Kauralesesämpylät

Ah syksy ja tuoreet sämpylät! Meillä on sairasteltu vuoron perään ja juuri kun aloin olla itse kunnossa, lapselle nousi kuume. Oli siis pakko perua sovitut menot ja keksiä tekemistä kotona.

Sateisena syyspäivänä en keksi melkein mitään parempaa tekemistä lapsen kanssa kuin yhdessä askartelu tai leipominen. Tein meille siis sämpylätaikinan, jonka yhdessä lapsen kanssa vaivasimme käsin. Taikinakone reistailee edelleen, joten lienee uuden hankinta edessä. On ihanaa nähdä lapsen riemu, kun hän pääsee osallistumaan kaikkii leipomisen vaiheisiin ja lopulta pääsee pöydän ääreen syömään itse leivottuja sämpylöitä.




KAURALESESÄMPYLÄT


n. 16 kpl

5dl vettä

1tl siirappia

4dl kauraleseitä

5-6dl vehnäjauhoja

1pss kuivahiivaa (11g)

0,3dl rypsiöljyä

1,5tl suolaa

+ kauraleseitä viimeistelyyn

  1. Mittaa kädenlämpöinen vesi taikinakulhoon. Sekoita joukkoon siirappi ja kauraleseet.

  2. Lisää 4dl vehnäjauhoja ja kuivahiiva. Vaivaa taikinaa voimakkaasti muutaman minuutin ajan.

  3. Jatka vaivaamista ja listää loput 1-2dl jauhoja muutamassa erässä. Mittaa joukkoon suola ja öljy ja vaivaa taikinaa kunnes saat aikaan hyvän sitkon.

  4. Kumoa taikina jauhotetulle alustalle ja peitä liinalla. Anna kohota kaksinkertaiseksi.

  5. Ota kaksi lautasta, joihin toiseen laitetaan vettä ja toiseen kauraleseitä.

  6. Pyörittele taikinasta sämpylöitä ja paina jokainen sämpylä ensin kevyesti veteen ja sen jälkeen lautaselle jossa on kauraleseitä. Asettele sämpylät leivinpaperin päälle pellille. Kohota liinan alla noin 25 minuuttia.

  7. Paista sämpylöitä uunin keskitasolla 210 asteessa 18-20 minuuttia, kunnes pinta saa kauniin paistovärin.





Kurkkaa myös nämä sämpylähojeet:


 

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! ♥