Suppilovahvero-lihapullat, perunamuusi & puolukkasurvos

Kotitilan lihaa parhaimmillaan reseptikilpailun kolmas osa on käynnissä ja tällä kertaa kehittelin reseptin Länningin tilan hereford jauhelihalle. Saimme ison kasan tuoreita suppilovahveroita ja halusin yhdistää ne jotenkin tähän reseptiin. Päädyin siis suppilovahvero-lihapulliin, joihin sopi mielestäni todella hyvin ruskistetulla voilla ja yrteillä maustettu perunamuusi.
Suppilovahvero-lihapullat, yrttinen perunamuusi & puolukkasurvos neljälle

Lihapullat
500g luomuhereford jauhelihaa
7g suolaa
150g tuoreita suppilovahveroita
1 iso sipuli
4 valkosipulinkynttä
30g voita
mustapippuria
suolaa

lisäksi: voita paistamiseen

1. Pilko sienet pienen pieniksi paloiksi. Kuori ja pilko sipuli pieniksi kuutioiksi. Sulata voi pannulla keskilämmöllä ja kuullota sipulikuutiot pehmeiksi.
2. Purista joukkoon valkosipulinkynnet ja lisää sienet pannulle. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Kuullota muutaman minuutin ajan ja siirrä sivuun jäähtymään.
3. Sekoita jauheliha, 7g suolaa sekä jäähdytetyt sienet ja sipulit keskenään. Pyörittele massasta haluamasi kokoisia lihapullia. Tällä ohjeella keskikokoisia lihapullia saa 20-25 kpl.
4. Paista lihapullat kuumalla pannulla voissa, niin että pullat ovat sisältä kypsiä ja saavat kauniin paistovärin.

Yrtti-perunamuusi
750g jauhoisia perunoita
2dl maitoa
25g voita
1rkl tuoretta timjamia
puoli punttia tuoretta persiljaa
suolaa

1. Laita kuoritut perunat kattilaan ja lisää vettä sen verran että ne peittyvät. Lisää keitinveteen ripaus suolaa ja keitä perunat kypsiksi.
2. Ruskista voi erillisessä kattilassa ja lisää joukkoon pieneksi silputut yrtit. Kaada sekaan maito ja kuumenna kiehuvaksi.
3. Muussaa kattilassa olevat perunat ja lisää joukkoon kuumennettu maito.
Mausta suolalla makusi mukaan.

Puolukkasurvos:
4dl puolukoita
4rkl sokeria

1. Sekoita puolukat ja sokeri keskenään. Painele puolukoita haarukan avulla niin, että saat aikaa survoksen. Jätä halutessasi joukkoon myös kokonaisia puolukoita.



Tässä ruoassa metsän maut ovat parhaimmillaan. Metsästä poimitut suppilovahverot tuovat kivaa lisämakua maukkaisiin lihapulliin, tuoreet yrtit sopivat perinteiseen muusiin ja loppusilauksen annokseen tuo kirpsakka puolukkasurvos.

"Länningin tila sijaitsee lounaisessa Hämeessä Raitoolla, Forssassa lähellä Urjalan rajaa. Tilan mailla kuljeskelee vuodenajasta riippuen reilut parisataa luomuherefordia. Länningin herefordit laiduntavat vapaina tilan mailla aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn."



9 kommenttia

  1. Oliskohan basilika hyvä tuoreena tuohon perunamuussiin? Kesällä kasvatin parvekelaatikossa sitä, ja se on kyllä helppo sekä satoisa yrtti. Herkullisia ohjeita täällä sinulla, olen seurannut jo pitkän tovin! Laitoin blogiini arvonnan, käy osallistumassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olis aivan varmasti! Täytyypä kokeilla itsekin, basilika on yksi lempiyrteistäni. Ja kiitos paljon, kiva kun jätit kommenttia. Käynkin heti kurkkaamassa sun blogia :)

      Poista
  2. Kuulostaapa ihanalta - suppiksia olis meilläkin ihan mukavasti, joten jotain tällaista voisikin niistä loihtia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kans vielä muutama pussillinen suppiksia ja osan laitoin suoraan pakkaseen. Täytyy kehitellä niistä vielä jotain kivoja reseptejä :)

      Poista
  3. Ihana, syksyinen annos! Suppilovahverot sopii hyvin jauhelihataikinoihin.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! En ollut ennen testannut ja nyt tuli todettua että sopivat kyllä tosi hyvin, nams! :)

      Poista
  4. Ihana annos, oikein reilua kotiruokaa :) Se on parasta välillä. Ja kukas ei tykkäis lihapullista ja u muuista ja viekä kun joukkoon on sotkettu sieniä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kiva tehdä välillä myös näitä tavallisia kotiruoka. Tämä oli todella hyvää! :)

      Poista

Kiitos kommentista! ♥