Hunajalla makeutetut vanilja-pannarit

Viikonloppu häämöttää ja sen kunniaksi blogissa tarjoillaan tänään hunajalla makeutettuja pannukakkuja, jotka saavat lisämakua vaniljaisesta soijamaidosta ja kanelista. Näillä me herkuteltiin synttäribrunssilla porkkanarieskojen lisäksi.




Vanilja-pannarit  6 reilun kokoista pannukakkua
2 munaa
3dl vanilja soijamaitoa
2rkl öljyä
2tl hunajaa
2dl vehnäjauhoja
1dl kaurahiutaleita
1tl leivinjauhetta
hyppysellinen suolaa
ripaus kanelia

lisäksi tarvitset: voita paistamiseen

1. Vispaa munien rakenne rikki ja mittaa joukkoon soijamaito, öljy ja hunaja.
2. Lisää vehnäjauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe ja kaurahiutaleet sekä hyppysellinen suolaa ja ripaus kanelia. Sekoita taikina tasaiseksi ja anna turvota noin puoli tuntia.
3. Paista taikinasta joko isoja lettuja tai pienempiä paksuhkoja pannareita. Käytä paistamiseen voita.
4. Tarjoile esimerkiksi hillon ja kermavaahdon tai jäätelön kera.



Halusin tehdä pannareista hieman suurempia kuin lettupannulla tehtäessä, joten paistoin nämä yksitellen pannulla. Reunoista ei tullut kovin kauniita, mutta onneksi maku oli kohdillaan.

Olin saanut lahjaksi purkillisen kotitekoista omenahilloa ja se jos mikä sopi kyllä täydellisesti kanelilla maustettujen pannukakkujen kanssa.

Maukasta viikonloppua!

4 kommenttia

  1. No voi jesta miten hyvältä näyttää ja kuulostaa. Itse meinaan herkutella räiskäleillä aamupalaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Miia! Näillä kyllä aloittaa mielellään viikonloppuaamun :)

      Poista
  2. Apuva! Herahti vesi kielelle, kun eksyin tällaisia ihailemaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä jos kuvista välittyy näiden herkullisuus! :)

      Poista

Kiitos kommentista! ♥