Kaapit järjestykseen säilytyskorien avulla + arvonta

Kaupallinen yhteistyö: Orthex Group


Olen kirjoitellut täällä aiemminkin siitä, kuinka kaipaan kotiin parempaa järjestystä ja käyn kaappeja ja laatikoita vähitellen läpi. Pyrin siihen, että tiedän missä laatikossa on mitäkin eikä yksikään kaappi tursua tavaraa. Ja koska minulla on täällä yksi pieni ja erittäin innokas apuri - on kodin järjestäminen tällä hetkellä aika hidasta puuhaa, mutta vähitellen..

On palkitsevaa saada kaappeihin tilaa ja laittaa itselle turhaa tavaraa kiertoon jollekin joka sitä tarvitsee. Kirppispöydän ansiosta lapselle pieneksi jääneet vaatteet pääsevät uudelleen käyttöön ja kaappien kätköistä olen saanut paljon astioita eteenpäin. Karsin kotia vähitellen ja nykyään teen hankintoja enemmän harkiten, vaikka edelleen täältä löytyy varmasti ylimääräistä ainakin yhden kirpputoripöydän verran.




 

Sainkin juuri sopivaan aikaan Orthexilta apua säilytykseen ja tavaroiden järjestelyyn. Nämä tulivat niin tarpeeseen! Uudet säilytyslaatikot ja rasiat inspiroivat taas ihan eri tavalla käymään tavaroita läpi ja siistimään hyllyjä. Esimerkiksi näitä joulukoristeita olin kerännyt vanhaan kannelliseen pahvilaatikkoon, joka repsottaa vähän joka nurkasta ja kansi oli muutamasta kohdasta teipattu taas ehjäksi.

Niinpä keitin glögiä, söin muutaman piparin ja ryhdyin hommiin. Ensimmäisenä kävin läpi keittiön kuiva-ainekaappia, keittiötekstiilejä sekä joulukoristeita.




En tiedä teistä, mutta meillä tuppaa kuiva-ainekaapit jotenkin mystisesti levähtämään aina tietyin väliajoin. Turhankin usein tulee ostettua vaikkapa pastaa tai tomaattimurskaa ihan varmuuden vuoksi, kun ei ole varma mitä sieltä hyllyn perältä taas löytyikään. Kuulostaako tutulta?

Näissä Orthexin ilmatiiviissä rasioissa voi säilyttää esimerkiksi pastaa, puurohiutaleita, jauhoja, riisiä, pähkinöitä, linssejä ja siemeniä tai erilaisia muroja. Meillä siirtyi heti eniten käytetyt pastat, murot, hiutaleet ja pähkinät näihin. Yhteen rasiaan laitoin säilytykseen tekemiäni marenkeja, sillä haluan testata kuinka hyvänä ne pysyvät. Tähän mennessä koostumus on ainakin pysynyt täydellisenä!








Olen yrittänyt etsiä kaupasta näihin sopivia kauhoja, joilla lapsi saisi itse helposti otettua esimerkiksi muroja. Puurohiutale-rasiaan olen todennut desimitan olevan todella kätevä, kun sillä saa helposti mitattua haluamansa määrän. Moni miettii, kuinka muistaa vaikkapa pastan keittoajan kun ne kaadetaan paketista säilytysrasiaan. Me käytetään usein samoja puurohiutaleita, joten niiden annostelun ja keittoajan muistaa helposti. Samoin pastan keittoajan muistan yleensä ulkoa ja jos en muista, on sitä kuitenkin helppo seurata keittovaiheessa.

Lisäksi kun tietää kuinka paljon mitäkin tuotetta rasiaan mahtuu, tulee ostettua niitä jotka saa helposti tyhjennettyä kokonaan säilytysrasiaan. Näin kaappiin ei jää turhaan pyörimään niitä avattuja paketteja. Esimerkiksi korkeaan 2,25L rasiaan mahtuu 750g paketti kaurahiutaleita ja 3,5L rasiaan mahtuu kaksi 500g pastapakettia. Tuntuu että kaappiin tuli heti tilaa myös sen vuoksi, että sinne ei tarvitse mahduttaa kaikkia näitä paketteja ja hylly myös näyttää järjestelälliseltä kun säilytysrasiat ovat vierekkäin hyllyllä.




Näillä on nyt päästy hyvään alkuun, mutta ehdottomasti täytyy käydä hankkimassa rasioita vielä lisää jotta saadaan suurin osa kuiva-aineista kätevästi rasioihin. Haaveilen meidän keittiöön apteekkarinkaapista, jolloin kaikki olisi vielä helpommin saatavilla. Kuitenkin jo pelkästään näiden purkkien avulla kaapit ovat pysyneet paremmassa järjestyksessä.

Tiiviit kannet pitävät huolen siitä, että kuiva-aineet pysyvät omissa purkeissaan siististi. Aiemmin hyllyiltä sai olla pyyhkimässä jauhopölyä ja hiutaleita, joita avatuista paketeista väkisinkin tippui.





Toinen järjestystä ylläpitävä ja arkea helpottava tuote tulee tässä! Tämä SmartStore Basket-säilytyskorisarja on valmistettu 100% kierrätysmuovista ja sitä saa kolmessa eri koossa. Jokaiseen on saatavilla myös joko kierrätysmuovista tai bambusta valmistetut kannet. Korit saa pinottua kätevästi päällekkäin. Valkoisen värin lisäksi sarjaan on tullut uutena tuotteena harmaanruskea sävy taupe. Korit muuten kestävät hyvin kosteutta, joten ne sopivat käytettäväksi myös kylpyhuoneessa.

Koreissa pidän erityisesti siitä, että nämä ovat kauniita eikä yhtään haittaa pitää muutamaa esillä esimerkiksi olohuoneen kaapin päällä tai avonaisella hyllyllä. Muutamassa korissa me säilytetään lapsen pienempiä pelejä sekä askartelutarvikkeita ja ne ovat kokoajan esillä ja sopivat hyvin sisustukseen. Muuten olen järjestellyt koreihin keittiön tekstiilejä, lapsen vaatteita, pieniä sisustukseen kuuluvia kausikoristeita sekä keittiön hyllyllä olevat kahvipaketit, lääkkeet ja vitamiinit.





Koreihin on muuten saatavilla myös kierrätysmuovista valmistettuja etikettejä, jotka ovat uudelleenkäytettäviä. Näin korien sisältö on heti nähtävillä etiketistä ja tämän ajattelinkin ottaa käyttöön meidän eteiseen. Eteisessä on ihan sopivasti hyllytilaa ja koreja, mutta aina ei oikeat lapaset ja pipot löydy juuri siitä oikeasta korista.

Pienelle lapselle voi myös piirtää omiin koreihin kuvat mitä korit sisältävät, jolloin hän osaa itse etsiä tarvitsemansa asusteet oikeasta korista ja käytön jälkeen palauttaa ne sinne takaisin. Kätevää!

Nyt kun olen taas saanut vähän lisää järjestystä kaappeihin, olen oikeasti käynyt välillä ihan vain ohimennen ihastelemassa kaappien sisältöä. On ihan parasta kun hyllyt ovat siistejä ja näkee heti mitä sieltä löytyy. Tavoite on saada kaikki keittön kaapit ja laatikot ojennukseen jouluun mennessä. Toivotaan, että se onnistuu!




ARVONTA - VOITA ITSELLESI ORTHEX SÄILYTYSKORIT + KANNET


Arvotaan 3 kpl Orthex SmartStoren harmaanruskeaa säilytyskoria, joihin jokaiseen saat mukaan myös bambusta valmistetut kannet. Voit osallistua arvontaan kommentoimalla tämän postauksen alle.

Kerro kommentissa jokin säilytysvinkkisi tai mihin tarkoitukseen kaipaisit näitä ihania kierrätysmuovista valmistettuja säilytyslaatikoita?

  • Korit on valmistettu 100% kierrätysmuovista

  • Palkintoon kuuluu kolme harmaanruskeaa koria + bambukannet

  • Korien korkeudet ovat 10, 15 ja 20 cm.


Arvonta alkaa nyt ja päättyy torstaina 5.12. jonka jälkeen ilmoitan voittajalle. Muista jättää kommentin yhteydessä sähköpostiosoitteesi. Onnea arvontaan!

Huom! Toinen samanlainen setti arvotaan myös Instagramin puolella.

Voit käydä osallistumassa arvontaan täällä.


61 kommenttia

  1. Uudessa talossa tilaa on enemmän kuin ennen, mutta säilutyskorien virkaa täyttävät tällä hetkellä pahvilaatikot, joista pitäisi jo päästä eroon!

    VastaaPoista
  2. Tarpeeseen tulisi täällä joten mukana arvonnassa 😊

    VastaaPoista
  3. Säilyttäisin näissä askartelutarvikkeita. Kaikki on tällä hetkellä ihan sekaisin pahvilaatikossa. Näillä saisi nätisti pikkutavarat paikoilleen. 🤩

    VastaaPoista
  4. Kyllä mää lapsille ja sukille näitä käyttäisin

    VastaaPoista
  5. Kahden pikkulapsen vanhempina ei tahdo asunnossa neliöt riittää tavaroiden säilytykseen. Näillä voisivat tavarat olla myös helpommin otettavissa. Plussaa kierrätysmateriaalista sekä kauniista ulkomuodosta.

    VastaaPoista
  6. Lelujen säilytykseen olisivat loistavia! Ja tarpeeseen myös, pukkikin tulee pian kyläilemään ja niin se lasten lelumäärä taas kasvaa 🙈

    VastaaPoista
  7. Paljon pientavaraa, kynttilöitä ja koristeita sun muuta härpäkettä pitäisi saada ojennukseen. Samoin kosmetiikkaa, putelia ja purtiloa olisi siististi korissa.

    VastaaPoista
  8. Tilaa on kaapeissa, mutta pikkutavaroiden järjestäminen on työn ja tuskan takana...

    VastaaPoista
  9. Meillä on ihan liikaa kaikkea pientä sälää vailla kunnon säilytyspaikkaa, korit ois varmasti tosi kätsyjä just niille! 😊

    VastaaPoista
  10. Askartelujutut laittaisin koreihin. Tulis kaunista järjestystä glittereille, piipunrasseille, liimapuikoille, väreille, höyhenille, tarroille ... eikä tarttis etsiä kun lapsenlapset alkavat taiteileen.

    VastaaPoista
  11. Korit käyttäisin sukkien lajitteluun:) sukat on ihan sikin sokin kaapissa, ja korit helpottaisi sopivien sukkien löytymistä!

    VastaaPoista
  12. Näihin voisi laittaa vaikka mitä.. :) Ainakin askartelutarvikkeet voisivat sopia näihin. Toimisivat varmaan myös kylppärissä pesuaineiden sekä muiden purkkien ja pullojen nättinä säilytyspaikkana!

    VastaaPoista
  13. Sukkia, pikkutavaroita...

    VastaaPoista
  14. Kyllähän laatikoille aina käyttöä löytyisi kaikkea pientä tavaraa voisin vaikk laittaa.

    VastaaPoista
  15. Käsityötarvikkeille ja kankaille tulisi tarpeeseen.

    VastaaPoista
  16. Valtavan nättejä koreja! Tulisi kyllä tarpeeseen, sillä meilläkin harrastetaan valitettavasti tuota tavaroiden pahvilaatikkoihin tunkemista (ja vanhojen laatikkojen "kunnostusta" teippaamalla) 😀

    VastaaPoista
  17. Kaipaisin näitä kierrätysmuovista valmistettuja säilytyslaatikoita varaston järjestelemiseen.

    Olisi kiva saada tavarat siistiin järjestykseen!

    VastaaPoista
  18. Säilyttäisin näissä askartelutarvikkeitani ja kynsilakkojani, joita on vuosien varrella kertynyt aika paljon.

    VastaaPoista
  19. Eteinen on ihan kaaoksessa, sinne olisi kiva saada pipot ja hanskat järjestykseen.

    VastaaPoista
  20. Pikkutavaroita säilyttäisin, lapsen legoja yms. :)

    VastaaPoista
  21. Keittöön hyllykköön tulisivat tarpeeseen.

    VastaaPoista
  22. Askartelutarvikkeille tai sitten keittiöön.

    VastaaPoista
  23. Lasten askartelu- ja väritys/piirrustustarvikkeille.

    VastaaPoista
  24. Vaatekaappi kaipaisi järjestystä!

    VastaaPoista
  25. Ompelutarvikkeille olisivat hyvät.

    VastaaPoista
  26. Meillä on joskus tapana tehdä toisillemme yllätysaamiaisia . Aamiaistarvikkeet pitäisi siis saada piiloon laatikkoon ja jääkaappiin, johon toinen ei saa kurkkia. Laatikot kävisi esim siihen tarkoitukseen.

    VastaaPoista
  27. Tulisi hyvään käyttöön. :)

    VastaaPoista
  28. Kauniit kannet! Voisin laittaa ihan mitä vaan noihin!

    VastaaPoista
  29. Hienoja, keittiöön ois omiaan, kaapin päälle saisin tavaroille koreja.. Mukaan arvontaan siis!

    VastaaPoista
  30. Säilytysvinkki on se, että karsii tavaraa. Silloin on enemmän tilaa säilyttää, asiat eivät huku ja useammin ovat paremmassa järjestyksessä. Vaikka mulla on näin, niin silti säilytyslaatikot toisivat lisää harmonisuutta säilytystiloihini.

    VastaaPoista
  31. Lapsella paljon pikkutavaraa, joita varten nämä laatikot ois just sopivia. Mukaan kivaan arvontaan 👍

    VastaaPoista
  32. Monenlaistakin käyttöä löytyisi kyllä näille, mm. askartelutarvikkeita, papereita ja vaatteita olisi hyvä järjestellä näihin. :)

    VastaaPoista
  33. Oi, kaapit pursuaa. Toimis siivouskaapissa, keittiön kaapeissa, lasten tarvikkeille...

    VastaaPoista
  34. Nämä ovat todellakin mahtavia kaikenlaiseen säilytykseen. Meillä on muutama ja lisäkorit olisivat tervetulleita! Meillä on näissä nyt kahden isomman lapsen käytössä olevat, kauden asusteet. Pienemmän lapsen sisävaatteet menevät näihin koreihin myös kätevästi jaoteltuina: housut, t-paidat, pitkähihaiset, alusvaatteet, sukat.

    VastaaPoista
  35. Sopisivat vaatehuoneeseen pitämään järjestystä

    VastaaPoista
  36. Keittiöön: lautasliinoja ja ruokailuvälineitä ja pakastuspusseja ja lista on loputon!

    VastaaPoista
  37. Kaapeissa pysyvät tavarat paremmassa järjestyksessä, kun on koreja. Meidän neljän lapsen perheessä näille olisi käyttöä.

    VastaaPoista
  38. Lasten lelut ovat vähän hujan hajan. Nämä olisivat kyllä hyviä pikkuautoille, petseille ym.

    VastaaPoista
  39. Tarpeeseen tulisi! Säilytysvinkkejä ei ole, mutta tyttären huoneeseen nämä sijoittaisin askartelutarvikkeille yms.

    VastaaPoista
  40. Lankoja ainakin säilyttäisin.

    VastaaPoista
  41. Olen hurahtanut akryylimaalaukseen, joten nämä tulisivat tarpeeseen välineiden säilytykseen :)

    VastaaPoista
  42. Näihin säilöisin askartelutarvikkeita ka mm. tytön helmiä ja tarvikkeita :)

    VastaaPoista
  43. Kyllä keittiöön nämä päätyvät.

    VastaaPoista
  44. Nämä tulisi käyttöön lasten leluille 👌🏻

    VastaaPoista
  45. Täällä kaivattaisiin Orthexin apua, pitämään keittiön kaapit järjestyksessä ! Tuskailin keittiön kaappeja siivotessani, kuinka kaikki on mullinmallin ilman käteviä säilytysratkaisuja. Hyvä säilytysvinkki: Heitä kaikki tarpeeton pois.

    VastaaPoista
  46. Kaiken pikkutavaran säilytykseen varmasti kätevät! (:

    VastaaPoista
  47. Ihana kun tuotteet ovat kierrätysmuovista.

    VastaaPoista
  48. Pikkutavaroiden säilytykseen :)

    VastaaPoista
  49. Lasten askartelutavarat ovat ainainen murheenkryyni. Teipit,liimat,tussit ja paperit tarvitsevat näitä koreja.

    VastaaPoista
  50. Tarvetta olisi. Joka paikka pursuaa pikkutavaraa.

    VastaaPoista
  51. Tarpeeseen tulisi, vaatekaappini on vähän epäkäytännöllinen niin laatikkojen avulla vaatteet saisi siistimmin säilöön.

    VastaaPoista
  52. Saisin joulukoristeet järjestykseen! Nyt ne pyörivät pussukoissa pitkin kaappia...

    VastaaPoista
  53. Säilyttäisin villasukkia yms. :) Ihania laatikoita.

    VastaaPoista
  54. Säilyttäisin koruja ja muuta pikkuhilpetööriä, mitkä nyt tällä hetkellä on levällään lipastossa.

    VastaaPoista
  55. Kosmetiikkani kaipaa apua säilytykseen, olisipa mahtava palkinto!

    VastaaPoista
  56. Meillä on todella vähän säilytystilaa pienessä asunnossa, joten tulisivat tarpeeseen! :) Laittaisin näihin pyyhkeitä/lakanoita.

    VastaaPoista
  57. Tarvitsisin koreja lasten vaatteiden, mm. sukkien ja boksereiden säilytykseen.

    VastaaPoista
  58. Tarvitsisin koreja lasten vaatteiden, mm. sukkien ja boksereiden säilytykseen. Kivoja koreja!

    VastaaPoista
  59. Koreihin lajittelisin kosmetiikka tuotteitani:)

    VastaaPoista
  60. Olen pitkään halunnut saada kaappeja järjestykseen! Laittaisin ainakin lakanat,sukat ja muita pieniä tavaroita koreihin.🙂 Järjestystä ois kiva saada.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! ♥