SUKLAATA JA LEPOA

Kello soi 07:00. Nousin keittämään kahvia, tein eväsleivät valmiiksi ja kävin Maunon kanssa pihalla. Venyttelin kipeitä hartioita kunnes ihan yhtäkkiä naks vaan, niska jumittui enkä pystynyt liikuttamaan päätä kuin hieman vasemmalle. Ajattelin kivun menevän pian ohi, mutta lopulta jouduin soittamaan lääkäriin ja hetken päästä makasinkin pedillä hoitajien tuodessa kipulääkettä ja lihasrelaksantteja. Oli inhottava tunne, kun ei pystynyt pitämään päätä kuin yhdessä tietyssä asennossa. Onneksi muutaman tunnin päästä pää kääntyi sen verran, että pystyin katsomaan eteenpäin ja sainkin lähteä varovasti apteekin kautta kotiin.

Nyt istun sohvalla, olo on hieman hassu ja leijaileva. Päätä en pysty edelleenkään kääntämään oikealle ja niska tuntuu olevan ihan lukossa. Taitaa siirtyä kauppareissu ja siivoaminen miehelle, kunhan tulee töistä kotiin :)





Mä keskityn nyt lepäämiseen ja toivon todella, että tää kipu alkaa helpottamaan ja pystyisin jo tänään liikuttamaan päätä ihan normaalisti. Lääkärin mukaan siihen saataa mennä parikin päivää, kuinka häiritsevää oikeasti voi olla kun pää ei käänny! Tosi ärsyttävää :D

Onneksi on kahvia, suklaata ja hyvää luettavaa. Voitin syksyllä Lautasellesi-blogin arvonnan, jonka palkintona oli kotivinkki-lehti puoleksi vuodeksi. Lehti kolahtaa postiluukusta aina juuri sopivaan aikaan, kuten nytkin. Kivaa luettavaa, kauniita koteja ja herkullisia reseptejä. Harmi, että tilaus loppuu kohta enkä osaa päättää jatkaisinko tilausta vai tilaisinko jonkun muun lehden. Joku ruokalehti olisi kiva, kuten vaikkapa Maku. Se tulikin mulle jonkin aikaa ja pidin siitä kyllä kovasti.  
Tuleeko teille jotain lehtiä? Tai ostatteko usein irtonumeroita?

Kuvissa näkyvä pyöreä rahi on mun isomummon vanha ja toimii tällä hetkellä meidän olkkarin pöytänä. Rahin alla oleva matto on löytö kierrätyskeskuksesta ja sen päällä yks pikkuherra pyörii päivittäin jalat kohti kattoa. Nyt on siis se vaihe, kun selkäleikkauksen jälkeen turkki alkaa kasvamaan pikkuhiljaa takaisin ja selkää pitäisi rapsutella kokoajan. On mielenkiintoista seurata Maunon oivallisia keksintöjä rapsutellessaan selkäänsä milloin mihinkin. Esimerkiksi aina meidän ollessa pois kotoa, Mauno kasaa mattoja ja tyynyjä pitkin eteisen lattiaa ja möyrii siinä tyytyväisenä kun palaamme kotiin. Yks lemppari on kans pyykkinarulla kuivuvat farkut, ne lahkeet on nimittäin just sopivalla korkeudella osuessaan selkään kun siinä alla tepastelee edestakaisin ;)

15 kommenttia

  1. No voi sun niskaa... nyt vaan vietät pääsiäisen rauhallisesti soffalla ja toivotaan pikaista paranemista ♥

    Tulin just kauppareissulta... jos jotain positiivista pitää etsiä, niin säästyit ruokakaupan jonoilta/tungoksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnitelmana onneksi olikin rauhallinen pääsiäinen porukoiden luona :-) Saa nähdä miten mun leipomisten käy, joudun varmaan delegoimaan kaikki vatkaamiset ja sellaiset muille. Mutta sitruunaista marenkikakkua on saatava!

      Säästyin sentään ruuhkaiselta kauppareissulta tosiaan, jotain positiivista! :-)

      Poista
  2. Jos niska ei ala pian helpottaa, niin suosittelen (oikealla Dc) kiropraktikolla käyntiä. Olen itse käynyt säännölisen epäsäännöllisesti noin 10 vuotta, auttaa kyllä sekä kroonisiin että tuollaisiin äkillisiin selkä ja niskavaivoihin. Pikaista paranemista ja rapsutuksia söpölle Maunolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon vinkistä! Mun pitäisi kyllä ehdottomasti päästä johonkin hoitamaan tätä mun niskaa. Fysioterapiassa kävin jonkin aikaa, mutta se tuntui vain pahentavan kipuja. Mauno kiittää rapsutuksista! :-)

      Poista
  3. Voi inhotus, pari talvea takaperin mulle kävi samoin! Oli superärsyttävän tuntusta ja sitä sai olla varomassa vielä pitkään vaikka pää lähtikin kääntymään, hyrr.. Varsinkin ulkona saa olla hirmu varovainen, kun jos vähänkin kompuroi niin tuntuu kyllä niskassa saakka. Pikaista paranemista! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, täytyy varmaan perustaa joku bloggaajien venyttelyryhmä, kun kommentien perusteella aika monella on ollut samaa vaivaa. Lääkärikin kyllä sanoi, että tää on todella yleistä.

      Huomasin kans ton ulkona kävelemisen olevan aikamoista haparointia, ku on niin sairaan liukasta! Toivottavasti tää alkais pian helpottamaan, kiitos kommentista! :-)



      Poista
  4. Voi kurja sun niskaa. :/ Paranemisia sinne, koita ottaa rennosti ja levätä. Onneksi sulla oli suklaata, se pelastaa monelta pahalta. :)

    Mie aloin tilaamaan nyt Glorian Ruoka & Viini lehteä. Yhden lehden verran oon ehtinyt siihen tutustua, ja ainakin ensimmäisen numeron perusteella se on tosi hyvä! Siinä oli reseptejä moneen makuun, niin arkeen tai juhlaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oikeasti hymyilin täällä itsekseni lääketokkurassa kun keitin kahvia ja muistin ton suklaalevyn :D

      Toi Glorian ruoka&viini vaikuttaa kyllä hyvältä, pitäisköhän mun sittenin tilata se? Vaikka netti on reseptejä pullollaan, niin ruokalehtiä ja keittokirjoja on mun mielestä paljon kivempi selailla. Sitäpaitsi se on niin kiva fiilis kun uusi lehti kolahtaa postiluukusta! :-)

      Poista
    2. Niin on. Ja jos sen nyt tilaa, niin sai Hans Välimäen keittokirja tilaajalahjana! Bam! Kaksi hyvää syytä! :D

      Poista
    3. Eikä! Varmaan pakko tilata kyl toi sit :D Maku-lehden mukana olis tullu joku kakkuvuoka ja nuolija, mut kyl toi keittokirja vaikuttaa paremmalta!

      Poista
  5. Kiitos kommentista blogissani. Löysin sitä kautta tänne sun kivaan blogiin, jeee! :) Minulla on ollut pariinkin otteeseen tuollainen samanlainen niskan jämähdys. On vain yhtäkkiä alkanut tuntua kipua ja sitten niska on ikäänkuin taipunut hiljalleen johonkin asentoon ja siihen jäänyt. Ihan kamalaa! :/ En voinut istua, seisoa enkä maata, koska aina sattui. Siinä sitä vasta huomasin, kuinka paljon ihan tavallisissa askareissa joutuu käyttämään kaulan ja niskan lihaksia. :D Mutta kyllä se sitten itsessään katosi parissa päivässä, muistelen.

    Paranemista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä tää hankaloittaa kyllä ihan kaikkea tekemistä. Nyt pää kääntyy jo vähän enemmän kuin eilen, mutta sattuu ihan sairaasti ja pelottaa et niska lukittuu jotenkin uudestaan eikä käänny edes tätäkään vähää. Täytyy nyt vaan ottaa rennosti ja välttää just tätä tietokoneella istumistakin. Siks tulinki vaan nopeesti piipahtamaan ;)

      Kiitos kommentista!! :-)

      Poista
  6. Hienoa, että Mauno on toipunut hyvin. Tuo niskajuttu on tosi ikävä, mulla on ollut sama vaiva kerran. Kaikesta huolimatta Aurinkoista Pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ihanaa että Mauno on toipunut näin hyvin :-) Ja tää niskajuttu on tosi ikävä vaiva, mutta pitäis onneks helpottaa muutaman päivän aikana.

      Aurinkoista ja herkullista Pääsiäistä myös sinne! :-)

      Poista
  7. Mulle on käynyt tuollainen niskajumi muutamaan kertaan, mutta mulla sattuu muista vaivoista johtuen olemaan relaksantteja lääkekaapissa, ja niillä mäkin sen olen yleensä saanut helpottamaan. Yleensä jumia on kuitenkin seurannut usean päivän kipu niskassa, siihen voi ottaa särkylääkettä. Toivottavasti pian helpottaa!

    Meille tulee Glorian Ruoka&Viini -lehti, suosittelen sitä jos reseptejä kaipailet! Mielestäni kyseinen lehti on paljon laadukkaampi kuin esim. Maku. Myös Olivia on mielestäni kiva lehti :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! ♥