Gluteeniton ja vegaaninen suklaajuustokakku

Vegaaninen suklaajuustokakku on kerännyt hurjasti kehuja ja moni kyseli kakkuun gluteenitonta versiota. Tulevan kesän juhlapöytiin haetaan nyt erilaisia tarjoiluideoita, joten tässä yksi hyvä vaihtoehto. Koristeeksi sopii tuoreet marjat, kermapursotukset tai esimerkiksi keksit ja suklaat.

Löysin kaupasta vegaanisia ja gluteenittomia täytekeksejä, joita ostin kaksi pakettia. Näin kekseistä riitti sekä pohjaan, että kakun päälle koristeeksi.



GLUTEENITON JA VEGAANINEN SUKLAAJUUSTOKAKKU vuoka 20cm


Pohja:

200g gluteenittomia ja vegaanisia täytekeksejä
3rkl kasvimargariinia

Täyte:

2,5 dl Alpro soijavispiä

200 g tummaa suklaata

400 g kasvipohjaista tuorejuustoa

1 dl tomusokeria

1 tl vaniljasokeria

Koristeluun:

Gluteenittomia ja vegaanisia täytekeksejä

1 dl Alpro soijavispiä

Tuoreita vadelmia

  1. Murustele keksit täytteineen esimerkiksi blenderissä. Sekoita joukkoon sulatettu margariini. Painele muruseos irtopohjavuokaan, johon on pingotettu leivinpaperi.

  2. Vatkaa soijavispi kuohkeaksi vaahdoksi ja laita jääkaappiin odottamaan.

  3. Sulata suklaa pienissä erissä mikrossa ja anna jäähtyä hetki.

  4. Sekoita keskenään tuorejuusto, tomusokeri ja vaniljasokeri. Kaada sulatettu suklaa joukkoon kokoajan sähkövatkaimella sekoittaen.

  5. Lisää lopuksi soijavispi ja sekoita tasaiseksi. Kaada täyte vuokaan keksipohjan päälle ja tasoita lusikalla.

  6. Anna kakun tekeytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Koristele kakku kekseillä, tuoreilla marjoilla ja vispipursotuksin.


  • Vinkit!
- Muista tarkistaa kaikkien raaka-aineiden gluteenittomuus.

- Tässä kakussa käytin Pirkka gluteenittomia ja vegaanisia vaniljatäytekeksejä (á 128g) Alpron soijavispiä, Violifen creamy originalia sekä vegaanista ja gluteenitonta tummaa suklaata.

- Voit käyttää kakkuun mitä tahansa gluteenittomia ja vegaanisia keksejä. Pohjaan tarvitaan keksejä noin 200g. Jos käytät keksejä, joissa ei ole täytettä niin lisää margariinia 1 rkl enemmän.

- Sivele irtopohjavuoan reunat kevyesti ruokaöljyllä ja ripottele päälle tomusokeria. Näin kakku irtoaa helposti vuoasta ja reunoista tulee kauniin sileät.

- Jos vaahdotat koristelua varten kokonaisen purkin soijavispiä, voit käyttää yli jääneen vaahdon näihin ihaniin vadelma-suklaaleivoksiin.

 


 

Seuraa minua myös Instagramissa, jonne päivitän kuvia ja stooreja! Lisäksi kannattaa laittaa seurantaan myös Facebook-sivut, josta löydät ensimmäisenä linkit uusimpiin postauksiin ja muita kuulumisia! :)

 

1 kommentti

Kiitos kommentista! ♥