RUNEBERGIN TORTUT MUFFINSSIVUOKAAN

Keittiön kaappeja siivotessani päätin, että jos kaikki tarvittavat ainekset löytyy niin leivon Runebergin torttuja. Oikeanlaista vuokaa tai leivosmuotteja mulla ei ollut, joten muffinipelti sai kelvata. Meillä oli kaapissa avaamaton sokerikuorrute-tuubi, joten ajattelin hieman oikaista ja käyttää sitä.  En millään saanut kovin siistiä jälkeä aikaan, kuorrute oli niin tönkköä ja rinkuloista tuli kaikkea muuta kuin tasaisen pyöreät. Valmiista aromeista käytin näihin arrakkia ja rommiaromia. Huolellisen kostuttamisen ansiosta leivoksesta tulee todella maukkaita ja koostumus on hieman kostea. Nam! :-)

Runebergin tortut 8 kpl
80g voita
1dl kookossokeria
1 luomumuna
1dl vehnäjauhoja
0,5dl mantelijauhoja
0,5dl hasselpähkinäjauhoja
1tl leivinjauhetta
2dl murskattuja piparkakkuja
1dl soijakermaa
1tl arrakkiaromia
Paistonkestävää vadelmamarmeladia tai vadelmahilloa
Sokerikuorrutetta

1. Vaahdota voi ja sokeri, lisää joukkoon kananmuna ja keskenään sekoitetut kuivat aineet.
2. Sekoita lopuksi soijakerma ja arrakkiaromi joukkoon.
3. Annostele taikina voideltuihin muffinipellin koloihin tai muffinivuokiin. Tee lusikan avulla pienet kolot taikinan pintaan ja täytä kolot vadelmamarmeladilla tai hillolla.
4. Paista +190 asteessa noin 15 minuuttia tai kunnes pinnassa on kaunis paistoväri.
5. Anna leivosten jäähtyä hetki, kumoa ne leivinpaperin päälle ylösalaisin ja valmista kostutusliemi sillä aikaa kun leivokset jäähtyvät.

Kostutusliemi
1dl vettä
1rkl kookossokeria
2tl arrakkiaromia
1tl rommiaromia

1. Mittaa vesi ja sokeri pieneen kattilaan, kuumenna ja sekoita kunnes sokeri on liennut veteen. Ota kattila pois liedeltä, lisää joukkoon aromit ja anna jäähtyä hetki.
2. Kasta leivokset yksitellen kostutusliemeen, lusikoi loput liemestä leivosten päälle ja anna maustua hetki.
3. Annostele vadelmahilloa jokaisen leivoksen keskelle ja koristele lopuksi valkoisella sokerikuorrutteella. Hunnuta valmiit tortut halutessasi tomusokerilla.


Oon tainnut tehdä Runebergin torttuja viimeksi koulussa, mutta tästä lähtien voisin kyllä leipoa näitä vähän useammin. Vähintään kerran vuodessa siis ;-) Sellainen oikea torttuvuoka olis kyllä tosi kätevä, siinä voisi tehdä myös muita korkeampia leivoksia. Ainiin ja tosiaan ton soijakerman tilalla voi käyttää myös ihan tavallista kermaa, meillä vain sattui olemaan tota soijaversiota nyt. Näistä saa helposti myös gluteenittomia vaihtamalla vehnäjauhot gluteenittomaan jauhoseokseen ja piparit gluteenittomiin versioihin.

Seuraavaksi juhlitaankin sitten ystävänpäivää, jolloin ajattelin leipoa sydämen muotoisia macaroneja. Niitä ennen luvassa tän hetken lemppariruokani eli tomaatti-vuohenjuustokeitto ja gluteenittomat leipäset.

Maukasta Runebergin päivää!

4 kommenttia

  1. Kiva kuulla että joku muukin on ollut laiska, ja oikaissut tuon sokerikuorrutteen kanssa! :)
    Välillä kiire & jaksaminen sanelevat sen, että jossain kohtaa on pakko oikaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, jep! Meinasin kyllä ton kuorrutteen tehdä itse, mut sit muistin että kaapissa on jo ikuisuuden lojunut sellanen tuubi. Mä en kyllä tykkää hirveesti käyttää niitä valmiita, ne tuntuu jotenkin hankalilta käteen ja ainakin mulla se pursotusjälki on tosi suttusta kun on tottunut käyttämään pursotinpusseja. Mut superhyviä näistä silti tuli! :-)

      Poista
  2. Kauniita Runebergintorttuja <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! ♥