BANAANI-SUKLAAMACARONS

Malttamaton leipuri tässä moi. Onko teille koskaan käynyt niin, että ette malta odottaa sämpylätaikinan kohoamista vaan alatte leipomaan jotain muuta sillä aikaa kun taikina kohoaa? Sitten ette malta odottaa macarons-kuorien pinnan kovettumista ja alatte punnitsemaan uutta satsia toisen makuisia macaron-leivoksia varten?

Mulle kävi noin ja aluksi kaikki näyttikin menevän ihan hyvin. Kunnes tajusin, että sämpylätaikina oli kohonnut sittenkin vähän liikaa.. Ja että sähkövatkaimen vispilät täytyisi tiskata toista macaroni-satsia varten, massaa pursottaa pellille, keitellän vähän banaanitäytettä ja pyöritellä sämpylöitä. Viimeistään tässä vaiheessa tuli mieleen, että olisin voinut toki täyttää vaikka sen tiskikoneen sillä aikaa kun odottelin taikinan kohoamista.. No ainakin macaronit onnistuivat, banaani-valkosuklaatahna maistui herkulliselta suoraan kattilasta lusikoituna ja ens kerralla teen sämpylät ja leivokset eri aikaan ;-)


Macarons-kuoret:
60g huoneenlämpöisiä munanvalkuaisia
20g sokeria
135g tomusokeria
75g mantelijauhetta
pieni ripaus keltaista elintarvikeväriä

1. Mittaa mantelijauhe ja tomusokeri samaan kulhoon.
2. Vatkaa valkuaiset ja sokeri kiiltäväksi vaahdoksi. Sokeri kaadetaan valkuaisten joukkoon vähitellen ja tässä vaiheessa lisätään myös hippunen keltaista jauhemaista elintarvikeväriä.
3. Siivilöi mantelijauhe-tomusokeriseos valkuaisvaahdon joukkoon, nostele massa varovasti sekaisin lastan tai nuolijan avulla.
4. Pursota pieniä noin kahden euron kolikon kokoisia pyörylöitä leivinpaperin päälle pellille. Anna kuorien olla huoneenlämmössä noin puoli tuntia, jotta niiden pinta kuivuu.
5. Paista +145asteessa 10-16minuuttia uunista riippuen.
6. Pursota täyte jäähtyneen macaronkuoren keskelle ja paina toinen kuori päälle kanneksi.


Banaani-valkosuklaatäyte:
2 banaania
1,5 dl tomusokeria
2 kananmunaa
100g voita
1tl vaniljasokeria
sitruunamehua
12 palaa valkosuklaata

1. Sekoita kulhossa muussatut banaanit, sitruunamehu, vaniljasokeri ja tomusokeri.
2. Sulata voi kattilassa ja sekoittele banaaniseos joukkoon.
3. Riko kananmunat erilliseen kippoon, sekoita joukkoon muutama lusikallinen banaanimassaa kattilasta - näin estät mahdollisen juoksettumisen.
4. Kaada munaseos kattilaan kokoajan sekoittaen. Kuumenna seosta hieman, jotta lopuksi lisättävät valkosuklaapalat sulavat joukkoon. Sekoita massa tasaiseksi ja kaada toiseen kulhoon jäähtymään.



Vinkkejä: 
Ohjeella tulee 32 macaron-kuorta, eli 16 valmista leivosta. Saa siis pursotettua juuri sopivasti kahdelle pellille. 
Kopauta peltiä muutaman kerran pöytää vasten kun olet pursottanut macaronit. Näin saat ilmakuplat nousemaan pintaan.
Valmiin massan koostumus on hyvä, jos pieni nokare leivinpaperin päällä leviää vähitellen niin että pinta jää kauniin tasaiseksi. 
Jos avaat uunin luukun liian aikaisin, kuoret saattavat lässähtää! Macaronien ei kuulu saada väriä pintaan paiston aikana. Näiden paistaminen voi aluksi tuntua hankalalta, mutta aika nopeasti sen oikean ajan oppii etenkin jos käyttää samaa uunia. Meidän uudella uunilla nämä valmistuvat selvästi nopeammin kun taas entisellä uunivanhuksella paistoaika oli pidempi.
Ja toisin kuin minä tein, banaani-valkosuklaatäyte kannattaa tehdä ajoissa, jos haluaa täyttää kuoret heti kun ne ovat jäähtyneet. Valkosuklaapalat lisäsinkin vain sen takia, että ajattelin niiden nopeuttavan tahnan kohmettumista ja näin pääsisin myös pursottamaan täytteen nopeammin leivoksiin :-D 


Löysin eilen kirppiskeltä noi valkoiset pienet tarjoiluastiat eurolla, leivosvuoat ja ruskeat pöytätabletit on ostettu joskus aiemmin samalta kirpparilta. Me ollaan suunniteltu muuttoa toiselle paikkakunnalle ja tulee kyllä ikävä tota vieressä olevaa kirpputoria, siellä tekee niin hyviä löytöjä :-)

20 kommenttia

  1. Oi ihania kuvia <3 tuliko niistä sämpylöistä lopulta sitten mitään? :)

    VastaaPoista
  2. Miten muut saavatkin macaronit niin kauniiksi? :) Voisin syödä nuo kaikki. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mullakin on muutaman kerran mennyt aika pieleen, vaatii pientä harjoittelua :-)

      Poista
  3. Ai että on herkullisen näköisiä! Mulla myös ehkä muutto edessä :)

    VastaaPoista
  4. Eikä aivan ihania macaroneja!!! Pakko kokeilla tota reseptiä :D
    Heti ku löysin sun blogin oli pakko liittyy lukijaks :)


    ps. tsekkaatko munki blogin?(:

    cookingwithmarion.blogspot.com

    VastaaPoista
  5. Ihanan näkösiä macaroneja. Nii hyvän kokosia! :) Mulla tuli iha minejä viimeks ja sitä ennen kunnon largekokoja. Ku löytäis kultasen keskitien ;D

    VastaaPoista
  6. Upeita macaroneja ja tuo täyte täytyy kyllä laittaa kokeilulistalle! Nam!

    VastaaPoista
  7. Voi mikä ihanainen blogi täältä löytyikään ja mitä herkkuja! :P~

    En oo ite vielä macaroneja kokeillu, mutta varmaan pitäis, ku ne on niiin hyviä..nomsnoms..

    Iski ihan takkukateus..on jo omat pötkyläiset ollu niin kauan pois päästä ja minäkin haaveilen siitä omasta kahvilasta. ♥

    Jäämpä seurailemaan mitä ihanuuksia taas tekaiset. ^__^

    Frillycakes ♥

    VastaaPoista
  8. Todella kauniita ja varmasti myös herkullisia!:) Todella innokas leipuri olet. Itse olen vähän laiska leipomaan, enkä kovin usein viitsi useampaa sorttia leipoa yhtä aikaa.

    VastaaPoista
  9. Voihan nams, mitä herkkuja!
    Jään lukijaksi :)
    ja p.s. kyllä.. aina lupaan, etten tee montaa asiaa yhdellä kertaa, mutta silti käy kuvailemallasi tavalla. Ei auta muu, kuin ostaa toisetkin vispilät ja laajentaa keittiö!

    VastaaPoista
  10. Kauniita, muuta en voi sanoa =)

    VastaaPoista
  11. Munki tarttee tehdä useammin sämpylöitä, jos niiden oheistuotteena voi syntyä noin täydellisiä macaronseja! Ihan kuin konditoriossa.

    VastaaPoista
  12. Voi mitä herkkuja! Tosi taidokkaasti tehty :).

    VastaaPoista
  13. Sulla on sitten kiirusta piisannu. :)
    Meillä yleensä tenavilla on ihan hirveästi asiaa ja tarpeita sillon kun pitäs jotain näprätä...
    Noita macaroneja en oo vielä kokeillu tehä, ajatuksissa ollu. PItäs kai reipastua.
    Sulla on ihana blogi, palaan tänne paremmalla ajalla lueskelemaan pitemmälle. :)
    Iloista vkl!

    T: Sumi

    VastaaPoista
  14. Ihanan näköiset macaronsit!Just eilen kävin petit fours-kurssilla,jossa teimme myös macaronseja...itsekin tekee mieli tehdä niitä,en ole vielä tehnyt paitsi eilen osittain;joitakin työvaiheita niistä;D

    VastaaPoista
  15. Ihanaa, että löysin bligiisi kommenttisi kautta:) Noita macaroneja täytyy kyllä kokeilla tai voi olla, että tytöt innostuu niitä tekemään, kun Junior MasterChefissäkin niitä hiljattain lapset värkkäilivät. Jään heti lukijaksi, niin monta herkullista reseptiä heti ensi silmäyksellä tuli vastaan.

    VastaaPoista
  16. Voi että, en varmaan ikinä saisi tällaisia aikaan. Oot niin taitava, kyllä sun täytyy perustaa se oma kahvila! :)

    VastaaPoista
  17. Itselle kävi viimeksi pullataikinan kanssa samalla tavalla. Mutta onpa sulla täällä ihastuttavia ohjeita! Onnistuneita kakkuja ja leipomuksia.

    VastaaPoista
  18. Tällä ohjeella varmasti onnistuu! ainakin kuvista päätellen, kauniita! koitin nimittäin jostain pirkka lehtisen ohjeesta eikä ne onnistu millään. toivon että onnistuminen on ohjeesta kiinni eikä tekijästä;D kiitoskiitos reseptistä!:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! ♥