Taateli-suklaakakku

Taatelikakku kuuluu jouluun. Saimme usein mummiltani hänen leipomaa taatelikakkua jouluksi ja nyt muutamana jouluna olen tehnyt erilaisia versioita myös itse. Tämä suklainen versio on mielestäni aivan ihanaa ja halusin ehdottomasti jakaa reseptin myös blogiin. Kakku on samaan aikaan juuri sopivan mehevää, kosteaa ja suklaista. Sisältä pehmeää ja reunoilta rapean tahmaisaa. Täydellistä!

Kokeilin ensimmäistä kertaa taatelien soseuttamista sauvasekoittimella sen sijaan, että ne ainoastaan pehmitetään kattilassa. Pidin kakusta ja koostumuksesta niin paljon, että aion jatkossakin soseuttaa taatelit kakkua varten. Muuten kaikki ainekset vain sekoitetaan keskenään, joten valmistus on helppoa ja mikä parasta - taatelikakku säilyy tosi hyvänä useita päiviä. Maku ja koostumus vain paranee, joten voit valmistaa kakun hyvissä ajoin ennen joulun herkutteluja.


Taateli-suklaakakku vuoka 1,5L

250g taateleita

1dl vettä

100g tummaa suklaata

200g voita

2 dl sokeria

2 munaa

3dl vehnäjauhoja

1tl ruokasoodaa

1tl leivinjauhetta

1dl kermaa

Koristeluun: 50g sulaa suklaata, koristerakeita

  1. Mittaa kattilaan 1dl vettä. Lisää taatelit ja kiehauta. Soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi.
  2. Sulata joukkoon voi ja paloiteltu suklaa. Sekoita ja kaada seos taikinakulhoon ja anna jäähtyä hetki.
  3. Sekoita joukkoon sokeri ja munat. Lisää seuraavaksi kuivat aineet ja lopuksi kerma. Sekoita taikina tasaiseksi ja kaada voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan.
  4. Paista 175 asteessa uunin alatasolla noin 1 tunti. Kokeile kypsyyttä tikulla.
  5. Kumoa kypsä kakku tarjoilulautaselle ja anna jäähtyä. Koristele halutessasi sulatetulla suklaalla ja koristerakeilla.
  • Vinkit!

- Taatelikakku säilyy hyvänä useita päiviä. Säilytä kakkua kelmulla peitettynä tai tiiviissä rasiassa jääkaapissa ja ote huoneenlämpöön ennen tarjoilua.

- Voit tehdä kakun mihin tahansa noin 1,5-2 litran vetoiseen kakkuvuokaan.





Oi että! Tämä oli kyllä niin hyvää, että tekisi mieli tehdä jo uudelleen mutta katsotaan jos malttaisin odottaa jouluun saakka.

Kiitos vielä ihan jokaiselle joka osallistui joulukirjan arvontaan edellisessä postauksessa. Oli aivan ihanaa lukea teidän tunnelmointia ja valmistautumista jouluun, kuinka vietätte aaton ja millaisia jouluperinteitä teillä on. Olisinpa voinut lähettää jokaiselle teille oman kirjan, mutta tällä kertaa arpaonni suosi nimimerkkiä Leena(kommentti nro.28), onnea! Olen laittanut sinulle sähköpostia, jotta pääset mahdollisimman pian selailemaan omaa kirjaasi.

Täällä jatkuu jouluisten leivonnaisten suunnittelu ja pian olisi taas uusi kiva arvonta tulossa blogiin, joten pysykäähän kuulolla!


Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! ♥