♥ Sun is shining,

the weather is sweet. Make you want to move your dancing feet. -Bob Marley

Tässä vähän kesäisiä kuvia viime tiistailta! Yrtit kasvaa, kirsikkapuu kukkii ja gojimarjapensaskin on löytänyt oman paikkansa herukkapensaiden ja omenapuun vierestä. Koirat köllii milloin missäkin, tonkii multaa ja loiskii vettä terassille. Ihana, ihana kesä!

Tänään näen pitkästä aikaa ystävää helsingissä, käyn levykaupassa ja ehkä käytän Indiskan lahjakorttini jos jotain kivaa löytyy. Viime kerralla koko lahjakortti unohtui, hups! Pitkä keskutelu veljen kanssa sai aikaan hyvän mielen, joka oli vielä aamulla tipotiessään. Lämmintä ja aurinkoista viikonloppua ihanaiset! ♥

MAISANI MUN

Tasan vuosi sitten tähän aikaan itkin sun turkkia vasten. Maailman paras Maisa.

"Caesar-salaatti"

Tässä yks lempparisalaateistani hieman muokattuna alkuperäisestä versiostaan, jossa on anjovista. Mä en syö kalaa oikeastaan koskaan ja pakko sanoa, että ajatuskin anjoviksesta salaatissa kuulostaa jotenkin oudolta. Tehdään kastike salaattiin aina itse ja tähän versioon tulee myös kurkkua, jota ei siis alkuperäisessä versiossa ole :-)

Caesar-salaatin historiasta lienee kirjoitettu monenlaisia versioita, mutta yleisin taitaa olla tarina jossa salaattia valmistettiin ensimmäistä kertaa Meksikon Tijuanassa vuonna 1924. Italialaissyntyinen Alex Cardini työskenteli veljensä Caesarin omistamassa ravintolassa kun yllättäen iso joukko Kalifornialaisa saapui paikalle juhlistamaan Yhdysvaltojen Itsenäisyyspäivää. Harmillisesti keittiön raaka-aineet olivat vähissä ja oli äkkiä kehiteltävä jotain syötävää nälkäiselle väelle. Kananmunista ja muista aineksista valmistui kastike romainesalaatin, kuivahkon vaalean leivän sekä parmesanin kera. Salaatti olikin kokin yllätykseksi oikea menestys ja niin se nimettiin ravintolan omistajan Caesarin mukaan :-)

♥"Caesar-salaatti" kahdelle
2 maustamatonta broilerin rintafilettä
Muutamaa erilaista salaattia
2-3 viipaletta paahtoleipää
Parmesanlastuja maun mukaan
Pieni pätkä kurkkua kuorittuna

1.Aloita valmistamalla kastike (ohje alempana) ja anna sen maustua jääkaapissa.
2.Paista rintafileet pannulla, mausta mielesi mukaan ja pilko salaattiin sopiviksi paloiksi.
3.Paloittele leivät kuutioiksi ja paahda rapeaksi pannulla tai uunissa. Vaihtoehtoisesti leivät voi paahtaa myös paahtimessa ja kuutioida sen jälkeen.
4.Revi salaatit hieman pienemmiksi ja pilko kurkku. Sekoita salaatit ja kurkut erillisessä kipossa sekaisin kastikkeen kanssa.
5.Kokoa annos suoraan lautaselle aloittamalla salaattipohjasta. Lisää kanat ja ripottele päälle leipäkrutonkeja sekä parmesanlastuja ja nauti hyvässä seurassa! :-)

Kastike:
1dl majoneesia
3rkl raastettua parmesania
1-2 valkosipulin kynttä puristettuna
loraus sitruunamehua
rouhaisu mustapippuria
pikkuripaus sokeria
(hyppysellinen suolaa)

1.Sekoita kastikkeen ainekset keskenään. Voit käyttää joko kaupan valmista majoneesia tai itse tehtyä. Me tehdään aika usein myös majoneesi itse, mutta tällä kertaa käytimme kaupan majoneesia.

Salaatti on herkullista myös naturellina, eli ilman kanaa tai vaihtoehtoisesti esimerkiksi katkarapujen kanssa.

Mulla on vielä tää viikkoa vapaata ja sitten työt kutsuu! Oonkin haalinut itselleni tekemistä enemmän kuin kerkeän tekemään, joten pakko yrittää sovitella menoja nyt jotenkin järkevästi että ehtisin myös relata hetken ennen töiden alkua. Huomenna tiedossa sairaalakäynti ja treffit siskon kanssa, keskiviikkona lupasin mennä leipomaan raparperiherkkuja mummin pakkaseen ja saan raparperia kuulemma mukaanikin, jes! Torstaina olisi tiedossa kahvittelua helsingissä ja ystävä tampereelta olisi tulossa yöksi ennen reissuaan, mutta noi taas kumoaa mun torstain itkumaja-suunnitelman.. ja perjantaina taas helsinkiin meno ja lauantaina olisi valmistujaisjuhlat ja sunnuntaina grillailua. Jossain vaiheessa pitäisi ehtiä leipomaan juhlia varten ja siis mun piti ottaa tää viikko ihan rennosti kotoillen ja muutamia ystäviä nähden.. hups :-)

♥ "Caesar-salaatti"

"Caesar-salaatti" kahdelle

Maailma kylässä

Oli pakko lähteä käymään Maailma kylässä-festivaaleilla Ismo Alangon ja metrilakujen takia. Ismo Alanko oli ihana niin kuin aina, joku puhalteli saippuakuplia ihmispaljouden keskellä ja oli hyvä fiilis! Haettiin Intialaista ruokaa kojusta, mä otin kasvis-annoksen ja tykkäsin tosi paljon :-)

Tuli vähän kiire aamulla, joten kietaisin nopeasti hiukset tollaselle nutturalle ja laitoin päälle uusimman kirppislöytöpaitani ja sit menoks! Oli vähän sateinen ilma ja ihmisiä niin paljon, että oli vaikea ottaa kuvia joissa ei olisi jonkun pää tiellä :D

Mä pysähdyin aina vaan ihastelemaan noita riikinkukko-korviksia, niin kivat! Oon jo pitkään suunnitellut sellaista isoa värillistä riikinkukko-tatuointia, siitä tulee niin magee! Mutta en tiedä ottaisinko kuitenkin ensin suunnittelemani tatuoinnin Maisan muistolle. Pitäis vaan varailla aikoja nyt vähitellen :-)

Äh. Jotenkin surkea olo, vaikka onkin ollut kiva päivä. Mielessä pyörii asiat joita tapahtui tasan vuosi sitten eli viimeiset hetket Maisan kanssa. Vikat lyhyet kävelyretket, vikat herkkumakkarat, vikat juuston piilotukset ja vikat päiväunet maailman parhaan päikkäriystävän kainalossa. Torstaina rakennan varmaan jonkun itkumajan enkä poistu sieltä koko päivänä. ♥ 

♥ Maailma kylässä

KESÄISEN KUPLIVA SITRUS-HERUKKAJUOMA

"Kesän raikkain kuplajuoma valmistuu sitruuna-Novellesta, herukoista ja appelsiinista! Tarjoile juhlissa & grillatessa tai pakkaa mukaan piknikille!"

Jippii! Arvatkaapa mitä! Olen Blogiringin kautta mukana Hartwall Novellen järjestämässä kesäjuomakilpailussa. Linkki virallisille kilpailusivuille on postauksen lopussa  ja sinne pääset suoraan myös blogin oikeassa reunassa olevasta kuplajuomakuvasta.

Ideana oli kehittää jokin herkullinen kesäjuomaresepti Novellen laajaa tuotevalikoimaa käyttäen. Ja ennen kuin huomasinkaan, näin jo itseni ja ystäväni istumassa kesäisellä piknikillä juomassa kuplivaa punaherukkamehua. Halusin kuitenkin juomaan mukaan jonkin pienen jujun ja valmistellessani ekaa juomaerää, puristin punaherukoiden ja kuplivien kivennäisvesien sekaan vähän appelsiinia. Juku, että siitä tuli hyvää! Ja jos totta puhutaan, meillä on tehty tätä raikasta kuplajuomaa jo neljä kertaa. Täytyy varmaan mennä tänä kesänä auttamaan mummia punaherukoiden keräämisessä..

Kupliva sitrus-herukkajuoma (n.1,2l valmista juomaa)
0,5l Hartwall Citronelle-kivennäisvettä
0,5l Hartwall Maustamatonta kivennäisvettä
5dl punaherukoita
2 appelsiinia
1dl sokeria
Sitruunamelissan lehtiä
+ supertiheä siivilä ja/tai harsokangasta

1. Mittaa 5dl punaherukoita pieneen kattilaan, kaada sekaan 1dl maustamatonta kivennäisvettä ja 1dl sokeria. Kuumenna seos kunnolla, anna kiehua hetken aikaa ja painele marjoja kauhan avulla kattilan pohjaa vasten.
2. Seuraavaksi marjaseos siivilöidään kulhoon. Mun mielestä parhaiten toimii yhdistelmä: siivilä & harsokangas. Aseta kulhon päälle siivilä ja siivilän päälle pala harsokangasta. Kaada herukkaseos kankaan päälle ja painele lusikan avulla kaikki ylimääräiset mehut harson ja siivilän läpi kulhoon.
3. Kaada herukkamehu isompaan kulhoon ja purista joukkoon muutama appelsiini. Lopuksi vielä kuplivat kivennäisvedet mehun sekaan, eli 0,5l Citronellea ja 0,4l Maustamatonta.
4. Valmis juoma kannattaa kaataa mielellään korkilliseen pulloon, jotta kuplat säilyvät. Koristele sitruunamelissan lehdillä, appelsiinin ja sitruunan lohkoilla sekä punaviinimarjoilla.
5. Tadaa! Kesän herkullisin kuplajuoma on valmista nautittavaksi!

Muutama vinkki!
- Kivoja jääpaloja juoman sekaan saat ripottelemalla jääpalamuottiin punaherukoita ja halutessasi myös pieniä sitruunamelissan lehtiä. Kaada marjojen päälle vettä ja pakasta!
- Voit myös pakastaa appelsiinin ja sitruunan siivuja ja upottaa niitä jäisinä juomalaseihin.
- Harsokangasta saa kangaskaupoista. Ostin sitä itse metrin ja se maksoi noin kolme euroa. Harsokangas kannattaa pestä esimerkiksi fairylla ennen käyttöä. Harsoa voi käyttää monia kertoja uudestaan kunhan muistaa pestä sen hyvin aina käytön jälkeen. Kannattaa myös leikata harsokankaasta sopivan kokoinen pala käyttöä varten.

Tässä kuplajuomassa yhdistyy kivasti herukoiden kirpeys ja appelsiinin makeus. Herukoista juoma saa myös kauniin punertavan värinsä ja kivennäisvesien kuplivuus kruunaa tämän kesäjuoman! Lupasinkin tehdä tätä muutaman pullollisen Juhannukseksi kun veljeni saapuu Suomeen. Taidankin muistaa jo koko reseptin ulkoa, tosin nyt se täytyy vaan tuplata jotta kaikille riittää varmasti! Olen ennen ihan tyytyväisenä juonut mummin tekemiä mehuja, mutta tämä juoma on kyllä niin helppo ja melko nopeakin valmistaa että nyt mä voin vuorostani viedä mummille maistiaisia!

Toivottelen täältä keittiömme vallanneesta kuplajuomatehtaasta ihania
piknik-retkiä, mukavia grillibileitä ja hilpeitä kesän juhlia!
Valmistakaa pullollinen sitrus-herukkajuomaa ja istahtakaa kuumana
kesäpäivänä vaikkapa pihakeinuun tai vehreälle nurmelle nauttimaan
lasilliset kesän parasta kuplajuomaa :)

Juomakilpailu on käynnissä Hartwall Novellen Facebook-sivuilla, jonne pääset suoraan tästä. Äänestämällä omaa suosikkiasi, voit voittaa liput Taste of
Helsinki-tapahtumaan eli Suomen suurimpaan gourmet-ruokafestivaaliin!

Lisäys: Linkit kilpailuun eivät ilmeisesti toimi tai näy kaikilla, saattaa johtua siitä että koneella on jotain estoja päällä tai jostain muusta. Tässä vielä yksi linkki, toivottavasti TÄMÄ toimii!

Yhteistyössä Hartwall Novelle ja Blogirinki.

KESÄISEN KUPLIVA SITRUS-HERUKKAJUOMA

"Kesän raikkain kuplajuoma valmistuu sitruuna-Novellesta, herukoista ja appelsiinista! Tarjoile juhlissa & grillatessa tai pakkaa mukaan piknikille!"

Jippii! Arvatkaapa mitä! Olen Blogiringin kautta mukana Hartwall Novellen järjestämässä kesäjuomakilpailussa. Linkki virallisille kilpailusivuille on postauksen lopussa  ja sinne pääset suoraan myös blogin oikeassa reunassa olevasta kuplajuomakuvasta.

Ideana oli kehittää jokin herkullinen kesäjuomaresepti Novellen laajaa tuotevalikoimaa käyttäen. Ja ennen kuin huomasinkaan, näin jo itseni ja ystäväni istumassa kesäisellä piknikillä juomassa kuplivaa punaherukkamehua. Halusin kuitenkin juomaan mukaan jonkin pienen jujun ja valmistellessani ekaa juomaerää, puristin punaherukoiden ja kuplivien kivennäisvesien sekaan vähän appelsiinia. Juku, että siitä tuli hyvää! Ja jos totta puhutaan, meillä on tehty tätä raikasta kuplajuomaa jo neljä kertaa. Täytyy varmaan mennä tänä kesänä auttamaan mummia punaherukoiden keräämisessä..

Kupliva sitrus-herukkajuoma (n.1,2l valmista juomaa)
0,5l Hartwall Citronelle-kivennäisvettä
0,5l Hartwall Maustamatonta kivennäisvettä
5dl punaherukoita
2 appelsiinia
1dl sokeria
Sitruunamelissan lehtiä
+ supertiheä siivilä ja/tai harsokangasta

1. Mittaa 5dl punaherukoita pieneen kattilaan, kaada sekaan 1dl maustamatonta kivennäisvettä ja 1dl sokeria. Kuumenna seos kunnolla, anna kiehua hetken aikaa ja painele marjoja kauhan avulla kattilan pohjaa vasten.
2. Seuraavaksi marjaseos siivilöidään kulhoon. Mun mielestä parhaiten toimii yhdistelmä: siivilä & harsokangas. Aseta kulhon päälle siivilä ja siivilän päälle pala harsokangasta. Kaada herukkaseos kankaan päälle ja painele lusikan avulla kaikki ylimääräiset mehut harson ja siivilän läpi kulhoon.
3. Kaada herukkamehu isompaan kulhoon ja purista joukkoon muutama appelsiini. Lopuksi vielä kuplivat kivennäisvedet mehun sekaan, eli 0,5l Citronellea ja 0,4l Maustamatonta.
4. Valmis juoma kannattaa kaataa mielellään korkilliseen pulloon, jotta kuplat säilyvät. Koristele sitruunamelissan lehdillä, appelsiinin ja sitruunan lohkoilla sekä punaviinimarjoilla.
5. Tadaa! Kesän herkullisin kuplajuoma on valmista nautittavaksi!

Muutama vinkki!
- Kivoja jääpaloja juoman sekaan saat ripottelemalla jääpalamuottiin punaherukoita ja halutessasi myös pieniä sitruunamelissan lehtiä. Kaada marjojen päälle vettä ja pakasta!
- Voit myös pakastaa appelsiinin ja sitruunan siivuja ja upottaa niitä jäisinä juomalaseihin.
- Harsokangasta saa kangaskaupoista. Ostin sitä itse metrin ja se maksoi noin kolme euroa. Harsokangas kannattaa pestä esimerkiksi fairylla ennen käyttöä. Harsoa voi käyttää monia kertoja uudestaan kunhan muistaa pestä sen hyvin aina käytön jälkeen. Kannattaa myös leikata harsokankaasta sopivan kokoinen pala käyttöä varten.

Tässä kuplajuomassa yhdistyy kivasti herukoiden kirpeys ja appelsiinin makeus. Herukoista juoma saa myös kauniin punertavan värinsä ja kivennäisvesien kuplivuus kruunaa tämän kesäjuoman! Lupasinkin tehdä tätä muutaman pullollisen Juhannukseksi kun veljeni saapuu Suomeen. Taidankin muistaa jo koko reseptin ulkoa, tosin nyt se täytyy vaan tuplata jotta kaikille riittää varmasti! Olen ennen ihan tyytyväisenä juonut mummin tekemiä mehuja, mutta tämä juoma on kyllä niin helppo ja melko nopeakin valmistaa että nyt mä voin vuorostani viedä mummille maistiaisia!

Toivottelen täältä keittiömme vallanneesta kuplajuomatehtaasta ihania piknik-retkiä, mukavia grillibileitä ja hilpeitä kesän juhlia! Valmistakaa pullollinen sitrus-herukkajuomaa ja istahtakaa kuumana kesäpäivänä vaikkapa pihakeinuun tai vehreälle nurmelle nauttimaan lasilliset kesän parasta kuplajuomaa :)

Juomakilpailu on käynnissä Hartwall Novellen Facebook-sivuilla, jonne pääset suoraan tästä. Äänestämällä omaa suosikkiasi, voit voittaa liput Taste of Helsinki-tapahtumaan eli Suomen suurimpaan gourmet-ruokafestivaaliin!

Lisäys: Linkit kilpailuun eivät ilmeisesti toimi tai näy kaikilla, saattaa johtua siitä että koneella on jotain estoja päällä tai jostain muusta. Tässä vielä yksi linkki, toivottavasti TÄMÄ toimii!

Yhteistyössä Hartwall Novelle ja Blogirinki.

KESÄN EKA MANSIKKAKAKKU (GL)

Eilen siis pakkasimme mansikkakakun, suklaalevyn onnittelukortteineen sekä Maunon vesikippoineen ja suuntasimme onnittelemaan mun ukkia. Olimme vähän kuin retkellä auringon paistaessa terassilla, joimme kahvia termospullosta ja söimme kakkua pahvilautasilta. Maunokin pääsi mukaan onnittelemaan ja pikkuherra oli ihan naatti kun tulimme iltapäivällä takaisin kotiin :-)

Gluteeniton mansikka-kermakakku (vuoka Ø 18cm)

Gluteeniton kakkupohja:
3 munaa
Sokeria
Gluteenitonta jauhoseosta
Perunajauhoja
1tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria
Voita ja gluteenitommia korppujauhoja

1. Ota kolme samankokoista lasia. Riko yhteen lasiin kananmunat ja mittaa toiseen lasiin saman verran sokeria. Kolmanteen lasiin mittaa noin puolet jauhoseosta ja puolet perunajauhoja. Sekoita joukkoon 1tl leivinjauhetta ja 1tl vaniljasokeria.
2. Laita kakkuvuoan pohjalle pyöreä pala leivinpaperia. Voitele vuoka pienellä määrällä voita, ripottele reunoille ja pohjaan gluteenittomia korppujauhoja.
3. Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Siivilöi jauhot vaahdon sekaan ja kääntele taikina varovasti sekaisin nuolijan tai puulastan avulla.
4. Kaada valmis kakkutaikina vuokaan, paista +175 asteessa 25-30 minuuttia.
5. Anna kakkupohjan jäähtyä kunnolla ennen kuin täytät sen :-)

Täyte:
2dl vispikermaa
1dl vaniljakreemiä
Mansikkahilloa
Tuoreita mansikoita
Kostutus 1dl maitoa ja 1-2tl vaniljasokeria

1. Valmista vaniljakreemiä 1dl ohjeen mukaan. Vaniljakreemin voi myös jättää pois ja sen sijaan kerman voi maustaa vaniljasokerilla.
2. Pilko kourallinen tuoreita mansikoita pieniksi paloiksi. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon valmis vaniljakreemi.
3. Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan, kostuta vaniljamaidolla ja aloita täyttäminen levittämällä pohjan päälle kerros mansikkahilloa. Ripottele päälle mansikanpaloja ja levitä lopuksi vaniljakerma mansikkakerroksen päälle. Tee näin toinenkin kerros, päällimmäinen kakkupohja vain kostutetaan ja loput jätetään seuraavalle päivälle :-)
4. Peitä täytetty kakku varovasti kelmulla ja laita yöksi tai vähintään muutamaksi tunniksi tekeytymään jääkaappiin.

Päälle:
Mansikkahilloa
Tuoreita mansikoita
2dl vispikermaa
Tomusokeria
Sitruunamelissan lehtiä

1. Levitä ohut kerros mansikkahilloa kakun pinnalle.
2. Vatkaa kerma vaahdoksi, mausta tomusokerilla ja koristele kakku tuoreilla mansikoilla, kermapursotuksilla sekä sitruunamelissan lehdillä.

Mulla oli käytössä n.200g mansikoita, joista käytin vähän alle puolet täytekakun väliin ja loput säästin kakun päälle. Teen aina gluteenittoman kakkupohjan päivää ennen kakun täyttöä. Kostuttamisen kanssa kannattaa olla tarkkana - etenkin jos valmistaa pohjan samana päivänä kun sen täyttää. Perinteinen mansikkakakku valmistuu samalla ohjeella vaihtamalla gluteenittoman jauhoseoksen vehnäjauhoihin ja gluteenittomat korppujauhot tavallisiin :-)

Mä pelkäsin koko automatkan että kermapursotukset lössähtää kun autossa oli niin kuuma! Onneksi pahimmalta katastrofilta vältyttiin ja kakku saatiin pursotuksineen pöytään :-)

Mun oli tehnyt jo pitkään mieli täytekakkua, niitä kun tulee kuitenkin tehtyä aika harvoin. Vitsi että maistui hyvältä kesän eka mansikkakakku! Pikkusisko jo pyysikin mua tekemään kinuskikakkua jollekin viikonlopulle ja kesällä on syntymäpäiviä tiedossa, joten pääsen mä ainakin muutaman täytekakun leipomaan tänä kesänä, jee! :-)

Iloista alkavaa viikkoa kaikille, toivotaan että saadaan paljon aurinkoisia päiviä!♥

ÄITIENPÄIVÄLOUNAS AURINKOISELLA TAKAPIHALLA

Viime sunnuntaina nautimme herkullisen Äitienpäivän lounaan porukoiden takapihalla. Tarjolla oli kasvis-hirssirisottoa, itsetehtyjä lihapullia, meloni-viinirypälesalaattia mozzarellajuustolla, vihreää tankoparsaa, rapeaksi paahdettua leipää ja kreikkalaista peruna-tzazikia. Mun lempparein näistä oli tuo peruna-tzaziki, jossa oli myös omenaa. Ihan superhyvää! Yleensä meistä jokainen osallistuu ruoanlaittoon jollain tavalla ja lopuksi on niin kiva istahtaa alas kauniisti katettuun pöytään, yhdessä höpötellen ja syöden! :-)

Me ei olla vielä kertaakaan syöty parvekkeella, mutta aamukahvit ollaan kyllä juotu parvekkeella muutamana aurinkoisena aamuna. Tänään näyttäisi olevan aika sateinen päivä, joten taidetaan syödä ihan suosiolla sisällä pienen kirppikseltä löydetyn pöydän ääressä. Mä heräsin aamulla jo ennen kahdeksaa ja lähdin heti Maunon kanssa sateiseen metsään aamukävelylle. Ihanan rauhallista ja hiljaista! Meidän lähimetsä tuntuu välillä ihan joltain satumetsältä, kun siellä on niin kaunista ja vehreää, puiden oksilla kiipeilee oravia, pellolla pomppii rusakoita ja pulujakin näkyy aina silloin tällöin :-)

Tänään täytyy hakea kaupasta mansikoita ja kermaa. Eilen leivoin gluteenittoman kakkupohjan, jonka täytän tänään ja koristelen huomenna. Ukilla on syntymäpäivät ja me viedään mukanamme perinteinen mansikkakakku! :-)