AVOKADO-MELONISALAATTI JA GRILLATTUA TOFUA

Sateisista keleistä huolimatta täällä on tehty kesäisiä salaatteja ja grillattu niin maissia kuin tofuakin. Saimme aiemmin Jalotofun grillibileistä uuttaa chilimaustettua tofua mukaamme ja sitä ollaankin nyt ahkerasti grillattu erilaisten salaattien kanssa syötäväksi. Vielä on muutama tofupaketti jäljellä ja ne meinaan säästää burgereita varten. Tää chilillä maustettu tofu on siitä kiva vaihtoehto, että sitä ei tarvitse sen kummemmin marinoida tai maustaa erikseen. Chili on aika mietoa näissä, joten toki makua voi vielä itse lisätä mutta hyvin maistuvat näinkin. Grillatun tofun päälle kun pirskottelee vielä hieman öljyä ja silppuaa yrttejä, niin muuta ei tarvita.


Avokado-melonisalaatti kahdelle
jääsalaattia
4 retiisiä
pala vesimelonia
mansikoita
vihreää paprikaa
pieni punasipuli
100g fetaa
1 kypsä avokado
sitruuna-rypsiöljyä
mustapippuria
suolaa
ruohosipulia
100g tofua (Jalotofu mieto chili paistopala) 

1. Aloita pilkkomalla avokado pieniksi kuutioiksi. Annostele pieneen kulhoon 1-2 rkl sitruuna-rypsiöljyä, muutama rouhaisu mustapippuria ja hippunen suolaa. Sekoita avokadokuutiot öljyyn ja laita hetkeksi jääkaappiin.
2. Siivuta retiisit ja punasipuli ja pilko myös paprika, mansikat ja vesimeloni.
3. Grillaa tofu grillissä tai paista kuumalla pannulla pienessä öljytilkassa.
4. Kokoa annokset suoraan lautasille. Revi jääsalaattia pohjalle ja lisää päälle kaikki pilkotut salaattiainekset sekä murusteltu fetajuusto.
5. Puolita tofu ja viimeistele salaattiannokset sitruunaisella rypsiöljyllä tai oliiviöljyllä ja mustapippurilla sekä pieneksi silputulla ruohosipulilla.






Täytyy varmaan hakea vielä yksi retiisinippu juhannusta varten, ne on nyt tosi edullisia kaupassa ja hyviä niin salaateissa kuin leivän päälläkin. Maun lisäksi retiisit tuovat kivasti myös väriä salaattiannoksiin. Oman pihan retiisit jatkaa kasvamistaan, mutta vielä niitä saadaan odotella. Samoin kesäkurpitsaa, paprikoita ja perunoita. Meillä on nyt muuten ensimmäistä kertaa perunat kasvamassa ja mun tekis niin mieli joka päivä ihan vaivihkaa kaivaa yksi varsi ylös ja katsoa onko siellä yhtään pikkuperunaa. Pakko vaan malttaa odottaa.. mut on ne ainaki kasvanu tosi hyvin, joten eiköhän sieltä jotain tule :)

Nyt sit jännätään Herkkuhaasteen tuloksia. Kiitos tosi paljon kaikille äänestäjille! Tää on jännittävää kun mistään ei näe äänien määriä kuten reseptikilpailuissa yleensä näkee. Jaiks!

15 kommenttia

  1. Siis tuo avokado on aina ollut mulle sellainen, että mitä mä siitä teen? Olen nähnyt, että toiset laittavat sitä ihan leivänpäälle. Avokado kyllä kiinnostaa..en vain ole osannut sitä käyttää. Tästä haaste kesäksi. Koska Fazer/Vallila haaste ratkeaa? Jännittää niin sun puolesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Avokado on tosi hyvää ihan vain suoraan kuoresta lusikoituna, vähän sitruunamehua ja suolaa vaan päälle! :) Ja sopii tosi hyvin just leivän päälle, salaatteihin, tortilloihin ja tacoihin. Kannattaa kokeilla :)

      Kilpailun voitti Terhin sitruuna-pätkiskakku :)

      Poista
    2. Rohkeasti avokadoon tutustumaan Mira-Marie! :). Meidan ikisuosikki on pannulla paistetut katkaravut (reilusti valkospulia!). Ne avokadopuolikkaiden paalle ja reippaasti puristettua sitruunaa. Ahhh! Helppoa ja nopeaa. Voisin syoda...ainakin joka toinen paiva. :D -Mama P.

      Poista
  2. Isot tsempit Minkalle haadteeseen ja kiitos ihanasta blogista! Pakko kommentoida tuohon avokado asiaan ja ennen kans vähän sitä ihmettelin ja nyt ehdoton herkku!! Ite monesti vaan muussaan vähän haarukalla ja puristan valkosipulinkynnen sekaa, vähän ditruunamehua ja paahdetun ruisleivän päälle ... nams!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Täällä kans avokadoa syödään usein leivän päällä, tosi hyvää! Ostin just kaupasta "esikypsytettyjä" avokadoja ja ne on kyllä vielä tosi kovia. Nyt vaan täytyy odotella pari päivää et ne voi syödä :)

      Poista
  3. Onpa iloinen yllätys, että tofumakuja tulee taas lisää kauppoihin - sitä tulee näin kasvissyöjänä usein kokkailtua. :-) Onnea vielä haasteeseen! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Toi chilimaustettu tofu on kyl hyvää ja veikkaan et sitä tulee ostettua jatkossa niiden marinoimattomien lisäksi :)

      Poista
  4. Näyttää hyvältä. En osaa marinoida tofua niin pitää ostaa valmiina maustettua mut hyviä nekin on. Onko toi kisa jo ratkennut? Sun resepti ja kuvat on kisan parhaat :) Leivon juhannuksena sillä reseptillä :)

    Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marinadi on helppo tehdä kun yhdistelee rypsiöljyyn/oliiviöljyyn esimerkiksi mieleisiään yrttejä, valkosipulia, suolaa, mustapippuria, chiliä, srirachaa.. Sit antaa tofukuutioiden marinoitua vähintään pari tuntia. Kannattaa kokeilla erilaisia marinadeja vaan ihan rohkeasti! :) Kisa on joo ratkennut ja voitto meni Terhin sitruuna-pätkiskakulle. Kiva jos meinaat kokeilla muffinssireseptiä, toivottavasti maistuu! :)

      Poista
  5. Avocado-melonisalaatti kuulostaa kyllä takuuvarmasti hyvältä. Täytynee pistää resepti korvan taakse :)

    VastaaPoista
  6. Herkullisia ruokia ja ihana blogi sinulla :-)

    VastaaPoista
  7. Tiedäkkö etten oo koskaan laittanu vielä tofua? Olis jo aika...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei nyt Nanna äkkiä tofuostoksille ja kokkaamaan hopi hopi! :D

      Poista

Kiitos kommentista! ♥