2 VUOTIAAN JUHLAT JA TARJOILUT


Viime sunnuntaina vietettiin pojan 2-vuotisjuhlia ja nyt vihdoin ehdin kirjoittaa niistä myös tänne blogiin. Muutaman kuvan olen laittanut jo Instagramin puolelle ja siellä onkin kovasti kyselty lisäkuvia ja reseptejä. Tästä postauskesta löytyy tarjoilu- ja koristeluideoita, ja reseptit kirjoitan sitten tuleviin postauksiin.


Pojan oikeana synttäripäivänä paistoin meille ison pinon amerikkalaisia pannukakkuja, joita syötiin jäätelön ja marjojen kera. Tästä sain idean juhlapäivän lettubuffettiin, jonne paistettiin siskon kanssa reilut 200 pikkulettua. Tämä tarjoiluidea osoittautuikin ihan loistavaksi ja keräsi paljon kehuja vierailta!

Ehkäpä lettubuffetista voisi tulla joka vuotinen perinne, sillä täytevaihtoehtoja voi sitten aina vaihtaa mielensä mukaan ja pienillekin vieraille voi kasata omat letut halutessaan kokonaan ilman sokeria. Myös suolaisia täytteitä voisi olla tarjolla, kuten yhdellä brunssilla meillä oli tomaatti-mozzarella-pestotäytettä lettujen kanssa.





Sain osan juhlien koristeista Juhlahumun kautta, verkkokauppa on täynnä vaikka kuinka ihania koristeita, joista lopulta päädyin näihin kuvissa näkyviin. Eli Juhlahumun valikoimista ovat nämä ihastuttavat Panda tikkupallot sekä isot Panda foliopallot, Happy Birthday-viirinauha, ruusukultainen pallo koristenauha, mintunvihreät ja valkoiset pompomit, sekä mintunvihreä Hooray-koristenauha.

Toinen isoista pandapalloista valitettavasti tyhjeni kokoajan, enkä vielä löytänyt reikää jonka voisi toki paikata. Muuten koristeet ovat siitä kivoja, että ne voi laittaa säilöön ja käyttää myös uudelleen. Pienet tikkupallot voi kätevästi sujauttaa joko pystyyn koristeeksi tai teipata seinään ilman tikkua. Tosi söpöjä!





JUHLATARJOILUT

Vihersalaatti pensasmustikoilla
Pesto-pastasalaatti mozzarellajuustolla
Lihapullia
Feta-pinaattipasteijat
Tsatsiki ja patonkia
Oliiveja
Vesimelonia ja herneitä

Lettubuffet täytteineen:
Mascarponevaahtoa, nutellaa, vaahterasiirappia, tuoreita marjoja, 
daim-rakeita, marenkia ja pieniä mansikka-banaanitähtiä
Porkkanakakkua
Lakuja ja keksejä

Jääteetä, kahvia, teetä

Jäätee osoittautui menekiksi 1-vuotis juhlissa, joten sitä oli tänäkin vuonna. Ja helteisenä päivänä sitä menikin lähemmäs 15 litraa! 

Paistoin vielä erikseen gluteenittomia ja sokerittomia lettuja, jotka sopivat pienillekin lapsille. Osa näistä tarjoiluista oli gluteenittomia ja sitten oli muutamia gluteenittomia tarjottavia vielä erikseen. Tuttuun tapaani haluan tehdä kaikkea tarjottavaa aina paljon, joten näistä riitti hyvin vielä seuraavankin päivän vieraille.











Onneksi säät suosivat ja saimme viettää juhlia osittain myös takapihalla, jossa lapsilla olikin hauskat leikit keskenään. Edellisen vuoden tapaan laitoimme tänäkin vuonna pihalle pienen pallomeren. Lisäksi taaperot intoutuivat ajelemaan leikkiautoilla ja saippuakupliakin puhallettiin lähes kuuden pullollisen verran.

Tämä kaksikko jaksoi touhuta ilta seitsemään saakka pallojen parissa, on kyllä niin hauskaa seurata taaperoiden menoa! Muutenkin juhlien jälkeen oli todella kiitollinen olo siitä, kuinka ihania ihmisiä ja läheisiä meillä on ympärillä. Vilinää ja vilskettä riitti kun kööri pieniä lapsia oli mukana juhlimassa.



Lahjoja tulikin ihan hirmuisesti, kaikkea kivaa ja tarpeellista! Arvostan suuresti sitä, että meiltä vanhemmilta kysellään mahdollisia lahjatoiveita tai tarpeita jolloin vältytään esimerkiksi kasalta ylimääräisiä leluja. Tänä vuonna toivelistalla oli mm. duploja, kirjoja sekä Brion junarataa jota tulikin niin monta pakettia että saatiin rakennettua ihan jättikokoinen junarata olohuoneen lattialle.

Laadukkaat lelut kestävät pitkään ja olenkin todennut, että mielummin satsataan juuri esimerkiksi duploihin ja junarataan johon voi hankkia halutessaan lisäosia. Meillä myös luetaan paljon, joten uudet kirjat olivat erittäin tervetulleita. Kaikki kirjaston Pipsa Possu-kirjat on luettu jo moneen kertaa, joten oli kiva saada taas uutta luettavaa. Myös vaatteet ja vaatelahjakortti tulee tarpeeseen syksyn hankintoja varten. Näillä helteillä ollaan oltu tosi paljon ulkona, mutta vähän jo odotan sateista päivää jolloin voidaan leikkiä ja tutkia vielä paremmin näitä kaikkia saatuja lahjoja.


Kiitos vielä kaikille juhlavieraille, teitte päivästä niin ihanan ja pienestä sankarista ikionnellisen! Hän vielä juhlapäivän iltana nukkumaan mennessään kävi läpi keitä kaikkia täällä oli paikalla ja juhlista on puhuttu paljon lapsen kanssa. Ennen syntymäpäiviä poika toivoi kovasti lahjaksi mansikkakakkua, jota en kuitenkaan uskaltanut näillä helteillä leipoa juhliin joten täytynee vielä se toive toteuttaa tässä kesän aikana.  


                                         

6 kommenttia

  1. Ihanat synttärijuhlat teillä on ollut - suuren suuret onnittelut sankarille! <3
    Vitsit miten äkkiä aika on mennyt... Justhan hän vasta syntyi.... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanne! Juhlat olivat onnistuneet ja niistä jäi tosi hyvä mieli :) Aika on tosiaan mennyt nopeasti! Tuntuu jotenkin käsittämättömältä katsella esimerkiksi vuoden takaisia kuvia pojasta, nää pienet kasvaa niin hurjaa vauhtia :)

      Poista
  2. Vitsit miten ihana idea tuo lettubuffet! <3 Muutenkin tosi söpön näköiset juhlat. (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti, oli kyllä omastakin mielestä hauska idea! :)

      Poista
  3. Onnittelut sankarille! :) Reseptejä odotellessa... 😋

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Kirjoittelen reseptejä heti kun on taas enemmän aikaa olla tässä koneen äärellä :) Mahdollisimman pian kuitenkin!

      Poista

Kiitos kommentista! ♥