Itse tehty kinuski-herukkajäätelö

Vanhempieni herukkapensaat ovat täynnä marjoja ja ollaankin kerätty niitä ahkerasti lapsen kanssa. Suurin osa päätyy suoraan suuhun ja aamujogurtin päälle, mutta olin jo pidemmän aikaa pyöritellyt päässä ajatusta kinuskin ja punaherukan yhdistämisestä. Päätin tehdä meille synttärikahvin kanssa jäätelöä ja suosittu pikajäätelö sopikin aikatauluihin täydellisesti.

Edellisenä iltana sekoitin ainekset + sattumat kulhoon ja siirsin sen pakkaseen. Seuraavana päivänä herkuttelimme ihanaa jäätelöä kahvin kanssa ja tämä keräsi sen verran kehuja, että päätin kirjoitella ohjeen tännekin. Jäätelössä yhdistyy ihanasti kirpeät punaviinimarjat ja vadelmat, sekä makea kinuskikastike joka kruunaa makuyhdistelmän.





KINUSKI-HERUKKAJÄÄTELÖ


6dl vispikermaa

1tlk kondensoitua maitoa

2dl kinuskikastiketta

2-3dl punaviinimarjoja

200g tuoreita vadelmia

  1. Vaahdota kerma pehmeäksi vaahdoksi. Kaada joukkoon kondensoitu maito ja vatkaa vielä hetken aikaa.

  2. Massan tulee olla kuohkeaa ja lusikoitavaa, mutta ei kuitenkaan liian jämäkkää.

  3. Kaada jäätelömassaa pakastuksen kestävän astian pohjalle. Ripottele päälle marjoja ja lisää kinuskiraitoja.

  4. Tee näin kunnes kaikki ainekset on käytetty. Voit halutessasi säästää hieman kastiketta ja marjoja myös jäätelön pinnalle.

  5. Peitä astia huolellisesti kelmulla tai kannalle ja pakasta mielellään yön yli.

  6. Ota jäätelö sulamaan hieman ennen tarjoilua.

  • Vinkit!

- Säästä halutessasi osa marjoista ja hieman kinuskikastiketta ja viimeistele niillä jäätelöannokset ennen tarjoilua.

- Vispikerman tilalla voi hyvin käyttää myös kuohukermaa.

- Ohjeessa käytetään kondensoitua makeutettua maitoa, jota ei ole karamellisoitu. Löytyy kaupoista ainakin sinisessä säilykepurkissa.




En tiedä mistä pikajäätelön resepti on peräisin, mutta saman tyylisiä ohjeita tuntuu olevan netti pullollaan ja makuaineita sekä sattumia voi vaihdella oman mielen mukaan. Aivan ihania yhdistelmiä olisi esimerkiksi kirsikka & suklaa, rouskuvat keksit ja daim-suklaa tai joku ihana hilloke & marjat. Myös erilaiset kahvipohjaiset jäätelöt houkuttelee sen verran, että ehkä pakko kokeilla vielä sellaista tässä lähiaikoina..

Kurkkaa myös Kotilieden vinkit herkullisiin jäätelöihin ilman jäätelökonetta.

 

2 kommenttia

  1. Mun pitikin testata tuota pikajädeä. Kiitos muistutuksesta! 😍

    VastaaPoista
  2. Oih tämä on niin hyvää! Vaarana vaan, että tekee vähän mieli kokeilla aika monia muitakin makuyhdistelmiä vielä :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! ♥