Elämä on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan. -Muumipappa

Mistähän sitä edes aloittaisi? Täällä on meneillään sellainen iloisuus ja onnellisuusputki ettei tosikaan. Kaikki asiat vaan loksahtaa paikoilleen. Lähiaikoina on tullut kerran jos toisenkin käveltyä itsekseen hymyillen pitkin kävelykatuja. Ajattelin koota tähän postaukseen viime aikojen hymyilyttäviä asioita ja olisi hauskaa, jos tekin kertoisitte mitkä asiat ovat saaneet hymyn huulille ja millaisia kivoja juttuja teille on tapahtunut kevään aikana :)






HYMYILYTTÄÄ KOSKA...

Me muutetaan tän kuun lopussa rivitaloon! Tästä lähtien kotikaupunkimme on sama, jossa olemme molemmat viettäneet lapsuutemme.

Kohta voimme laittaa omalle takapihalle kasvamaan yrttejä, kasviksia ja kukkasia. Voimme grillata takapihan terassilla, meillä on oma sauna ja keittiöön mahtuu iso ruokapöytä.

Me ostettiin auto! Vitsi miten ihanaa on käydä kaupassa ilman, että tarvitsee miettiä kuinka paljon jauhoja ja ruokatarvikkeita jaksaa kantaa kotiin tai kuljettaa pyörän etukorissa. Nyt pääsee myös paljon helpommin kyläilemään ystävien ja sukulaisten luokse. Eikä tarvitse aina miettiä, miten saa kuljetettua leivonnaiset niin että ne pysyy pystyssä koko junamatkan.





Mun kaikki leivonta- ja keittokirjat mahtuu tulevan keittiön hyllyille. Kokoelma onkin kasvanut viimeisen kuukauden aikana seitsemällä uudella keittokirjalla. Näitä ovat blogin kautta saadut Ruokapyramidihuijaus, Reseptien aarteet - sukupolvelta toiselle, Sopat! sekä Katukeittiö - Parempaa roskaruokaa. Lisäksi sain Myllärin Luomun tapahtumassa Tomi Björckin kirjan Huippukokin kotiruokaa ja vielä Prahan tuliaisena Tsekkiläisen reseptikirjan. Eniten oon kerennyt selailemaan arvonnassa voittamaani Healthy Kitchen-kirjaa, jonka mukana tuli myös ihana kookosöljy ja post it-lappuja. Kirjoittelen saamistani keittokirjoista lisää, kunhan kerkeän perehtymään niihin paremmin.





Jonkin aikaa sitten maistoin vanhempieni luona ekaa kertaa kapselikoneella tehtyä kahvia ja se oli hyvää! Nyt oonkin saanut tehdä siskon luona erilaisia makukahveja ja kuinka iloiseksi voikaan tulla siitä, että kahvin päällä on paksu kerros herkullisen makuista vaahtoa. Kahvista saa vielä paremman näköisen ja makuisen, kun sen koristelee sulatetulla tai rouhitulla suklaalla.

Mä sain töitä! Työt alkavat juuri sopivasti melkein heti sen jälkeen kun olemme muuttaneet ja työmatkakin on juuri sopivasti pyöräilymatkan päässä. Jippii!









Kummityttöni Valentina perheineen on tulossa kesällä Suomeen. Mikä ilon päivä se tulee olemaan kun näemme taas! Oon nimittäin nähnyt Valiskun, Veronikan ja veljeni Nikin viimeksi jouluna ja tuntuu että siitä on ikuisuus. Valentina täyttää kesällä vuoden ja juhlimme suomessa hänen synttäreitään :)



Lauantain messujen jälkeen mies yllätti ja vei mut Ikeaan. Mittailtiin vähän tulevaa ruokapöytää, katseltiin tuoleja ja eteiseen sopivia lipastoja. On niin kivaa muuttaa isompaan asuntoon ja suunnitella sisustusjuttuja. Laitan varmasti tänne bloginkin puolelle sit kuvia meidän uudesta kodista ja pihasta.

Ikeasta löytyi kivoja pääsiäiseen sopivia servettejä ja vappupillejä. Lisäksi ostettiin tollanen iso leikkuulauta, kylpyhuonejuttuja ja seljankukkamehua. Tuli samalla todistettua, että näköjään sieltä voi lähteä ilman jättimäisiä ostoksia.

Näiden asioiden lisäksi mun ympärillä oleville ihmisille on tapahtunut tosi kivoja asioita ja mikä oliskaan parempaa, kuin jakaa iloisia uutisia ystävien kanssa.

Nyt mun on pakko mennä pakkailemaan tavaroita ja vaikka se onkin välillä vähän turhauttavaa hommaa, niin kummasti piristää ajatus siitä että muutaman viikon päästä voidaan juoda aamukahvit takapihalla. Ei vitsiiii!

Mikä teitä hymyilyttää? :)

35 kommenttia

  1. Tosi kivoja asioita sulle on tapahtunut/tapahtumassa, ei ihmekään jos hymyilyttää! :) Itselläkin tuppaa vähän hymy olemaan herkässä viimeisen kuukauden jäljiltä; poika aloitti päiväkodin ja viihtyy siellä tosi hyvin. Perjantaina selvisi, että tämän kuun 28.pvä aloitan itse kuntouttavan työtoiminnan lähimmällä asukastuvalla. :) Kyllä tässä on paljon itse kullakin hymyilemisen aihetta. :) Tsemppiä muuttoon! :) Itse en varmaan enää osaisi kerrostalossa asuakaan, kun ollaan melkein 3v rivitalossa asuttu. Kyllä se vaan on niin luksusta, kun on edes vähän sitä omaa pihaa. :)

    VastaaPoista
  2. Oi onpas sullekin tapahtunut kivoja asioita :) Tosi mukava kuulla myös tuosta sun työjutusta, meillä on sitten molemmilla jotain odotettavaa loppukuulle. Pakkaaminen on kyl turhauttavaa, kun tuntuu et tätä tavaraa on vaan niin paljon! Mut samalla ajattelin taas keräillä kirppistavaroita muutamaan laatikkoon, niin pääsee sellaisista vaatteista ja sisustusjutuista eroon joita ei tule käytettyä. Omaa pihaa odotan varmaan eniten koko muutossa, just ihana aika muuttaa näin keväällä kun pääsee heti laittamaan omaa pihaa :)

    VastaaPoista
  3. Olipa täällä ihania uutisia!! <3 Onnea uudesta kodista ja onnea myös uudesta työpaikasta!!!!!!
    Kyllä Maunonkin nyt kelpaa kun on oma piha missä temmeltää!
    Minä iloitsen siitä, että Jimin haava on lähtenyt hyvin paranemaan ja saadaan nauttia täysin rinnon terveistä päivistä! Iloitsen muutenkin jokaisesta päivästä jonka saan ihanan koira-papparaisen kanssa viettää, on se vaan niin rakas! <3
    Iloitsen myös siitä, että kauan odotettu loma Gotlantiin on jo vajaan kolmen viikon päästä!! <3 Minä, mieheni ja Jimi ollaan viikko kalastelemassa ja nauttimassa ihanista Gotlannin maisemista.
    Ihanaa pääsiäisviikkoa! <3

    VastaaPoista
  4. Kiitos Nanne! :) Ihan mieletön sattuma, että saatiin toi asunto ja sit vielä tosi kivan oloinen työpaikka samasta kaupungista. Ja pieni oma piha on kans niin ihana juttu, odotan innolla et päästään puuhastelemaan kukkapenkkien parissa ja Maunollakin on sit oma piha missä voi hengailla rauhassa.

    Oli pakko mennä heti katsomaan, mitä Jimille on tapahtunut. Onneksi alkaa olla jo paranemaan päin ja teillä on vielä tollanen yhteinen loma tiedossa :) Voisko parempia eläkeläispapparais-päiviä toivoakaan! ♥

    Ihanaa pääsiäisviikkoa ja tulevaa lomaa! :)

    VastaaPoista
  5. Oi, onpas Sinulla oikea TuuriTuubi! onnea onnea! No, minulle ei ole oikeastaan ole tapahtunut mainittavaa..sitä samaa tasaista. Mutta eihän sitä tiedä, milloin se kolahtaa!

    VastaaPoista
  6. Ei oo sattunut oikein mitään, mutta sait tällä postauksella kummasti piristettyä ankeasti alkanutta viikkoa. Kiitos siitä =)

    VastaaPoista
  7. Oooh! Onnea uudesta kodista!
    Laitahan infoa, mistä päin kämppä löytyi. Me muutettiin juuri kanssa takaisin kotikulmille, itseasiassa mun vanhaan kotiin ;) Tulkaa käymään joskus, kun ehditte!
    -Jade

    VastaaPoista
  8. Onnea kaikesta onnesta!! Minulle aukesi opiskelupaikka ja toisen opiskelupaikan pääsykokeisiin olen menossa kolmen viikon sisällä. Joka tapauksessa tämä tarkoittaa muuttamista pois ahtaasta ja väärän tuntuisesta kaupungista, lähemmäs ystäviä ja rakkaita ihmisiä. Eilen löysin kirjaston saa ottaa -laatikosta kaksi äänikirjaa, jollaiset omistin joskus aikoinani mutta heitin pimeinä teinivuosina roskiin, katuen syvästi! Tänään aion vain makoilla sängyssä ja kuunnella niitä. Ikkunasta tulvii happea ja kevään ääniä.

    VastaaPoista
  9. Ihanalle kuullostaa tuo sun listasi! Onnea uuteen kotiin ja uuteen työhön. Mielelläni kuulisin lisää tuosta uudesta työstäsi. Muistanko väärin, että kyseessä olisi ihan lempparityö tms.?

    VastaaPoista
  10. Haha, tuurituubi! :D Ja tosiaan keväthän on vasta aluillaan, kyllä tässä kerkeää vielä vaikka mitä tapahtumaan :)

    VastaaPoista
  11. Kiva kuulla, että piristi :) Mukavaa viikkoa sulle!

    VastaaPoista
  12. No joo mä kuulinkin et muutatte sinne, vitsin onnenpekat :D Meillä onkin sit kohta joku 5km välimatkaa, toivottavasti nähdään pian! :)

    VastaaPoista
  13. Oikein paljon onnea sulle uudesta työstä ja teille uudesta kodista! Varmasti on hymy herkässä :D
    - No nyt hymyilyttää tämä iloinen postaus :)) Viime viikolla oli hymy herkässä, kun näki lapsensa ylioppilaskirjoitus suunnitelman ja vielä kun hän kertoi jatkohaaveistaan! Ystävien kanssa vietetty laatuaika saa hymyn pysymään kasvoilla pitkään jälkeenkin päin :D
    Oikein ihanaa viikkoa <3

    VastaaPoista
  14. Kiitos paljon! Onnea opiskelupaikan johdosta ja ilmeisesti säkin pääset sit muuttamaan kohta :) Ja ihan huippu toi kirjastolöytö, voi vitsi! Mäkin löysin joskus muutaman tosi hyvän kirjan sellaisesta laatikosta jostai sai ottaa luettavaa. Sun suunnitelmat tälle päivälle kuulostaa kyllä kivoilta. Mä taidan jatkaa kohta pakkailua, täällä on ihan hirveä kaaos :D

    VastaaPoista
  15. Kiitos Krisse! :) Se työ mihin hain aiemmin, olis ollut leipomohommia. Mut tää mihin nyt pääsin, on ihan eri hommia mitä oon aiemmin tehnyt. Tosi mukavan oloinen työ ja hyvät työajat :)

    VastaaPoista
  16. Pitäisi kanssa laittaa kiinanasteria sisälle ensin kasvamaan kunnes uskaltaa siirtää ulos. :) Meilläkin tuo piha on siitä kätevä, että uskaltaa tuon pikkumiehen sinne päästää itsekseen, kun ei saa itse porttia auki eikä mistään muualta pääse pois. :) Ja meillä näkee aina jostain ikkunasta takapihalle, niin pystyy vähän pitämään silmällä. :)

    VastaaPoista
  17. Oi miten ihania uutisia, onnea uudesta kodista ja työpaikasta! :) Mua on tänään hymyilyttänyt lasten yhteisten touhujen seurailu, ihanaa kun heistä alkaa vähitellen olla seuraa toisilleen ja mun sydän sulaa joka kerran kun he kikattelevat keskenään. <3 Onnelliseksi tulin aamulla myös kun katselin 9-kuukautista tyttöäni ja mietin viime kesää, miten pikkuruisena hän ennen aikojaan syntyikään ja miten hyvin kaikki kuitenkin on nyt, ja miten nopeasti viime vuosi onkaan kulunut. Eilen valmistuneet ihanat sukat saivat myös onnelliseksi ja samoin pojalle pian valmistuva pipo. Ihanat käsinvärjätyt langat. Ihana aurinko ja valo. Uusi ruokailuryhmä keittiössä. Ilonaiheita on monta, kun pysähtyy miettimään! :)

    VastaaPoista
  18. Onnea elämänmuutokseen! Ihania uutisia!

    Viikon päästä tähän aikaan me ollaan poitsun kanssa Rodoksella... Ihan sama, vaikka sääennusteet ei kauheen kuumaa lupaakkaan ;) Ja sillä aikaa kotona rempataan keittiö uusiksi... Ja just merkkasin lomaa kesälle yhteensä 6 viikkoa, kelpaa olla valtiolla töissä ;)

    VastaaPoista
  19. Olipa iloinen postaus :)
    Onnea onnea kaikesta uudesta, wau!
    Mukavaa muuttoa, turvallisia ajokilometrejä, onnea uuteen taloon, runsaita yrtti- ja kasvimaita ja ennen kaikkea onnea työpaikasta :)

    VastaaPoista
  20. Sinä saat minut iloiseksi. Ollaan löydetty taas toistemme elämään ja se on jotakin mistä iloitsen suuresti. Kiitos. Haaveilee kapselikoneesta! Pientä hohtoa arkeen olisi ihana saada. Voisi istua oman keittiönpöydän ääressä ja kuvitella olevansa kahvilassa. Hih.

    VastaaPoista
  21. Kiitoksia Marru :) Ihanaa, että sullakin on noin paljon aihetta hymyyn! Tämä kevät tuntuu kyllä nyt jotenkin ihan ekstrakivalta. Mukavaa viikkoa myös sulle!

    VastaaPoista
  22. Kiitos Jutta! Ihan uskomaton tuuri ton työn kanssa ja vielä kun se alkaa just kun ollaan muutettu, niin ei tarvitse kulkea sinne junalla. Myös sun ilon aiheet kuulostaa ihanilta, voin vaan kuvitella tuon tunteen kun omat lapset leikkivät keskenään ja sitä voi katsella vierestä :) Sun tyttö taitaa olla muuten melkein saman ikäinen kuin mun kummityttöni, jonka synttäreitä vietetään heinäkuussa.

    Voi kun mäkin saisin tehtyä taas pitkästä aikaa jotain käsitöitä, sä jaksat kyllä ahkeroida niiden parissa ja tehdä kaikkia kivoja juttuja :)

    Toivotaan, että mäkin pääsen kohta ihailemaan meidän uutta keittiönpöytää ja tuoleja. Haluaisin säästää muutaman isomummoni tuolin, mutta niiden seuraksi pitäisi ostaa myös muutama uusi. Sitten voin kutsua ystäviä kahvittelemaan, jee! :)

    VastaaPoista
  23. Kiitos paljon! :) Voi teitä onnekkaita, kun pääsette reissuun! Ja vielä keittiöremppa ja kesäloma. Sulla se vasta kivoja juttuja onkin tiedossa, oikein ihanaa lomaa teille! :)

    VastaaPoista
  24. Heh, oli pakko päästä jakamaan näitä ilon aiheita täälläkin :) Onneksi muuttomatka ei ole kovin pitkä, mä en nyt vaan millään jaksais pakata :D Tosin oonkin tänään pakkaillut jo aamusta asti, joten ehkä pieni kahvitauko olis jo paikallaan. Kiitos onnentoivotuksista! :)

    VastaaPoista
  25. Samoin! Odotan kyllä innolla että nähtäisiin pian :) Kapselikone on pyörinyt myös mun mielessä nyt kun oon päässyt maistelemaan niitä erilaisia makuja. Niitä kahveja on hauska tehdä, sitten kun sen oppii ;) Mun eka kahvi oli ihan kylmä, kun en tajunnut odottaa et se vesi lämpenee. Seuraavaan laitoin ne vaahto- ja kahvikapselit väärinpäin mut sen jälkeen on onnistunut hyvin ja on ne kyllä herkullisen makuisia. Mä en oikein osaa päättää millaisen kapselikoneen haluaisin ja toisaalta se roskan määrä vähän hirvittää, koska mä varmaan joisin niitä monta kuppia päivässä. Mut saa nähdä, ehkä me hommataan joku kone sit sinne uuteen kotiin :)

    VastaaPoista
  26. Kiitos sinulle ihanasta postauksesta ja onnea kaiken kivan johdosta! :) Tulinpas niin hyvälle tuulelle tämän luettuani, aivan mahtavaa että elämässä tapahtuu näin mukavia asioita. :)

    VastaaPoista
  27. Mahtavaa!! Kuulostaa aivan ihanalta tuo uusi koti, paljon onnea!! Toivottelee äippä kuusenjuurelta :)

    VastaaPoista
  28. Onnea uudesta kodista ja uudesta työpaikasta! Joskus sitä oikeasti huomaa, että vanha lausahdus "asioilla on tapana järjestyä" pitää ihan oikeasti paikkaansa - kukapa olisi uskonut :) Mua hymyilyttää kovasti ystävälle eilen syntynyt ihana tyttövauva ja kandi, joka on pieniä pilkkujen viilaamisia vaille valmis! Kunpa joku onni potkaisisi minuakin, ja toisi töitä kesäksi! Mutta kyllä myös toisten onni ja ihanan värikkäät kuvat pelastavat päivän kuin päivän.

    VastaaPoista
  29. Olen puhtaasti onnellinen teidän onnesta. Se on mulle tärkeä ja iso juttu. Upeita asioita, ihana postaus jota paistaa rakkaus elämää ja tiettyjä ihmisiä kohtaan. Olette rakkaita!

    VastaaPoista
  30. Ihana postaus! Onnea ja iloa edelleen uusiin kuvioihin :) mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
  31. Oi kiitos ja ihana kuulla että sielläkin ollaan hyvällä tuulella! :)

    VastaaPoista
  32. Jep! Muuttoa ja uutta kotia odotan kyllä kaikista eniten :) Kiitos kommentista!

    VastaaPoista
  33. Kiitos paljon! :) Toi on kyllä niin totta, enpä olisi uskonut vielä kuukausi sitten et mitä kaikkea tässä tulee tapahtumaan. Mäkin olen kuullut ihania vauvauutisia lähiaikoina, ne pistää kans hymyilyttämään kovasti :) Ja tsemppiä sulle kandin loppusilauksen kanssa ja toivotaan että onni potkaisee myös töiden osalta. Mukavaa loppuviikkoa! :)

    VastaaPoista
  34. Kiitos Kati :) Tosin nyt tuli vähän ikäviä uutisia noiden töiden osalta, mutta en anna sen lannistaa! :)

    VastaaPoista
  35. Kiitos! :) Ja mukavaa pääsiäistä sulle myös :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! ♥