Jääkahvi on kuuman kesäpäivän pelastaja

Muistan maistaneeni ensimmäistä kertaa jääkahvia eli frappéa Kreikan lomallamme ja rakastuin siihen täysin! Kreikassa frappéa saa jokaisesta kahvilasta ja tavernasta ja saat itse vaikuttaa siihen, kuinka vahvaa tai makeaa jääkahvia haluat. Frappé maksaa yleensä 0,90€-1,50€ ja Kreikan reissuilla meillä on tapana hakea jääkahvit mukaan rannalle tai sitten jäämme istuskelemaan johonkin viihtyisään tavernaan nauttimaan virkistävä kahvijuomaa.

Viime kesänä Agia Marinassa keskustelimme mukavan paikallisen kauppiaan kanssa siitä, miten kreikkalaisten ja suomalaisten tavat eroavat toisistaan. Hänen mielestään oli suorastaan vääryys ottaa kahvilasta kahvi mukaan tai juoda esimerkiksi frappé viidessä minuutissa. Heillä kun on tapana istuskella siestan aikaan ja vapaapäivinä jopa neljä tuntia saman kahvilan tai tavernan pöytien ääressä hörppien jääkahvia  tai muuta juomaa hi-taas-ti. Jos jääkahvin tai kreikkalaisen kahvin nauttimiselle ei ole tarpeeksi aikaa, sitä ei oteta. Suomalaisten pikaiset aamukahvit, 15 minuutin kahvitauot työpaikalla ja r-kioskin take away-kahvit kuulostivat tämän paikallisen mielestä ihan älyttömiltä. Hän vain nauroi ja sanoi, että "ei voi olla totta, kyllä frappé täytyy saada juoda rauhassa!"

Jääkahvi kahdelle
2rkl pikakahvijauhetta
3rkl sokeria
1dl vettä
4dl maitoa

1. Mittaa pikakahvijauhe, sokeri ja vesi kulhoon. Vaahdota kuohkeaksi vaahdoksi sähkövatkaimella tai sauvasekoittimella.
2. Lusikoi vaahto kahteen lasiin, kaada päälle maito ja sekoita kevyesti lusikalla.
3. Viimeistele juomat kahvijääpaloilla ja nauti hyvässä seurassa. Ja siis oikeasti nauti, rauhassa!

Kahvijääpalat
1. Keitä pannullinen vahvaa kahvia ja anna kahvin jäähtyä.
2. Annostele kahvia jääpalapusseihin tai jääpalamuotteihin ja pakasta.
3. Käytä kahvijääpaloja kylmiin kahvijuomiin ja maitopohjaisiin drinkkeihin.

Kuumana kesäpäivänä itse tehty jääkahvi on niin parasta. Pihatöiden ja istutushommien lomassa on ihanaa istahtaa hetkeksi.. tai siis pidemmäksikin aikaa alas hörppimään virkistävän kylmää kahvijuomaa. Tällä kertaa jopa maltettiin nauttia juomat kaikessa rauhassa, eikä kaiken muun tekemisen ohella. Mulla ainakin tosi usein jäähtyy tavallinen kahvi kuppiin, kun alan aina puuhailemaan jotain siinä samalla.

Nyt haastankin jokaisen omaan pieneen siestahetkeen. Pidä rauhallinen juomatauko kuumana kesäpäivänä. Valmista herkullista jääkahvia tai muuta virkistävää juomaa ja nauti siitä oikeasti rauhassa. Kyllä ne pihahommat, pyykit ja muut jutut odottaa sen aikaa, vai mitä? :)

20 kommenttia

  1. No just näin! On ihan parasta hörppiä jotain ihanaa (=makeaa ja mausteista) kahvijuomaa hyvässä seurassa höpötellen, ilman kiirettä yhtään mihinkään. Muutenkin inhoan sellaista kiireessä tai matkalla syömistä/juomista, mie haluan nauttia siitä mitä mie syön/juon tai mieluummin olen ilman.

    Täytyy sanoa että maitoiset kahvidrinkkiohjeet ovat aina oikein tervetulleita ja mieluisia, mie meinaan inhoan sydämeni pohjasta mustaa kahvia mutta makeat ja mausteiset kahvidrinkit ja latet ovat ihan silkkaa rakkautta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, niin on! :) Täytyisi vaan useammin istahtaa alas nauttimaan siitä kahvista, eikä tehdä aina samalla jotain muuta. Tykkään kans erilaisista maitopohjaisista juomista tosi paljon ja muutamia drinkkiohjeita meinasin laittaa tännekin, kun ne on olleet niin hyviä :)

      Poista
    2. Laita ihmeessä niitä ohjeita kun ehdit, nyt kiinnostaa! :)

      Poista
  2. Nam, näyttää hyvältä! Pitää maistaa tulevalla lomalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi oletko sä lähdössä Kreikkaan? Mukavaa lomaa! Ja muista tosiaan maistaa frappéa, se on niin superhyvää! :)

      Poista
  3. Me ollaan ihan höyrähdetty vietnamilaiseen jääkahviin, joka valmistetaan kondensoidusta maidosta. Ja kahvijääkutiot ovat olleet to do -listalla pienen iäisyyden, kiitos muistutuksesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vitsi tota pitäis kyl kans ehdottomasti testata, sulla on varmaan resepti blogissa? Ainakin muistelisin sellaisen joskus nähneeni. Kahvijääkuutiot on meillä kohta loppu vaikka tein niitä ISON satsin. Täytyy keitellä huomenna taas pannullinen ja pakastaa :)

      Poista
  4. Allekirjoitan taysin frappen piristavan kuumuudessa ja ihailen myos rauhallisempaa elamantapaa. Kreikassa tama juoma tuli tutuksi. Ensin ihmeteltiin, etta mita noi horppii pillilla, noi kaikki paikalliset? Mutta en voi olla ajattelematta, etta ehka niiden olisi pitanyt sittenkin tehda vahan enemman toita, jotta ei maa olisi joutunut noin kamalaan kriisiin. :) Ja taman sanon kaikella rakkaudella Kreikkaa kohtaa...niinkuin Minka tiedat. <3 Mutta on meilla opittavaakin, kun meilla on vapaata...relataan ja nautitaan vaikkapa siita kylmasta kahvista. Ahh! Trimmeri odottaa, mutta ehka huomenna on sen aika... ;) -Mama P.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainii mun piti tehdä tänään kahvijääpaloja kun kävin teillä, mut se sit unohtu! Muistakaa tehdä niitä niin voidaan sit jääkahvitella joku päivä rau-has-sa :) Kieltämättä Kreikassa lomaillessa sen huomaa hyvin, kuinka paikallisilla ei tunnu olevan kiire mihinkään ja siestat venyy. Mutta toisaalta siellä on niin ihanan rento fiilis ja asiat rullaa omalla painollaan. Ehkäpä juuri sen takia tilanne on nyt mikä on..

      Ja opittavaa tosiaan on. Mä kun saan aina kuulla siitä, että jätän puol kuppia kahvia jäähtymään kun lähden tekemään jotain muita hommia.. :D

      Poista
  5. Näyttää tosi hyvältä :) *Miten kahvista tehtyjä jääpaloja voi siis tehdä tavallisiin jääpalapusseihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onnistuu helposti kun kaataa jäähtyneen kahvin suoraan pannusta jääpalapussiin, samalla tavalla kun täyttäis vedellä. Sit vaan pakastimeen ja hetken päästä onkin ihania kahvijääpaloja juomiin lisättäväksi :)

      Poista
  6. Mm, jääkahvi on kyllä tosi herkkua! Mulla meinaa käydä toisinaan kuumina päivinä niin että huitaisen sen janooni liian nopeasti ja sitten harmittaa ettei tullut nautittua. Sitten keksin alkaa juomaan lasillisen vettä aina ennen kahvia, katoaa se jano ja malttaa nautiskella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, niin on! :) Mulla melkein aina jäähtyy kahvi ja sit otan lisää kuumaa kahvia mukiin ja sit se taas jäähtyy ja on pahaa. Täytyy oikeesti nyt istua alas sen kahvikupin kanssa ja NAUTTIA siitä :)

      Poista
  7. Tein tätä tänään äidille ja veljelle talkoopäivän päätteeksi. Oli hyvää ja virkisti mukavasti, vaikkei se hitaasti nauttiminen oikein onnistunutkaan. Jospa sitä kiireettömyyttä tässä kesällä opiskelisi :) Kiitos hyvästä reseptistä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi onpa kiva kuulla, että kokeilit reseptiä ja tykkäsit siitä. Tosi kiva kun jätit kommentin! :)

      Poista
  8. Tätä täytyy kokeilla. Juuri eilen tuli mieleen jääkahvi, kun nyt ei oikein sitä tavallista kahvia tee mieli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos meinaat kokeilla! Tää on tosiaan hyvä vaihtoehto kuumana kesäpäivänä sen tavallisen kahvin sijaan :)

      Poista

Kiitos kommentista! ♥