt varmuuden vuoksi kuvata ennen reissua. Enää kaks yötä lomaan!! :-)

♥ Omenapiiras toscakuorrutteella

Mulle tulee tästä omenapiirakasta ihan syksy mieleen. Ekaa kertaa tein tätä joskus monta vuotta sitten syksyllä pikkusiskoni syntymäpäiville. Aina tasaisin väliajoin saan vienoja toiveita, että josko leipoisin taas joskus toscapiirakkaa. Niimpä päätin yhden aurinkoisen päivän kunniaksi leipoa tämän omenaisen version. Viime syksyinen versio oli mitoitettu hieman pienempään vuokaan, sen ohje löytyy täältä. Muokkailin ohjetta nyt hieman isompaan vuokaan sopivaksi, käytin pohjaan steviasokeria sekä kaurahiutaleita ja tein kuorrutetta kans enemmän. Omenoiden ja toscakuorrutuksen yhdistelmä on todella herkullinen. Tää pelastaa varmasti harmaan ja sateisenkin syyspäivän, suosittelen kokeilemaan! :-)

Omenapiiras toscakuorrutteella (vuoka Ø28cm)

Pohja:
3 munaa
2dl steviasokeria
3dl vehnäjauhoja
1dl kaurahiutaleita
1tl leivinjauhetta
2tl vaniljasokeria
70g voita
1dl maitoa
1tl kanelia
ripaus kardemummaa

Päälle:
3 isoa omenaa kuorittuna, pieniksi paloiksi leikattuna

1.Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet, sulatettu voi ja maito. 
2.Kaada taikina vuokaan ja painele omenalohkot pohjan päälle.
4.Paista +200 asteessa 10-15minuuttia.
5.Valmista toscapäällinen sillä aikaa kun piiras on uunissa.

Toscakuorrutus:
150g voita
1dl sokeria
2dl kermaa
120g mantelilastuja
120g mantelirouhetta

1.Sulata voi kattilassa, sekoita muut ainekset sulaneen voin joukkoon.
2.Keittele kuorrutetta 15 min. samalla sitä sekoitellen, kuorrutteen tulee kuplia koko ajan. Valmiin kuorrutteen koostumus on paksuhkoa. Pohjan voi ottaa pois uunista vaikka kuorrute ei olisikaan vielä valmis.
3.Levitä toscakuorrute esipaistetun piirakkapohjan päälle ja paista uunissa vielä noin 15 minuuttia tai kunnes kuorrutteen pinta on kauniin kultaisen värinen :-)

Huom! Kuorrute kuplii uunissa, joten piiras kannattaa tehdä vuokaan jossa on kunnon reunat. Käytin tähän siis halkaisijaltaan 28cm vuokaa ja kuorrute pysyi kuplimisesta huolimatta hyvin vuoassa. Pienempää vuokaa käytettäessä on vaarana, että uunissa kuorrutus valuu reunojen yli.

Mun tekis nytkin ihan hirveesti mieli leipoa jotain mut ainoa mitä keksin et voisin tehdä olis joku leipätaikina jota ei tarttis vaivata ollenkaan. Kävin eilen vielä kolmannen kerran lääkärissä ja mulle kirjoitettiin lähete röntgeniin. Lapaluu haluttiin nyt varmuuden vuoksi kuvata ennen reissua. Enää kaks yötä lomaan!! :-)

♥ Aurinkoisen sunnuntaipäivän couscous-halloumisalaatti

Aurinkoinen viikonloppu vierähti vanhempieni luona rentoutuen. Jos kamalia niska- ja hartiakipuja ei lasketa niin viikonloppu oli todella onnistunut. Istuskeltin nuotion ääressä ja syötiin hyviä ruokia, joiden tekemisessä mä autoin sen verran kuin pystyin. Lauantaina syötiin äidin tekemään kesäkurpitsapastaa ja eilen tätä herkullista ja täyttävää salaattia, johon käytettiin kaapista löytyneitä raaka-aineita. Muutama sitruuna ja salaattia oli tosin haettava kaupasta.

♥Couscous-halloumisalaatti
4dl couscousia keitettynä
2 isoa tomaattia
1tlk kikherneitä
Pala kurkkua
1pkt halloumijuustoa
1 pieni punasipuli
Marinotuja artisokan sydämiä (resepti täällä)
Nippu tuoretta persiljaa sekä minttua
Tammenlehtisalaattia ja muutama varsisellerin lehti
Kourallinen siemensekoitusta
1 sitruuna
Mustapippuria & suolaa
Oliiviöljyä

1.Keitä couscous paketin ohjeen mukaan, anna kypsän couscousin jäähtyä kunnolla. Marinoi artisokansydämet sillä aikaa kun couscous valmistuu. Sekoita kikherneet artisokasydämien kanssa, jos haluat myös niihin lisää makua. Voit myös valuttaa kikherneet ja lisätä ne salaattiin sellaisenaan.
2.Kaada jäähtynyt couscous kulhoon, purista joukkoon puolikkaan sitruunan mehu, loraus oliiviöljyä ja pieneksi pilkottua persiljaa sekä minttua ja halutessasi myös varsisellerin lehtiä. Rouhi joukkoon mustapippuria sekä ripaus suolaa ja sekoita kunnolla.
3.Pilko tomaatit, kurkku ja punasipuli joukkoon. Sekoita lopuksi marinoidut artisokansydämet ja kikherneet couscousin kanssa.
4.Reunusta tarjoilukulho tammenlehtisalaatilla sekä tuoreilla mintun- ja varsisellerin lehdillä. Kaada couscous-salaatti kulhoon ja anna maustua vielä hetki jääkaapissa. Paloittele halloumijuusto ja paista juustopalat joko grillissä tai pannulla molemmilta puolilta kauniin ruskeaksi.
5.Asettele valmiit juustopalat salaattipedille, purista päälle sitruunamehua ja pilko halutessasi loput sitruunasta paloiksi salaatin sekaan. Lopuksi kourallinen siemensekoitusta, rouhaisu mustapippuria päälle ja salaatti on valmis! :-)

Nam! Tosi hyvää ja ruokaisaa salaattia. Couscousin tilalla voi käyttää myös esimerkiksi bulguria. Sitruuna sopii tähän älyttömän hyvin ja persiljaa saa olla paljon! :-)

Oon varmaan jotenkin huomaamattani jännittänyt koko vasenta kättäni sekä hartioita kipujen takia ja eilen oli varmasti pahin päivä tähän mennessä. Kipu on siirtynyt nyt myös koko niskan alueelle ja illalla multa pääs oikeesti itku ku en meinannu päästä sängystä ylös ja pää ei kääntynyt kunnolla. Oon syöny kipulääkkeitä, pitänyt kylmägeelipussia ja laittanut lääkärin määräämää voidetta. Alle viikko aikaa reissuun ja vielä olis muutama työpäiväkin ennen lomaa. Ihan tyhmää jos tää jatkuu ja joudun sit reissussakin kokoajan varomaan tekemisiäni tän takia.

Mukavaa ja lämmintä viikkoa kaikille! Toivotaan et viikon päästä pystyn edes vähän uimaan siellä kirkkaan turkoosissa meressä! :-)

Couscous-halloumisalaatti

♥ Cafe Regatta

Siinäpä vasta suloinen pikku kahvila! Iskä vei mut tonne kerran kahville, kun olin sanonut että haluaisin päästä käymään siellä. Päivä oli aluksi pilvinen mutta kyllä se aurinkokin alkoi sitten paistamaan juuri kun olimme lähdössä pois.. :-)

Kahvilassa oli paljon iloisia turisteja, osa valokuvasi pihaa yhtä
innoissaan kuin minä ja yksi ystävällinen mies tulikin kysymään tahdonko itsestäni kuvan kahvilan portailla. Osa istuskeli itsekseen kahvia juoden ja osa tuli
isommalla porukalla juomaan kaakaot korvapuustien, croisanttien ja lohileipien kera. Tuolla oli
jotenkin sellainen vähän huvikumpumainen fiilis ja paljon hauskoja
yksityiskohtia :-)

Kahvila on avoinna vuoden jokaisena päivänä ja tonne on ehdottomasti päästävä käymään myös talvella juomaan mukilliset kuumaa kaakaota. Ilmeisesti myös koirat ovat tervetulleita, ainakin  pihalla oli koirien vesikippoja. Myös illan tullen oven vierestä voi lainata vilttejä, jos alkaa paleltaa.

Iskä otti lohileivän ja kahvin. Leipä taisi maksaa 4€. Muistakaa muuten varata käteistä mukaan jos menette kahvittelemaan! En tiedä muista korteista, mutta ainakaan visa electronilla ei pystynyt maksamaan.

Itse päätin kokeilla paikan korvapuustin ja otin sen kanssa maitokahvin. Kahvi ja korvapuusti maksoivat yhteensä 4,90€. Korvapuusti on yks mun lemppari leivonnainen ja otankin sen melkein aina jos käydään jossain kahvilassa. Oli pehmoinen ja herkullinen! Mutta ehkä mä ens kerralla kokeilen jotain täysin uutta leivonnaista :-)

Piha oli täynnä suloisia koristeita, kukkia ja hauskoja kylttejä. Ihmeteltävää siis riitti!

Kahvilan pihalla oli mahdollisuus myös makkaran grillaamiseen. Sisältä saa ostaa makkaroita 1,80€ hintaan.

Hieman sivummassa oli  pikkuruinen pöytä ja tuolit sekä hauska puun oksalta roikkuva keinu lapsille :-)

Cafe Regatta Merikannontie 10, 00260 Helsinki  

♥ Cafe Regatta

Siinäpä vasta suloinen pikku kahvila! Iskä vei mut tonne kerran kahville, kun olin sanonut että haluaisin päästä käymään siellä. Päivä oli aluksi pilvinen mutta kyllä se aurinkokin alkoi sitten paistamaan juuri kun olimme lähdössä pois.. :-)

Kahvilassa oli paljon iloisia turisteja, osa valokuvasi pihaa yhtä innoissaan kuin minä ja yksi ystävällinen mies tulikin kysymään tahdonko itsestäni kuvan kahvilan portailla. Osa istuskeli itsekseen kahvia juoden ja osa tuli isommalla porukalla juomaan kaakaot korvapuustien, croisanttien ja lohileipien kera. Tuolla oli jotenkin sellainen vähän huvikumpumainen fiilis ja paljon hauskoja yksityiskohtia :-)

Kahvila on avoinna vuoden jokaisena päivänä ja tonne on ehdottomasti päästävä käymään myös talvella juomaan mukilliset kuumaa kaakaota. Ilmeisesti myös koirat ovat tervetulleita, ainakin  pihalla oli koirien vesikippoja. Myös illan tullen oven vierestä voi lainata vilttejä, jos alkaa paleltaa.

Iskä otti lohileivän ja kahvin. Leipä taisi maksaa 4€. Muistakaa muuten varata käteistä mukaan jos menette kahvittelemaan! En tiedä muista korteista, mutta ainakaan visa electronilla ei pystynyt maksamaan.

Itse päätin kokeilla paikan korvapuustin ja otin sen kanssa maitokahvin. Kahvi ja korvapuusti maksoivat yhteensä 4,90€. Korvapuusti on yks mun lemppari leivonnainen ja otankin sen melkein aina jos käydään jossain kahvilassa. Oli pehmoinen ja herkullinen! Mutta ehkä mä ens kerralla kokeilen jotain täysin uutta leivonnaista :-)

Piha oli täynnä suloisia koristeita, kukkia ja hauskoja kylttejä. Ihmeteltävää siis riitti!

Kahvilan pihalla oli mahdollisuus myös makkaran grillaamiseen. Sisältä saa ostaa makkaroita 1,80€ hintaan.

Hieman sivummassa oli  pikkuruinen pöytä ja tuolit sekä hauska puun oksalta roikkuva keinu lapsille :-)

Cafe Regatta Merikannontie 10, 00260 Helsinki  

KREETA HERE WE COME!

Jihuu ja jippii! Me varattiin matka Kreikkaan ja lähtöön on alle kaksi viikkoa! Viime reissusta on pian kaksi vuotta ja nyt alkoi tuntua siltä, että pakko päästä taas pikku lomalle. Kroatia olis kiinnostanut kans kovin, mutta kaipuu Kreikkaan on niin suuri et ei tässä nyt oikein muutakaan voinut, heh. Tästä tulee mun kolmastoista matka Kreikkaan, ekan reissun tein maman vatsassa Kreetan Ierapetraan mut sitä ei varmaan lasketa ;-) Muistelin et olisin aiemmin jo listannut tänne Kreikan matkakohteeni mut en löytänyt niitä mistään joten tässä ne nyt tulis:

1988 Lefkas, Nidri
1989 Lefkas, Nidri
1990 Kreeta, Platanias
1991 Thassos
1995 Parga
1998 Korfu, Aharavi
1999 Kreeta, Paleohora
2001 Halkidiki, Afytos
2003 Kreeta, Analipsi
2009 Samos, Votsalakia -> postaus reissusta
2010 Lefkas, Nidri -> postaus reissusta
2011 Lefkas, Nidri

Tuleva reissu: 2013 Kreeta, Agia Marina

Kuva: Finnmatkat

Kuva: Finnmatkat

Kuva: Tjäreborg

Kuva: Tjäreborg

Kuva: Tjäreborg

Kuva: Finnmatkat

Kuva: Finnmatkat

Me ei olla mitenkään erityisesti suunniteltu et mitä tehdään tulevalla lomalla, mut olis kiva vähän kierrellä saarta ja käydä ainakin Hanian markkinoilla sekä kauppahallissa ja nähdä kuuluisa Venetsialainen satama. Bussilla pääsee kulkemaan tuolla tosi kätevästi ja välimatkat on aika lyhyitä niin käydään varmaan ainakin Plataniaksessa ja tsekkailemassa vähän millasia rantoja tuolla on, niitä kun on kehuttu niin paljon :-)

Viime vuonna me ei päästy reissuun, niin perustettiin sit oma Kreikkalainen Taverna ja vitsi en malta odottaa et kohta päästään taas oikeesti istuskelemaan niihin pikkutavernoihin syömään tzatzikia, fetasalaattia, gyros pitaa ja muita herkkuruokia. Nyt vaan kaikki mahdolliset velholoitsut kehiin et mun käsi kokee jonku ihme parantumisen ja pääsen viel ens viikolla muutamaks päiväks töihin ja et pystyn sit lomalla uimaan kunnolla! Tällä hetkellä en pysty ees kuvittelee mitään uimista, mut nyt vaan lepuutan oikeesti tota kättä et saan sen kuntoon :-)

Onkos siellä muita Kreikkafiilistelijöitä?