Lapsen kanssa Hyvinkään Hotel Sveitsissä

Kaupallinen yhteistyö: Hotel Sveitsi


Me vierailtiin syyskuun alussa jälleen Hyvinkään Hotel Sveitsissä ja vierailun teemana oli "Hemmo palaa Sveitsiin." Viime kevään hotellireissun jälkeen Hemmo oli aivan tohkeissaan Hotel Sveitsistä. Hän olisi halunnut vielä jäädä sinne ja puhui monta päivää meidän vierailun jälkeen haluavansa sinne uudestaan. Hotellivierailusta saivat kuulla kaikki ystävät, sukulaiset ja tuiki tuntemattomat ihmiset kaupan kassoja myöten.

Ajankohtaiset Hotel Sveitsin sekä Primehotelsin tarjoukset löydät tämän postauksen lopusta.

Lue myös aiempi kirjoitukseni:



Hotel Sveitsi on tullut osaksi myös meidän leikkejä. Usein Hemmo pakkaa repun ja "lähtee Hotel Sveitsiin" tai leikitään ravintolaa ja hän tilaa "Hotel Sveitsin vihanneslautasen." 

Hemmo halusi taas tehdä maalaukset hotellin väelle ja ravintolan puolelle, kuten edelliselläkin kerralla. Hän pääsi antamaan ne heti sisäänkirjautuessa ja illalla ravintolaan mennessämme.

Tällä kertaa majoituimme perhehuoneeseen, jonka metsäaiheista taustaseinää olin jo aiemmin ihastellut kuvissa ja tämä seinä keräsi erityisen paljon ihastelua myös Instagramin puolella. Julkaisin meidän miniloman aikana paljon stooreja, jotka voit käydä katsomassa Instagramissa täällä.

Hotellin perhehuoneissa on oma sänky lapselle ja tästä Hemmo olikin aika tohkeissaan! Me tosin siirrettiin sänky vielä yöksi aikuisten sänkyyn kiinni, sillä hän pyörii ja hyörii niin paljon että olisi varmasti tippunut sieltä ilman tätä ratkaisua. Mutta kuinka onnellinen hän olikaan kun huoneessa odotti hänelle pedattu oma sänky!





Heti ensimmäisenä haettiin hotellin Aulasta täytetyt leivät ja huoneessa meitä odotti vielä tällaiset herkut ja tervetuliaiskortti, kiitos! :) Syötiin vähän evästä, sillä vielä oli hetki aikaa ravintolaillalliseen ja sitä ennen päätettiin lähteä pulikoimaan Hyvinkään uimalaan.






Kaikkiin Hotel Sveitsin huoneisiin sisältyy rannekkeet uimalaan, joten napattiin vaan pyyhkeet mukaan ja lähdettiin käytävää pitkin uimalan puolelle. Kätevää, kun sinne tosiaan pääsee sisäkautta vaikka kylpytossut jalassa.

Hemmo nautti erityisesti lasten-altaan leikeistä ja saunomisesta. Hän on kokenut uimahallissa kävijä ja täälläkin oltiin käyty aiemmin uimassa ja etenkin kesällä tykätään käydä maauimalan puolella.

Uintireissun jälkeen oli helppo palata takaisin huoneeseen, jossa meillä oli noin tunti aikaa ennen Ravintola Tilaan varattua illallista. Katsottiin piirrettyjä sängyssä ja vaihdettiin vaatteet. Itse föönasin vielä hiukset, josta Hemmo innostui niin että halusi myös kokeilla "lämmittää tukkaa niin kuin äiti" :D






Ravintola Tila sijaitsee hotellin ensimmäisessä kerroksessa. Arkisin ravintolassa tarjoillaan lounasta ja muuten Tila toimii illallisravintolana ja täällä on myös hotellin aamupalakattaus. Meille oli varattu ikkunapöytä, joten päästiin ihailemaan sekä kaunista metsämaisemaa että tätä huikeasti valaistua tilaa. Ehdin juuri nappaamaan muutaman kuvan ennen kuin pöytiin saapui muita ruokailijoita. Eikö olekin kauniisti sisustettu?

Ravintola Tila saa ainakin minulta kiitosta siitä, kuinka ihanasti koko henkilökunta kohtaa lapsiasiakkaat. Me käydään paljon ravintoloissa syömässä ja arvostan todella paljon sitä, että lapset saavat palvelua ja myös heidät huomioidaan. En tarkoita tällä suinkaan mitään erityiskohtelua, mutta on kiva kun lapsille on vaikkapa omat pienemmät ruokailuvälineet ja juoman kanssa tuodaan pilli. Tai kun pienestä kiireestä huolimatta ehditään vaihtaa muutama sana lapsen kanssa, joka haluaa esitellä uusia tarrojaan tai kertoa mitä tekisi mieli syödä tänään.

Meillä on aina mukana tehtäväkirja tai muuta pientä tekemistä, sillä pöydässä odottaminen meinaa usein käydä Hemmon mielestä tylsäksi. Ravintolassa on saatavilla myös värikyniä ja paperia sekä lasten kirjoja.




Tilattiin ruoat ja tehtiin vähän tehtäviä, ennen kuin alkupalat saapuivat. Hemmo tilasi itselleen appelsiinimehua ja lasten vihanneslautasen. Pääruoaksi hän valitsi ensimmäistä kertaa oman lasten lehtipihvin ranskanperunoilla.

Itse valitsin listalta alkupalaksi vuohenjuustosalaatin, pääruoaksi avokadopastaa ja jälkkäriksi porkkanakakkua vegaanisen jäätelön kera. Miehen alkupalaksi valikoitui toast skagen, pääruoaksi hiiligrillattua härkää ja jälkkäriksi pätkiskakkua.









Kaikki ruoat olivat taas niin hyviä ja annokset sen verran täyttäviä, että sai olla onnellinen kun pääsi pöydästä suoraan huoneeseen :) Huomasin muuten, että Ravintola Tilan ruokalista on vaihtunut ja siellä näyttää olevan taas vaikka mitä houkuttelevia annoksia!

Koko listan näet täältä ja siellä näyttäisi olevan nyt useampiakin vegaanisia vaihtoehtoja. Etenkin nokkospasta ja burgeri punajuuri-kikhernepihvillä kuulostavat herkullisilta! Myös jälkiruokalistalla näyttää olevan uusia herkkuja, mutta onneksi sieltä löytyy edelleen myös suosittu pätkiskakku. Se on kyllä oikeasti ihan super hyvää!

Lasten listalta löytyy hauskan kuuloinen annos "Lankuta Mini Baby" josta löytyy juustoisia leipäkolmioita, kirsikkatomaatteja, prinssinakkeja ja vesimelonia. Nams!









Hemmoa varten järjestettiin ravintolassa aivan ihana yllätys, kun hän pääsi jo toista kertaa keittiöön mukaan oman jälkiruoka-annoksensa tekoon. Ihan mieletön kokemus hänelle ja voitte kuvitella kuinka onnellinen hän oli tuon jälkeen.

Minä olin siis Hemmon mukana keittiössä ja matkalla ruokapöytään hän vielä kuiskasi, että "pidetään sitä salaisuutena mitä aineksia me tähän laitettiin." Niin mahtava tyyppi ja loistavaa matkaseuraa!





Olin suunnitellut etukäteen, että illalla hipsin vielä Aulabaariin hakemaan jotain hyvää huoneeseen kun katsoisimme miehen kanssa illalla telkkaria. Herkut olikin jo järkätty hotellin puolesta, mutta muuten olisin varmasti hakenut jotain täältä :)





Illalla suunnattiin siis ravintolasta suoraan huoneeseen ja vaahtokylpyyn, jota Hemmo oli kovasti odottanut. Kylvyn jälkeen oli ihana sujahtaa puhtaaseen sänkyyn ja aika nopeasti tuli lapsellekin uni näin kivan päivän jälkeen. Itseäkin väsytti jo aika lailla, mutta oli pakko valvoa hetki ihan vaan sen takia että sai nauttia siitä pienestä hetkestä illalla kun on aivan hiljaista ja saa makoilla hotellin sängyllä telkkaa katsellen.








Aamulla suunnattiin yksi kerros alemmas aamiaiselle ja me otettiin Hemmon kanssa molemmat ensin isot lautaselliset puuroa. Oletteko huomanneet, että hotellien aamupalapöydästä löytyvä puuro on lähes poikkeuksetta ihan mielettömän hyvää? Salaisuus taitaa olla pitkässä haudutuksessa. Pieni nokare voita tai marjoja puuron sekaan, lasi tuoremehua ja kuppi kahvia. Niin hyvää! Sen jälkeen käytiin hakemassa vielä lautaset täyteen tuoreita hedelmiä ja leivät päällisineen.

Hemmo valitsi lautaselleen myös pienen riisipiirakan, minicroisantin, pikkunakkeja ja munakasta. Jälkkäriksi syötiin vielä keksit ja lähdettiin taas vatsat täynnä huoneeseen.







Meillä oli luvassa vielä seikkailun täyteinen päivä, kun saatiin liput SeikkailuSveitsiin joka sijaitsee aivan hotellin vieressä. Sitä ennen ehdittiin kuitenkin loikoilla vielä reilun tunnin verran huoneessa ja Hemmo halusi ehdottomasti käydä kylvyssä.

Tämän jälkeen pakattiin reput, käytiin sanomassa aulan työntekijöille heipat ja suunnattiin seikkailupuistoon.




SeikkailuSveitsi on siis ulkona sijaitseva suuri puisto, jossa on erilaisia puihin rakennettuja ratoja. Puistossa on paljon vaijeriliukuratoja ja monipuolisesti eri tasoisille liikkujille sopivia ratoja. Me mentiin ensin Hemmon kanssa naperoradalle joka sopii 90-120cm pituisille seikkailijoille ja aikuisen on oltava tässä aina seurana. Hemmo tykkäsi tästä tosi paljon, eikä olisi millään malttanut lopettaa kiipeilyä ja vaijerilla laskemista.

Myös mieheni kävi kokeilemassa muutamat hurjimmat radat ja me mentiin sillä välin Hemmon kanssa keinumaan lipunmyynnin viereiseen pieneen puistoon. Lipunmyynnin yhteydestä saa myös kahvia, mehua ja pientä purtavaa sekä herkkuja. Ennen lähtöä Hemmo kävi kiertämässä naperoradan uudestaan vielä aika monta kertaa ja lopulta lähdimme iltapäivällä kun alkoi sataa vettä. Ehkäpä itsekin uskaltaudun vielä joskus kokeilemaan!




Meillä olin jälleen niin onnistunut vuorokausi täällä Hyvinkäällä! Seikkailupuistosta lähtiessä puhuttiin miehen kanssa, että jos seuraava päivä olisi ollu vapaata - olisi ollut ihana varata hotellista vielä toinen yö ja jäädä sinne. Yksi päivä ja yö menee niin nopeasti ja täällä riittäisi tekemistä pidemmäksikin aikaa. Seuraavalla kerralla voisi olla hauskaa käydä Hemmon kanssa elokuvissa ja haaveilen myös siitä, että voisi mennä kiertämään hotellia ympäröivää luontopolkua kaikessa rauhassa. Talvella hotellilta saa muuten lainata myös liukureita mäenlaskua varten.

Pakko sanoa että Hotel Sveitsi on kyllä onnistunut kaikessa - niin positiivinen mielikuva meille ja lapselle on paikasta jäänyt. Välillä kun mietitään kotona vaikka viikonlopun suunnitelmia, niin Hemmo saattaa ehdottaa Hotel Sveitsiin menoa :D

Joten jos suunnittelet tekemistä tulevan syysloman tai talviloman varalle, niin voin lämpimästi suositella Hotel Sveitsiä! Olenkin saanut muutamia ihania viestejä lukijoilta, jotka ovat innostuneet varaamaan itselleen ja perheelleen miniloman Hotel Sveitsistä kun ovat lukeneet kohteesta blogistani. Ihan mahtavaa! :)

AJANKOHTAISET TARJOUKSET HOTEL SVEITSIIN


"Hotel Sveitsin SuperSeikkailu-paketti sisältää sisäänpääsyn SuperParkiin tai SeikkailuSveitsiin, majoittumisen, buffet-aamiaisen, sisäänpääsyn Sveitsin uimalaan ja Fit Park Sveitsi -kuntosalille, pysäköinnin sekä wifin käytön."

"Alle 17-vuotiaat lapset majoittuvat veloituksetta samassa huoneessa huoltajan kanssa yöpyessä. Primehotelsin majoitushinnat sisältävät aina majoittumisen lisäksi vähintään kuntosalin ja Wi-Fin."

Lisätiedot ja hinnat löydät linkkejä painamalla.

 

2 kommenttia

  1. Harvoin ostan mitään mitä blogissa suositellaan mut nyt tuli tehtyä poikkeus. Varattiin 2 yötä Sveitsistä kun olin lukenut hotellista täältä blogista. Kaiken suosituksiesi arvoinen kokemus 😊 Lapset tykkäs ja tekemistä riitti koko perheelle. Halusin kiittää koska meillä oli mukavat päivät ja aiomme mennä varmasti uudestaan ❤️

    VastaaPoista
  2. Kiitos aivan ihanasta kommentista! :) On ollut ihan mahtavaa saada näitä viestejä, joissa lukijat ovat innostuneet käymään Hotel Sveitsissä ja tykästyneet paikkaan. Ihana kuulla että olette viihtyneet!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! ♥