PITA-OLIIVIKOLMIOT JA SITRUUNA-PERSILJAHUMMUS


Ihastuin niin täysin noiden pitakolmioiden, hummuksen ja valkoviinin yhdistelmään et pakkohan mun oli tehdä eilen pakkailun ohella pari pitakolmio-taikinaa. Toisen taikinan maustoin vihreillä oliiveilla ja toisen valkosipulilla. Tein myös kahta erilaista tahnaa, joihin pitakolmioita on kiva dippailla. Luulenpa, että näitä tullaan tekemään tulevan kesän aikana monia kertoja. Näitä on niin kiva mutustella ja pitakolmiot sopivat hyvin illanistujaisiin, grilliruokien alkupalaksi, erilaisten salaattien kanssa syötäväksi ja vaikkapa vappupöytään tarjottavaksi.




Oon tehnyt ihan tavallisten pitakolmioiden lisäksi tapas-postauksessa esiteltyjä unikonsiemen-kolmioita, näitä oliivi-kolmioita sekä valkosipuli-kolmioita. Seuraavaksi ajattelin sekoittaa taikinaan juustoraastetta ja myös aurinkokuivatut tomaatit sekä timjami ovat kokeilulistalla.

Oon myös ihan rakastunut sitruunaöljyyn, jota on tullut käytettyä
salaateissa ja etenkin couscous-salaattiin se sopii täydellisesti.
Sitruunaöljy toi kivaa lisämakua myös hummukseen, johon voi muuten lisätä muutaman teelusikallisen tahinia, jota unohdin taas ostaa.

Pita-oliivikolmiot n.20kpl
3dl vehnäjauhoja
2tl kuivahiivaa
1tl suolaa
2rkl turkkilaista jogurttia
1dl lämmitettyä maitoa
3rkl oliiviöljyä
8-10 isoa vihreää oliivia

Tällä ohjeella tulee noin kaksi pellillistä, riippuen siitä minkä kokoisia kolmioita teet. 

1. Mittaa vehnäjauhot, kuivahiiva ja suola taikinakulhoon. Sekoita joukkoon jogurtti ja maito. Vaivaa taikinaa huolellisesti kunnes siihen syntyy kunnon sitko. Lisää oliiviöljy ja jatka taikinan vaivaamista.
2. Pilko oliivit pieniksi ja vaivaa ne taikinan sekaan. Kohota taikinaa jauhotetulla pöydällä liinan alla 1 tunnin ajan.
3. Kaulitse kohonnut taikina hieman alle 1cm paksuiseksi levyksi, paloittele taikinasta taikinapyörän tai veitsen avulla kolmioita. Asettele kolmiot leivinpaperilla vuoratulle pellille, sihtaa päälle kevyesti jauhoja ja kohota liinan alla vielä noin puoli tuntia.
4. Paista pitakolmioita +210 asteessa 10 minuuttia tai kunnes kolmiot saavat hieman väriä pintaan.

Vinkki!
Saat kivan rapean kuoren pitakolmioihin, kun kaadat uunin pohjalle noin puoli desiä vettä samalla kun laitat pellin uuniin. Päästä höyryt pois avaamalla uunin luukkua varovasti paiston loppuvaiheessa.






Sitruuna-persiljahummus
1tlk kikherneitä
2 valkosipulinkynttä
nippu tuoretta persiljaa
2rkl sitruunamehua
4rkl sitruunaöljyä
2rkl oliiviöljyä
0,5tl suolaa
1tl juustokuminaa
rouhaisu mustapippuria

1. Valuta ja huuhtele kikherneet. Poraa kikherneet tasaiseksi massaksi. Lisää joukkoon puristetut valkosipulinkynnet sekä nippu persiljaa, sitruunaöljy, oliiviöljy, sitruunamehu ja mausteet.
2. Poraa tahna sekaisin ja anna maustua jääkaapissa vähintään tunti.




Eilen istuskeltiin parvekkeella grillaamassa ja dippailtiin pitakolmioita hummukseen sekä paputahnaan, kun odoteltiin ruoan valmistumista. Tein ison kulhollisen couscous-salaattia, juotiin vähän viiniä ja fiilisteltiin tulevaa kesää ja tietty muuttoa. Nyt on enää muutama päivä aikaa pakata, joten ehkä mun on alettava taas hommiin. Mukavaa keskiviikkoa! :)

17 kommenttia

  1. Pitakolmiot vaikuttaa tosi ihanilta. Pitää kokeilla.:)

    VastaaPoista
  2. Onnistuskohan nuo gluteenittomana?
    Tahna ainakin menee kokeiluun:)

    VastaaPoista
  3. Suosittelen kokeilemaan, nää on superhyviä! :)

    VastaaPoista
  4. Nyt mun melkein tekis mieli kaivaa jostain muuttolaatikoiden uumenista gluteenittomat jauhot ja kokeilla heti :D On ollut muutenkin tarkoitus leipoa gluteenitonta leipää, joten voisin samalla kokeilla miten nää onnistuu gluteenittomana :)

    VastaaPoista
  5. Mistä tota sitruunaöljyy löytyy? :oo Eipä oo ennen tullu vastaan, tätä on kokeiltava! Miltä osastolta löytyy :D

    VastaaPoista
  6. Sitruunaöljyä on siellä samalla hyllyllä missä on myös oliiviöljyt, rypsiöljyt ja muut :) Meillä on nyt kolmas pullo menossa, aiemmat kaks oli jotain kalliimpia mut nyt ostin kokeiluun rainbown sitruunaöljyä ja toikin on kohta loppu :D

    VastaaPoista
  7. Allright! Kiitos :D

    VastaaPoista
  8. Tarkoitatko Minka ihan siis sitruunaoljya? Ei esim. sitruunaista oliivioljya, josta mulla kokemusta...-Mama P.

    VastaaPoista
  9. Tarkistin tosta nykyisestä pullosta mikä meillä on ja siinä lukee situuna-oliiviöljy, mut niissä aemmissa luki pelkästään sitruunaöljy. En sit tiedä mitä eroa niissä on, ainakin ne maistuu mun mielestä ihan samalta ja molemmat öljyt on maustettu sitruunauutteella :)

    VastaaPoista
  10. Kiitos nöistä ohjeista! Koklasin pitaleipiä klubeilla ja kirsikkatomaateilla, kummatki herkkuja. Huomenna tarjoilen pitaleipiä guagamolen kanssa.

    VastaaPoista
  11. Jaa puhelin vaihtoi oliivit klubeiksi :D miksei sielläkin näitä voisi syödä ;)

    VastaaPoista
  12. Hahah! Voi vitsi mä ihmettelin tota klubijuttua kun luin kommentin puhelimesta. Sit huomasin et tähän oli tullut toinenkin kommentti ja se vähän selvensi asiaa :D Laitoitko siis kirsikkatomaatteja taikinan sekaan vai? Täytyypä kokeilla sellaistakin versiota. Ja kiva kun kommentoit, on aina ilo kuulla jos joku resepti on ollut mieluinen! :)

    VastaaPoista
  13. Ihan pakko testata Vapuksi! Kuulostaa superhyvältä :9

    VastaaPoista
  14. Tein eilen yhden erän, tosin ilman oliiveja koska ne ei uppoa mulle yhtään. Olivat niin hyviä, että pitää tehdä illaksi uusi erä, koska syötiin jo eilen melkein kaikki :) Eli maistui!

    VastaaPoista
  15. Kiva jos innostuit testaamaan, oliko hyviä? :)

    VastaaPoista
  16. Jee, kiva kuulla että maistui! Mun tekis kans mieli tehdä näitä taas tänään.. on niin hyviä ja hauskoja naposteltavia :)

    VastaaPoista
  17. Tein 1½ kertaisen annoksen, ja ne upposi ystävien suihin dipin ja salsan kera noin kymmenessä minuutissa vappuaattona :D Että maistui myös muillekkin...

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! ♥