PLANTOYSIN KUMIPUISET KYLPYLELUT


Yhteistyössä Kiddex Oy


Kerroin teille aiemmassa postauksessa että toimin yhteistyössä Kiddexin kanssa PlanToys tuotteiden brändilähettiläänä. Tässä postauksessa esittelen hauskat kumipuusta valmistetut ekologiset kylpylelut. Eikö kuulostakin jännältä, että puiset lelut soveltuvat vesileikkeihin? Kylpylelut valmistetaan Planwood-puristeesta ja PlanToys hyödyntää tuotteissaan kumipuuta, joka ei enää tuota kumia.

Meidän 2-vuotias tykkää tosi paljon kylpemisestä, joten valitsin meille yhdeksi leluksi tämän kestävän haavisetin. Pakkaukseen kuuluu haavi, kaksi kippoa sekä kolme erilaista saalista: kilpikonna, kala ja meritähti. 


Haavisetti on ollut meillä käytössä nyt pidemmän aikaa jokaisella kylpykerralla. Yhdessä pyydystetään haaviin eläimiä ja kerätään vettä kuppeihin. Molemmissa kupeissa on reiät eri kohdissa ja näin vesi valuu pois hieman eri kohdista.

Lapsen mielestä on tosi hauskaa valuttaa vettä ja kylpyvaahtoa kupista toiseen. Kylpyvaahto onkin ihan pojan lempparia ja hän rakastaa tehdä sitä itse. Tästä saa myös hauskan leikin upottamalla meritähden, kalan ja kilpikonnan vaahdon sekaan ja sieltä hän noukkii nämä yksitellen esiin käsin tunnustelemalla. "Koitahan etsiä vaahdon seasta meritähti, sen jälkeen kala ja lopuksi vielä kilpikonna." Tätä voi leikkiä myös niin päin, että lapsi kertoo minkä näistä kolmesta vanhempi etsii vaahdon seasta. 



PlanToys kylpylelut kehittävät lapsen mielikuvitusta, hienomotoriikkaa sekä koordinaatiokykyä. On tärkeää, että lapsen kanssa voi harjoitella erilaisia taitoja leikin avulla. Kylpyhetket tuntuvat olevan pojalle tosi tärkeitä, hän aina odottaa iltakylpyä ja sitä että saa valita leluja ammeeseen. Yhdessä keksitään erilaisia leikkejä, pyydystetään saaliita vedestä ja seurataan kuinka vesi valuu kupista toiseen ja pohjissa olevien reikien läpi.

Toisinaan meillä kylvetään myös aamuisin tai vaikka keskellä päivää, jos lapsi näin toivoo tai ollaan esimerkiksi maalattu sormiväreillä ja täytyy päästä pesulle. Nyt tätä postaustakin kirjoittaessa poika halusi mennä kylpyyn kun näki nämä kuvat tietokoneella. Hän todella nauttii vedestä, tykkää käydä uimassa ja saunoa ja jaksaa istua kylvyssä ties kuinka kauan. 





Mukana tullut haavi on ollut kiva lisä vesileikkeihin. Sillä voi koittaa pyydystää kaikki kolme muotoa kerralla ja myös muita meillä ennestään olleita leluja, kuten pientä ankkaa ja sammakkoa. On mielettömän ihanaa seurata, kun lapsi keksii lelujen avulla omia uusia leikkejä ja muistaa nykyään jo ulkoa minkä värinen kilpikonna tai meritähti on. Kaikki meidän kylpylelut ovat sellaisia, joissa ei ole mitään reikiä ja näin ollen vettä ei pääse lelujen sisään. On tärkeää, että kylpylelut on helppo pitää puhtaana ja niiden sisälle ei pääse kertymään likaa jota on vaikea puhdistaa.

PlanToysin koko vesilelujen valikoiman pääset katsomaan täältä. Sieltä löytyy mm. merirosvolaiva, sukellusvene ja kalastusvene sekä muita erilaisia veneitä ja laivoja. Myös kelluva saari ja setti erilaisia kippoja ja mereneliöitä vaikuttavat hauskoilta.

Seuraavassa PlanToys-postauksessa on mukana myös kiva arvonta teille, joten pysykäähän kuulolla!

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! ♥