PÄHKINÄHUNAJAA

Me käytiin tänään porukalla ruokaostoksilla ja oltiin menossa myös kirpputorille, mutta molemmat hyvät kirpparit olivat kiinni. Tultiin sit kauppareissulta suoraan meille, keitettiin pannullinen teetä ja syötiin patonkia levitteiden sekä viinirypäleiden kera. Pähkinäinen hunaja sopi hyvin teen kanssa :-)

Istuskeltiin ja juteltiin kaikenlaista, laitoin kynttilöitä palamaan ja olin onnellinen siitä että saa vaan olla ja siitä, että mulla on ihania läheisiä ympärilläni.

Kun porukat lähtivät, Mauno pääsi pitkälle lenkille ja mä aloin tekemään taikinaa hampurilaissämpylöitä varten. Nyt on taikina kohoamassa, miehen tekemä coleslaw odottaa jääkaapissa ja kohta aletaan valmistamaan muita täytteitä. Me tehdään erilaisia pieniä hampurilaisia, joihin saatiin inspiraatiota uudesta hamppari-kirjastamme :-)

Nyt mä istun tässä sohvan nurkassa viltin alla ja juon kissanminttulikööriä. Kulunut vuosi on ollut opettavainen. Maisa pyörii paljon mielessä, ikävä on edelleen kova. Isän menettäminen tämän vuoden alussa oli niiin lähellä, että sen jälkeen on pakostikin osannut arvostaa omaa perhettään entistäkin enemmän. Ollaan tehty perheen kanssa yhdessä kaikkea kivaa, ollaan muutettu uuteen kotiin ja oon ollut töissä kivoissa työpaikoissa - joskin toivon kovasti, että löytäisin jonkin pitkäaikaisemman työpaikan. Kesällä mun suloinen kummityttöni Vaapukka syntyi, olimme häissä ja muutamissa muissa isommissa juhlissa, syksyllä matkustimme aurinkoiseen Kreikkaan. Vuoteen on mahtunut paljon kaikenlaista kivaa myös blogin osalta ja oon päässyt mukaan tosi mielenkiintoisiin yhteistyöjuttuihin ja reseptikilpailuihin. CocoVin reseptikisan voittaminen tuntui myös upealta! :-)

Tänä aamuna vaihdoin sohvatyynyjen päällisiä, kun Mauno päätti kasata tyynyistä itselleen nukkumispaikan. Annoin pikkuherran nukkua rauhassa tyynyjen keskellä ja jatkoin muita hommia :-) Me vietämme vuoden vaihteen jälleen kerran kotona, jotta Maunolla olisi mahdollisimman turvallinen olo rakettien paukkuessa. Meillä on nyt yks kaveri kylässä, mut illemmalla tiedossa itse tehtyjä hampurilaisia ja hyvän sarjan katselua. Ostettiin me sentään pullo Fresitaa uuden vuoden kunniaksi!

VOIKAA HYVIN!

KUPILLINEN VADELMAA

Nyt on glögit juotu lähes viimeistä pulloa myöten, vielä on yksi pullo Blossaa jäljellä mutta silti teki pitkästä aikaa mieli juoda teetä. Halusin maistaa joululahjaksi saamaani Tsekkiläistä vadelmateetä, joka osoittautui oikein mainioksi! Maku oli todella aidosti vadelmainen ja mukaan sekoitin vielä pienen lusikallisen Kreikasta tuotua hunajaa :-)

Aloimme loman kunniaksi seuraamaan yhtä uutta sarjaa ja niinpä söimme aamiaisen olohuoneessa, pörrösukat jalassa sarjaa seuraillen. Hedelmiä, vihanneksia, juustoa, rucolaa ja paahdettua leipää. Meillä on siis vihdoin ja viimein taas leivänpaahdin, joka piti hommata muuton yhteydessä noin vuosi sitten. Vuoden päivät paahdoimme leivät aina joko uunissa tai pannulla ja vitsi miten huippua onkaan taas tiputtaa pari leipäviipaletta suoraan paahtimeen ja saada hetkessä rapeaksi paahdettua leipää.

Tämä päivä on siis mennyt täysin lomaillessa. Nukuttiin pitkään, syötiin aamupalaa olohuoneessa ja sama meininki jatkuu pienen siivoilun ohella. Huomenna ajattelin leipoa jotain pientä uuden vuoden kunniaksi, siinä tulee olemaan ricottajuustoa ja suklaata. Lahjaksi saamani suklainen herkkukirja pääsee siis heti käyttöön! :-)

JOULUJUTTUJA & ARVONNAN VOITTAJA

Oi Joulu! Koristeltu kuusi, jonka alle ilmestyi kauniisti käärittyjä paketteja. Monen monta mukillista glögiä kera pipareiden ja muiden herkkujen, kyläilyä, saunomista, jouluruokaa, pelailua ja yhdessä oloa. Joulu on muutenkin ihanaa aikaa ja kaksinverroin ihanamman tästä joulusta teki se, että Tsekin porukka tuli viettämään joulua meidän kanssa. Näin kummityttöni Valentinan ensimmäistä kertaa ja yks parhaista asioista koko joulussa oli se hetki, kun pidin pikku Vaapukkaa sylissä ja ihastelimme yhdessä joulukuusen valoja! :'-)

Sain aivan mielettömän kivoja lahjoja, joita ajattelin esitellä toisessa postauksessa. Nyt mulla onkin opeteltavaa, sillä tsekkiläiset leivontakirjat ja lehdet ovat tosi inspiroivia ja niissä on toinen toistaan herkullisempia reseptejä ja kuvia!

Valentina sai meiltä lahjaksi Sophie the giraffen. ♥

Joulun herkkupöytä oli täynnä kaikenlaisia pikkuherkkuja, kuten pienenpieniä piparkakku-ukkoja nappeineen, herrasväen pikkuleipiä, piparminttutankoja, riisisuklaamakeisia, karamelleja, kanelisokerisydämiä, Tsekistä tuotuja kanelimanteleita ja itse leivottuja suklaapalloja sekä leivoksia. 

Koirat hääräsivät mukana lahjoja avatessamme ja Mauno löysikin heti paikkansa siskon uuden tyynyn päältä.

Herkuttelun ohella pelasimme porukalla ja lauloimme singstaria :-D Jouluyönä innostuimme myös kokeilemaan siskoni lahjaksi saatua hattarakonetta ja vitsi miten hauskaa se oli!

Jouluun kuuluu myös juustoilla herkuttelu ja meidän juustopöydästämme löytyi suolakeksejä, vesikeksejä, moniviljalastuja, valkohomejuustoa, sinihomejuustoa, muutamaa erilaista kovempaa juustoa ja levitteitä sekä viinirypäleitä, luumua ja päärynää sekä itse keitettyä viikunahilloketta, karpalohyytelöä, sokeroituja manteleita ja paahdettuja kastanjoita.

Ihana herkkujen ja läheisyyden täyteinen Joulu siis takana ja nyt olemme palanneet takaisin kotiin ja kovasti täällä jo ikävöidään Valinkaa. Toivottavasti pääsemme keväällä Prahaan, katselin eilen jo lentoja maaliskuulle.. :-)

Kiitos kaikille matkailu-arvontaan osallistuneille! Liput matkamessuille voitti Laurs, onnea! :-)

Valentina sai meiltä lahjaksi Sophie the giraffen.

JOULUN HERKUT VALMISTUU

Mukissa höyryävää glögiä rusinoiden ja manteleiden kera, juuri sopivasti auenneet hyasintit, pienin suloisin joulupalloin ja valoin koristeltu minikuusi, piparkakkujen herkullinen tuoksu.. Heräsin tänään ajoissa valmistelemaan lisää jouluherkkuja :-) Nyt odottelen lähettiä, jonka pitäisi tuoda yksi kiva paketti ja sit lähdetään tekemään viimeisiä ostoksia ja syömään.

TEHTY: Osa ruokalahjoista pakattu, taikinat pasteijoita, herrasväen pikkuleipiä ja viikunakorppuja varten, kolme pellillistä pikkuruisia piparkakku-ukkoja nappeineen, pasteijoiden täyte lähes valmis..

TEKEMÄTTÄ: Suklaariisimurot, kaneli-sokeripikkuleivät, viikuna-hasselpähkinäkorput ja herrasväen pikkuleivät sekä pasteijat valmiiksi. Huomiselle jää täytetyt taatelit sekä vuohenjuusto-viikunaleipäset.

Seuraavaksi ajattelin paistaa herrasväen pikkuleivät valmiiksi, jotta voin täyttää ne illalla vadelmahillolla. Osa lahjoista on paketoimatta, mutta ne säästän kans iltaan. Huomenna suuntaamme joulun viettoon vanhempieni luokse, jonne kokoonnutaan koko perheen voimin. Myös suloistakin suloisempi Valentina sekä isoveljeni puolisoineen on paikalla. Uskon että joulustamme tulee mitä parhain! :-) 

Viettäkäähän rentouttava päivä ja nauttikaa olostanne! ♥

VIIMEHETKEN HERKKULAHJAT & JOULUPÖYDÄN LEIVONNAISET

Tässä muutamia vinkkejä joulun herkkulahjoihin, sillä mikä olisikaan parempi lahja kuin itse leivotut pikkuleivät, mausteiset muffinssit tai uunituore vuokaleipä. Linkeistä löytyy myös muutamia lisukkeita joulupöytään, kuten ruusukaali-vuohenjuustopaistos ja marinoidut artisokansydämet :-)

Lisäksi tässä on pieni vinkki kauniisti kimaltelevasta pumpulikerroksesta hyasintin ympärille!

♥JOULUN HERKKULAHJAT SEKÄ JOULUPÖYDÄN LEIVONNAISET JA MUUT LISUKKEET:

APPELSIINI-SUKLAAMUFFINSSIT RIPAUKSELLA ROMMIA

COOKIE POPSIT

HASSELPÄHKINÄ-VIIKUNAKORPUT

HOMEJUUSTO-ANANASPIIRAS

HOMEJUUSTO-PIPARIKIERTEET

HOMEJUUSTO-TIKUT

KANELI-SOKERISYDÄMET

KISSANMINTTU-KAAKAO

KORISTELTUJA PIPAREITA

LUUMU-GALETTE

MARINOIDUT ARTISOKANSYDÄMET

PÄHKINÄISET KINUSKILUUMUT

PÄHKINÄINEN KOOKOS-SUKLAAJUUSTOKAKKU

PÄHKINÄ-SUKLAACOOKIET

RANSKANPASTILLI-PIKKULEIVÄT

RIISIPUURO SOIJAMAITOON

RUUSUKAALI-VUOHENJUUSTOPAISTOS

ROMMI-SUKLAAPALLOT

SAKSANPÄHKINÄ-BANAANIKAKKU

SUKLAISET MACARON-LEIVOKSET

SUKLAA-RIISIMUROT

TÄYTELÄINEN TIRAMISU

VAAHTOKARKKIKAAKAO

VADELMA-PIKKULEIVÄT

VAIVAAMATON SEKALEIPÄ

Onneksi tänään ja huomenna on vielä hyvin aikaa häärätä keittiössä. Mulla on vielä herrasväen pikkuleivät, suklaariisimurot ja pasteijat tekemättä. Lisäksi aion tehdä ainakin täytettyjä taateleita sekä piparkakku-ukkoja. Nyt suuntaamme kuitenkin mummini luo glögille ja siitä tekemään vielä muutamia jouluostoksia :-) Herkullisia leivontahetkiä!

VIIMEHETKEN HERKKULAHJAT & JOULUPÖYDÄN LEIVONNAISET

Tässä muutamia vinkkejä joulun herkkulahjoihin, sillä mikä olisikaan parempi lahja kuin itse leivotut pikkuleivät, mausteiset muffinssit tai uunituore vuokaleipä. Linkeistä löytyy myös muutamia lisukkeita joulupöytään, kuten ruusukaali-vuohenjuustopaistos ja marinoidut artisokansydämet :-)

Lisäksi tässä on pieni vinkki kauniisti kimaltelevasta pumpulikerroksesta hyasintin ympärille!

JOULUN HERKKULAHJAT SEKÄ JOULUPÖYDÄN LEIVONNAISET JA MUUT LISUKKEET:

Onneksi tänään ja huomenna on vielä hyvin aikaa häärätä keittiössä. Mulla on vielä herrasväen pikkuleivät, suklaariisimurot ja pasteijat tekemättä. Lisäksi aion tehdä ainakin täytettyjä taateleita sekä piparkakku-ukkoja. Nyt suuntaamme kuitenkin mummini luo glögille ja siitä tekemään vielä muutamia jouluostoksia :-) Herkullisia leivontahetkiä!

MATKAILUAIHEINEN ARVONTA

Ennen jouluherkkuja ja muutamia viime hetken ruokalahjaideoita ajattelin järjestää matkailu-aiheisen arvonnan. Kuvat ovat meidän viime kesän Kreetan reissultamme, vitsi miten kivaa onkaan katsella matkakuvia. Tekis taas hirveesti mieli lähteä reissuun! Onneksi tammikuussa järjestetään jälleen matkamessut ja mut valittiin matkamessuille yhdeksi bloggaajaksi, jihuu! Sain myös kaksi messulippua arvottavaksi täällä blogissa!

ARVONNAN SÄÄNNÖT:

-Arvonta-aika on 19-26.12. jonka jälkeen arvon voittajan. Kommentoi tähän postaukseen kertomalla joku mukava matkamuistosi, mieleenpainuvimmat ruokaherkut ulkomailta tai kerro millaisesta matkasta haaveilet seuraavaksi.

-Arvottavana on siis kahden lipun paketti eli voit ottaa vaikkapa ystäväsi mukaan messuille :-)

-Muista jättää kommenttiin myös sähköpostiosoitteesi! 

PIENTÄ INFOA MATKAMESSUISTA:

-Matkamessut järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 17-19.1.2014
-Liput oikeuttavat sisäänpääsyyn yhtenä messujen yleisöpäivänä
-Messujen ohjelmatarjontaa voi käydä katsomassa täältä ja täältä.
-Matkamessuilla järjestetään joka päivä myös matkahuutokauppoja.  

"Uudessa Matkahuutokaupassa on myynnissä tunnettujen kotimaisten
matkanjärjestäjien yli 70 upeaa matkaa suomalaisten suosikkikohteisiin
ja tuntemattomampiin seikkailuihin. Vaihtoehtoja on kaukomaiden lämmöstä
kiinnostaviin kaupunkilomiin."

ONNEA ARVONTAAN! ♥

Liput saatu arvottavaksi messujen järjestäjältä.

MATKAILUAIHEINEN ARVONTA

Ennen jouluherkkuja ja muutamia viime hetken ruokalahjaideoita ajattelin järjestää matkailu-aiheisen arvonnan. Kuvat ovat meidän viime kesän Kreetan reissultamme, vitsi miten kivaa onkaan katsella matkakuvia. Tekis taas hirveesti mieli lähteä reissuun! Onneksi tammikuussa järjestetään jälleen matkamessut ja mut valittiin matkamessuille yhdeksi bloggaajaksi, jihuu! Sain myös kaksi messulippua arvottavaksi täällä blogissa!

ARVONNAN SÄÄNNÖT:

-Arvonta-aika on 19-26.12. jonka jälkeen arvon voittajan. Kommentoi tähän postaukseen kertomalla joku mukava matkamuistosi, mieleenpainuvimmat ruokaherkut ulkomailta tai kerro millaisesta matkasta haaveilet seuraavaksi.

-Arvottavana on siis kahden lipun paketti eli voit ottaa vaikkapa ystäväsi mukaan messuille :-)

-Muista jättää kommenttiin myös sähköpostiosoitteesi! 

PIENTÄ INFOA MATKAMESSUISTA:

-Matkamessut järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 17-19.1.2014
-Liput oikeuttavat sisäänpääsyyn yhtenä messujen yleisöpäivänä
-Messujen ohjelmatarjontaa voi käydä katsomassa täältä ja täältä.
-Matkamessuilla järjestetään joka päivä myös matkahuutokauppoja.  

"Uudessa Matkahuutokaupassa on myynnissä tunnettujen kotimaisten matkanjärjestäjien yli 70 upeaa matkaa suomalaisten suosikkikohteisiin ja tuntemattomampiin seikkailuihin. Vaihtoehtoja on kaukomaiden lämmöstä kiinnostaviin kaupunkilomiin."