Lakka-valkosuklaa pannacotta

 Panna cotta on keitetty kermavanukas, joka usein viimeistellään tuoreilla marjoilla. Jostain syystä olen aina mieltänyt tämän herkullisen jälkiruoan vaivalloiseksi valmistaa. Nyt muutaman kokeilun jälkeen voin kuitenkin todeta, että pannacotan valmistus onkin oikeastaan melko vaivatonta. Lisäksi annoksesta saa helposti näyttävän, kun sen tarjoilee kauniista laseista tai jälkiruokamaljoista.

Perinteisesti pannacotta maustetaan vaniljalla ja makupariksi lisätään marjoja, hedelmiä tai suklaata. Tällä kertaa halusin yhdistää valkosuklaan rakastamaani marjaan eli lakkaan. Mikä ihana yhdistelmä!


LAKKA-VALKOSUKLAA PANNACOTTA  6-8 annosta

7dl kuohukermaa

1dl sokeria

200g valkosuklaata

3 liivatetta

tuoreita lakkoja


1. Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan.

2. Mittaa kerma ja sokeri kattilaan.  Kuumenna ja anna kiehahtaa.

3. Lisää kattilaan paloiteltu valkosuklaa, sekoita ja anna suklaan sulaa kerman joukkoon.

4. Purista liivatteista ylimääräinen neste, lisää kattilaan ja sekoita tasaiseksi.

5. Kaada valmis massa jälkiruokamaljoihin tai laseihin. Anna jäähtyä hetki, peitä kelmulla ja siirrä jääkaappiin hyytymään 2-3 tunniksi.

6. Viimeistele pannacotta tuoreilla lakoilla tai muilla marjoilla.

 



Me vietettiin syyskuussa tortillailtaa ja koska olen meillä aina herkkuvastaavana, mietin millainen jälkiruoka sopisi kruunaamaan illan. Moni varmaan tietää sen tortillojen jälkeisen täyden olon, jolloin ei todella tee mieli enää mitään jälkiruokaa. Itse asiassa pannacotta osoittautuikin täydelliseksi makeaksi herkuksi tortillaähkyn jälkeen! Kaikkien niiden kippojen, kuppojen ja tortillatäytteiden siivoamisen aikana ehtii sopivasti sulatella ja sen jälkeen kaikille maistuikin hyvin nämä jälkkäriannokset.

Valkosuklaan lisäksi vanukkaaseen voisi hyvin lisätä sitruunaa tai limeä tuomaan raikkautta ja pientä kirpeyttä. Innostuin nyt niin tästä jälkiruoasta, että aloin jo päässäni kehittelemään erilaisia versioita. Joulun kahvipöytään voisi valmistaa esimerkiksi karpaloilla ja kinuskilla tai glögillä maustettua kermavanukasta. Kotilieden sivuilta löytyi myös tämä houkutteleva jouluinen pannacotta, jota aion ehdottomasti kokeilla!


Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! ♥