11. marraskuuta 2012

♥ Rakkaita

Oon uskaltanut syödä jo vähän muutakin kuin puuroa ja mehukeittoa, joten loppuviikko on pitänyt sisällään aika paljon herkuttelua hyvässä seurassa. Isoveljeni tosiaan muutti ulkomaille, joten olihan meidän läksiäisten lisäksi vietettävä vielä yhteinen ilta itsetehtyjen hot dogien ja sol-oluen kera :-) Tulee kyllä kova ikävä veljeä ja hänen iloista olemustaan, super herkullisia kokkailuja unohtamatta. Toivottavasti pääsemme viimeistään keväällä vierailemaan viimeinkin yhdessä asuvan upean pariskunnan luona, odotan innolla! Oon todella kiitollinen rakkaasta perheestäni ja siitä että saadaan viettää paljon aikaa yhdessä. Tästä lähtien taitaa myös skype olla osa meidän arkea :-)

Lauantai-iltaa vietettiin muun perheen kesken ja tehtiin pitkästä aikaa itse pizzaa. Samalla muistin taas, miten hyviltä tuoreet herkkusienet maistuvat pizzan päällä, nam! Ei muuten paljoa jäänyt seuraavalle päivälle ;-) Tänään aamu perinteisesti isänpäivän aamiaisen merkeissä: kolmioleipiä, perunaleivoksia, kahvia, tuoremehua ja kuohuviiniä. Koko sunnuntai kului mukavasti oleillen ja tultiinkin vasta hetki sitten kotiin mukana rasiallinen maailman parasta isänpäivän lasagnea.


Tuntuu, että viikonloppu meni tosi nopeasti ohi kun lauantainakin oli töitä. Huomenna alkaakin jo uusi viikko, ja mun tavoite olisi löytää itselleni lämmin talvitakki. Ajattelin aloittaa etsinnän kirpputorikierroksella, toivottavasti sopiva löytyy. Nyt rakkaan kanssa viettämään loppuiltaa sohvalle glögimukin kera ja Maunoa rapsutellen :-)

9 kommenttia :

  1. Ihania kuvia taas kerran!

    Sitten mun on pitänyt kysyä, että miten oot saanut sun blogiin ton muffinssi kuvan mikä näkyy sun blogin nimen edessä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos!

      Tuo pikkuinen kuva on nimeltään favicon ja tolla hakusanalla löytyy paljon ohjeita, joiden avulla sellainen on tosi helppo laittaa oman blogin osoiteriviin. Toivottavasti onnistuu! :-)

      Poista
  2. Tulin vastavierailulle. Onpa täällä herkullisen näköisiä kuvia! :)

    VastaaPoista
  3. Moikka ja kiitos kommentistasi. Kiva kun eksyit minun blogiini :)
    On sinulla täällä herkkuja, ihmettelin että oletpas taitava. Sitten luinkin tuolta alempaa, että oletkin ammattilainen .
    Nälkä täällä tuli... etenkin -makean :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista! :-) Mullekin tulee usein herkkunälkä kun vierailen leivontablogeissa :-)

      Poista
  4. Ihania herkkuhetkiä olette taas viettäneet! Ja toivottavasti näet veljesi mahdollisimman pian, onneksi on hyviä yhteydenpito keinoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhteiset herkutteluhetket ovat ihan parhaita :-) Uskoisin, että näen veljeni viimeistään keväällä jos pääsemme vierailemaan heidän luonaan. En malta odottaa! Onneksi on tosiaan internet, puhelin ja tavallinen posti. Eli monta tapaa pitää yhteyttä läheisiinsä :-)

      Poista
  5. Ihania kuvia ja tunnelmaa! Oon niin ihastunut tähän sinun blogiin! Odotan innolla aina uutta postausta! <3 :-) Kiitos näistä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! ♥