RAEJUUSTOPAISTOS


Törmäsin hauskan kuuloiseen raejuustopaistokseen ensimmäistä kertaa jossain lehdessä ja siitä asti mun on tehnyt mieli kokeilla sitä. Tein paistokset pieniin paiston kestäviin annosvuokiin, käytin valkoisen sokerin tilalla kookossokeria ja raastoin mukaan myös vähän sitruunan kuorta. Kookossokeri tuo paistokseen ihanan karamellimaisen vivahteen ja tämä oli kyllä aika mainio jälkiruoka kahvin kanssa. Paistokset kannattaa tarjoilla hieman lämpiminä joko marjojen tai hillon kera.







Raejuustopaistos kahdelle
1dl raejuustoa
0,5dl maitorahkaa
0,5dl kermaa
1 muna
1tl vaniljasokeria
1rkl kookossokeria + pinnalle
ripaus raastettua sitruunan kuorta

1. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja kaada pieniin paiston kestäviin annosvuokiin. Ripottele pinnalle kookossokeria.
2. Kypsennä +200 asteessa uunin alatasolla noin 40 minuuttia.

Vinkki!
Paistos kohoaa uunissa, joten jätä vuokiin hieman kohoamisvaraa.
Voit tehdä paistoksen myös isompaan vuokaan esimerkiksi kolminkertaisena.







Iloista viikkoa!


8 kommenttia

  1. Nam, näyttää herkulliselle! Tämä menee ehdottomasti kokeiluun :)

    VastaaPoista
  2. Hyvännäköisiä :) Ja aineista päätellen hyvän makuisiakin. Harmi, että näin tämän ohjeen vasta nyt. Juuri eilen mietin jotain erilaista käyttötapaa raejuustolle, mutta se rasia tuli jo tuhottua ;) Mutta tämä pitää muistaa ensi kerralla, kun kaipaa jotain ei-liian-makeaa jälkkäriä :)

    VastaaPoista
  3. Tosi hyvän näköisiä. Täytyy laittaa kokeiluun. Tuli just hankittua tollaiset annosvuuatkin :)

    -Mona

    VastaaPoista
  4. Ja sitä tää olikin! Kannattaa tosiaan kokeilla! :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos! Tää on tosiaan kiva jälkiruoka siinäkin mielessä, että ei ole niin makeaa. Mukavaa vaihtelua myös raejuuston käytölle! :)

    VastaaPoista
  6. Kiva jos meinaat testata, toivottavasti maistuu! :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos Mona! :) Mulla taas meni just neljä pientä vuokaa rikki, joten täytyy pian hommata niitä lisää!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! ♥