TOMAATTI-VUOHENJUUSTOKEITTO


Mun tän hetken ehdoton lemppari on tomaattinen vuohenjuustokeitto, jota ollaankin kokkailtu tässä tämän vuoden puolella jo varmaan neljä tai viis kertaa. Vuohenjuusto vaan sopii kaikkeen ja se maistuu tässäkin keitossa just niin herkulliselta kuin nyt vuohenjuusto vaan voi maistua :-D Keiton seuraksi sopii patonki, jota on kiva dippailla keittoon ja tietty pienellä leivän palalla saa helposti kaavittua viimeisetkin keiton rippeet lautasen reunoilta.





Tomaatti-vuohenjuustokeitto
6 kypsää tomaattia
1 iso punainen paprika
3 isoa porkkanaa
3 punasipulia
5 valkosipulinkynttä
2tlk kuorittuja tomaatteja
180-200g vuohenjuustoa
tuoretta basilikaa
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
chiliä

1. Pilko tomaatit, paprika, kuoritut porkkanat ja punasipulit paloiksi. Palat saavat olla melko reilun kokoisia, tomaatit voi pilkkoa esimerkiksi neljään tai kuuteen osaan. Asettele pilkotut kasvikset leivinpaperin päälle pellille, kuori joukkoon myös kokonaiset valkosipulinkynnet.
2. Pirskottele kasvisten päälle reilusti oliiviöljyä, sekä mustapippuria ja suolaa. Paahda +180 asteessa noin 45 minuuttia.
3. Kaada paahtuneet kasvikset isoon kattilaan, kaada mukaan myös leivinpaperilla olevat öljyt. Lisää kattilaan muutama desi vettä, kuumenna kiehuvaksi ja anna poreilla rauhassa kunnes porkkanat ovat haarukalla kokeiltaessa täysin pehmeitä.
4. Lisää kattilaan kuoritut tomaatit ja chiliä sekä muita mausteita maun mukaan. Murustele vuohenjuusto joukkoon ja poraa koko kattilallinen tasaiseksi sosekeitoksi. Poraa lopuksi keiton joukkoon reilusti tuoretta basilikaa.
5. Tarkista maku, lisää mausteita tarvittaessa ja tarjoile keitto ripauksella chiliä ja tuoretta basilikaa, sekä itse leivottua leipää! :-)



Eilen syötiin keittoa aiemmassa postauksessa nähtävien gluteenittomien leipästen kanssa ja sitä ennen leivoin keiton seuraksi patonkia, mutta niiden ohjetta en oo vielä päivittänyt tänne. Tällä ohjeella keittoa tulee aika reilusti, jos haluat tehdä pienemmän määrän niin pilko kasviksia vähemmän ja voit jättää ainakin toisen tölkillisen kuorittuja tomaatteja pois.

Tänään onkin jo keskiviikko, mun sisko on meillä nyt muutaman yön kun tästä meiltä on helpompi kulkea töihin. Illalla mennään taas Maunon kans siskoa vastaan, luvassa hiusten värjäilyä, pientä iltapalaa ja varmaan muutamia Brunbergin suukkoja. Mies toi eilen jättilaatikon mansikkasuukkoja kotiin, hauska yllätys! :-)

19 kommenttia

  1. Olen syönyt tomaatti-vuohenjuustokeittoa ihan kapan lämmitä-mikrossa valmisteena ja sekin oli hyvää. Nyt sitten kokkaamaan ja maistelemaan itse kokkaamaan kun on ohjekin <3 *Kiittää ja niiaa*

    VastaaPoista
  2. Pakko sanoo et oon löytäny sun blogista tosi monta hyvää reseptejä. Oon kokeillu montaa reseptiä täältä, keitto menee seuraavaks kokeiluun. Kiitos :)

    -Inna

    VastaaPoista
  3. *monta hyvää reseptiä piti kirjottaa :D

    -Inna

    VastaaPoista
  4. Täytyypä laittaa mieleen tämä resepti ja tehdä vaikka viikonloppuna. Jospa kaveriksi tekaisisi vaivaamattoman, ihanan leivän! :)

    VastaaPoista
  5. Maukkaan kuulloista keittoa, vuohenjuusto on kiva lisä! :)

    VastaaPoista
  6. Oi, tän täytyy olla tosi hyvää! Menee ehdottomasti kokeiluun. Nämä sinun sivut ovat niin ihanan värikkäät! Ja kuvat ovat todella kauniita =)

    VastaaPoista
  7. Jos käyttäisin termiä "liitto" ruoanlaitossa, tähän se sopisi! Tomaatti+vuohenjuusto= hyvä parivaljakko!

    VastaaPoista
  8. Ai vitsi, näiden kehujen jälkeen on pakko kokeilla tätä! Olen tainnut aiemminkin mainita :) että ei ole mitään niin ihanaa kuin vuohenjuusto! Tää on varmaan ihan superhyvää sit kun saa taas kesällä niitä ihanan makeita, tuoreita tomaatteja.

    VastaaPoista
  9. Pitäis kokiella itsekin tehdä tätä, valmiina olen ostanut ja sekin on hyvää. Omatekoinen on varmaan vielä parempaa.

    VastaaPoista
  10. Kiva jos innostut kokkailemaan tätä itse, kerro sit miten onnistui ja tykkäsitkö! :-)

    VastaaPoista
  11. Kiitos ja tosi ihana kuulla! :-) Mulla onkin ollut paljon opettelemista näiden reseptien kanssa, kun tapana on leipoa ja kokkailla ilman mitään ohjeita ja ihan fiiliksen mukaan. Nyt pyrin kirjoittelemaan aina ylös mitä teen, jotta hyvin onnistuneita herkkuja voi tehdä sit uudestaankin kun saa kirjoitettua reseptit ylös :-)

    VastaaPoista
  12. Tää keitto on ihan parasta itse leivotun leivän kera, suosittelen! :-)

    VastaaPoista
  13. Jep! Vuohenjuusto on mun suurinta herkkua ja sitä tulee laitettua vähän kaikkeen :-D Nam!

    VastaaPoista
  14. Kiitos paljon! :-) Tää on kyllä yks mun lempparini tällä hetkellä ja kiva kun tekee ison kattilallisen kerralla, niin siitä riittää vähintään muutamaksi päiväksi ja myös töihin evääksi.

    VastaaPoista
  15. Totta! Todella maistuva yhdistelmä, tosin en oo vielä keksinyt mitään minkä kanssa vuohenjuusto ei sopisi :-D

    VastaaPoista
  16. Vuohenjuusto tuo tähän keittoon niin ihanan lisän! Toki keitto on hyvää ilmankin sitä, mutta vielä sata kertaa paremoaa vuohenjuuston kanssa :-) Me ollaan joskus tuotu Kreikasta tomaatteja kotiin, koska ne on vaan niin superhyviä siellä. Vitsi kun niistä sais tehtyä tätä keittoa..! :-D

    VastaaPoista
  17. Mä en oo maistanut kaupan valmista, jos kokeilet tätä niin kerro kumpi oli parempaa! :-D

    VastaaPoista
  18. Voi nam kuulostaa hyvälle! ihana tää sinun blogisi, ihania ruokia ja herkullisia kuvia:)

    VastaaPoista
  19. Nyt on kokeiltu ja hyvää oli! :)
    Harmi vaan kun en jaksanut leipoa leipää keiton kaveriksi, olisi ollut varmaan vielä parempaa leivän kanssa....

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! ♥