Me odotetaan kevätvauvaa

Terkkuja täältä pesänrakennusvietin keskeltä! Kuten otsikosta voi päätellä, täällä on eletty aika ihania aikoja ja halusin kertoa vauvauutiset nyt myös blogin puolella. Meille syntyy siis kevätvauva, laskettu aika on tarkemmin sanottuna huhtikuussa.

Hemmosta tulee isoveli ja hän odottaa kovasti pikkusiskoa saapuvaksi. Parasta kuulemma pikkusiskon saamisessa on se, että "hänelle voi opettaa kaikki maailman kepposet ja töllön työt" eli sitä odotellessa siis :D



Täällä on tietysti tehty hankintoja vauvaa varten, olihan se pakko päästä hypistelemään näitä suloisia vaaleanpunaisia minivaatteita heti kun saimme kuulla vauvan sukupuolen. Olen jonkin verran säästänyt myös Hemmon vaatteita vauva-ajoilta ja niistä kivoimmat pääsevät nyt uudelleen käyttöön. Lisäksi olen tehnyt aivan ihania kirppislöytöjä - viimeksi tänään kun kävimme siskon kanssa kirpputorilla.

Hemmon odotusaikana perustin oman blogin vauvajutuille, mutta se osoittautui lopulta liian aikaa vieväksi sillä pikkuisemme nukkui ainoastaan sylissä tai liikkuvissa vaunuissa ja silloinkin pienissä pätkissä. Aikaa ei siis jäänyt kahden blogin pitämiseen. Toivotaan, että tuleva baby nukkuisi vähän paremmin mutta eihän sitä koskaan tiedä :D

Täällä tulee kyllä varmasti näkymään enemmän vauva- ja perhejuttuja, sillä niitä on selkeästi toivottu sisustuspostauksien ja reseptien lisäksi. Myös instagramin puolella kannattaa seurata, sinne lisään usein stooreja ja kuvia myös ruokajuttujen ulkopuolelta.

Instagramiin pääset tästä



Vielä olisi hankintoja tehtävänä, vaikka onneksi paljon löytyy myös valmiiksi säästettynä. Lisäksi täytyisi tehdä vielä pientä remonttia ennen kevään tuloa, joten kyllä täällä hommaa riittää.

Tervetuloa siis seuraamaan ruoka- ja leivontajuttujen lisäksi myös enemmän meidän perheen arkea. Voisin lähiaikoina ainakin esitellä taas pitkästä aikaa kirppislöytöjä ja muita vauvalle tehtyjä hankintoja. Tänään löysin ison kasan vaatteita tytölle ja kirjoja sekä pelejä tulevalle isoveljelle. Hyvä kirppispäivä siis!

 

4 kommenttia

  1. Ihanaa vauvan odotusta! ❤
    Ja kirppislöytöjen esittelyä odotan kovasti! Kirppistely lähellä myös omaa sydäntä, ja nykyään sieltä tekee omille lapsille löytöjä, vaatteita, kirjoja tai leluja 😁 ei sitä edes tuu itelle mitään enää katsottua saati ostettua 😂

    VastaaPoista
  2. Kiitos kovasti! :) Ja tuo on kyllä niin totta, nykyään kirpputoreilta tulee tehtyä tosiaan enimmäkseen löytöjä vain lapselle ja nyt myös tulevalle vauvalle. Jonkun verran oon tehnyt kyllä hyviä sisustuslöytöjäkin, mutta ei oikein vaatteita tunnu löytyvän tai sitten ei jaksa sovittaa :D

    En tiedä oletko huomannut näitä, mutta blogista löytyy vanhoja kirppispostauksia ajoilta kun tuli käytyä kierroksilla huomattavasti ahkerammin kuin nykyään.
    Täältä löytyy siis: https://kotiliesi.fi/kaakao-kermavaahdolla/avainsana/kirppis/

    VastaaPoista
  3. Oi! Miten Ihanaa! Paljon onnea loppuraskauteen ja vauvantuoksuiseen arkeen <3

    Sofia, Frutti di Mutsi - blogi

    VastaaPoista
  4. Kiitos paljon Sofia! 😊

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! ♥