Bataatti-kookoskeitto

Edellinen kasvissosekeittoni oli niin onnistunut, että ostin kaupasta melkein heti lähes samat ainekset uutta keittoa varten. Kaurakerma sopii täydellisesti sosekeittoon, mutta niin sopii muuten kookosmaitokin. Tässä keitossa on samat kasvikset kuin aiemmassa, eli bataattia, perunaa ja porkkanaa. Lisäsin keittoon myös sipulia, mutta silti kokonaan uuden makumaailman tuovat lisäämäni kookosmaito, tuoreen limen puristettu mehu ja chili, joka tuo keittoon kivasti potkua.

Bataatti ja kookos ovat ihana makupari, johon sopii täydellisesti limen raikkaus ja chilin tuoma tulisuus. Laita kuitenkin chiliä oman maun mukaan, riippuen kuinka tulisesta pidät. Iso kattilallinen katosi ihan ennätysvauhtia meidän jääkaapista ja tätä tuleekin tehtyä varmasti pian uudelleen, sillä uudet ainekset on jo ostettu kaappiin.

 


Bataatti-kookoskeitto

1 kg bataattia

800 g perunoita

2 isoa sipulia

8 keskikokoista porkkanaa

4 valkosipulinkynttä

3 rkl rypsiöljyä

1 tlk kookosmaitoa (400ml)

2 limen mehu

1/2 tl chilijauhetta

1 tl paprikajauhetta

1 tl currya

1 tl suolaa tai maun mukaan

rouhaisu mustapippuria

Tarjoiluun: kaurafraiche/ranskankerma & tuoreita yrttejä

  1. Kuori ja pilko pieniksi lohkoiksi bataatit, perunat, sipuli ja porkkanat.
  2. Mittaa öljy kattilaan ja kuullota sipulia hetken aikaa. Lisää kasvikset ja purista joukkoon valkosipulinkynnet.
  3. Lisää vettä sen verran, että kasvikset peittyvät. Anna kiehua kunnes kasvikset ovat pehmeitä.
  4. Soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi. Lisää kookoskerma, limen mehu ja mausteet. Kuumenna keittoa vielä hetken aikaa.
  5. Tarjoile esimerkiksi kaurafraichen ja yrttien sekä tuoreen leivän kera.



Kirjoittelin viime syksynä liharuokien valmistuksen vähentyneen entisestään meidän taloudessa ja välillä sitä huomaa, että on tullut tehtyä monena päivänä peräkkäin ainoastaan kasvisruokia. Osa näistä on vegaanisia ja osassa käytän myös maitotuotteita ja kananmunia. Mitä enemmän teen kasvisruokaa, sitä vähemmän oikeastaan tekee edes mieli enää lihaa. Suosin myös kaurapohjaisia jogurtteja ja kauramaitoa, mutta kaapista löytyy edelleen myös turkkilaista jogurttia ja tavallista kermaa. On kuitenkin kiva testailla uusiakin tuotteita ja esimerkiksi vegaaniset laskiaispullat ovat leivottavien listalla seuraavaksi kun löysin kaupasta vispautuvaa kaurakermaa, jota haluan kokeilla.

Oli myös ihana huomata kuinka muutama teistä lukijoistakin oli innostunut kokeilemaan linkkaamaani sosekeittoa kaurakermalla ja kaurafraichella. Ja koska kasvisruokia on kovasti toivottu blogiinkin lisää, niin pyrin lisäämään niitä tänne mahdollisimman paljon. Yleensä en vaan millään ehdi kuvaamaan meidän arkiruokia, vaikka niistä saisi hyviä postauksia aikaiseksi. Onneksi valon määrä alkaa taas lisääntyä, jolloin on mahdollisuus kuvailla ruokia vähän myöhemminkin päivällä.

 

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! ♥