♥ Kirppislöytöjä

Jihuu! Käytiin kirppiksellä ja löysin huonekalunurkkauksesta pienen pöydän, jonka hintalapussa luki lasten askartelupöytä 5e. Pöydässä on liimatarhoja sekä kultaista hileliimaa, mutta se ei mua haitannut. Ajattelin rapsutella ne pois jossain vaiheessa, mutta nyt vain iloitsen tästä uudesta löydöstäni! :-)

Entisen kodin iso ruokapöytä ei tosiaan mahtunut tänne uuteen kotiin, joten oon etsinyt pienempää sekä huonekalukaupoista että kirppareilta. Meidän kaikki kalusteet sohvaa lukuunottamatta on kierrätettyjä ja nyt saatiin sit yks kierrätyskaluste lisää :-) Tätä ajattelin tosin ensin eteiseen pikkupöydäksi peilille ja avaimille, mutta koska ruokapöytää ei ole niin syötiinkin sitten neljän hengen porukalla tän pöydän ympärillä. Kaks istu sohvalla, yks rahin päällä ja yks meditointityynyllä. Uusi löytö taitaakin siis majailla olohuoneessamme ainakin siihen asti, että löydämme vähän isomman pöydän turkoosien pinnatuolien kaveriksi keittiöön.

Sit tää ihanaihana laukku, niin mun tyylinen ja maksoikin vain neljä euroa, ihan superlöytö! Ja kiva kun tää on vähän sellanen pienempi, niin voi ottaa just kesällä mukaan kun lähtee jäätelölle tai vaikka torille kiertelemään :-)

Yks kiva löytö oli myös tämä kauniin värinen taulu. Jotenkin noi värit oli vaan niin ihanat et mun oli pakko ostaa tää! Kaipasin jotain raikasta ja pirteää kotiin, en vaan tiedä mihin tän aion laittaa. Kaikki muutkin taulut nojailee edelleen seiniä vasten..


Mä oon haikaillut meidän ikeareissun jälkeen varmaan päivittäin yhtien jäätelökippojen perään, joita en ostanut ja olin sitä mieltä et ne on pakko vielä hakea sieltä. Nyt löyty kirppikseltä kaks jäätelökulhoa kolmella eurolla :-) Hyvä syy tehdä viikonloppuna jäätelöannokset, pakkohan nää uudet kipot on testata!

Näiden lisäks löysin kivoja vaatteita miehelle ja muutaman paidan myös itselleni. Koko meidän kirppisporukka teki kivoja löytöjä, joten oli kyllä hyvä reissu! :-)

12 kommenttia

  1. Kivoja löytöjä olet tehnyt! Sulla on samanlainen muumikannu kuin mulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi kannu on kyllä ihana :-) Oon saanut sen lahjaksi ja se on aina keittiön pikkuhyllyssä esillä jos ei ole käytössä :-)

      Poista
  2. Ihania löytöjä. Tulee aina pitkäksi aikaa hyvä mieli kun jotain kivaa löytää kirpparilta. Superkivaa jos jotain oikein lähtee etsimään ja sattuu sen vielä löytämään. :)
    Ihania pääsiäistunnelmiakin täällä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta! Oon ettinyt itelleni takkia kevääksi, mut vastaan on tullut vaan ihan älyttömän hintaisia kun on kyseessä kuitenkin kirppis. Kaikkea muuta on kyl sit löytynytkin, hups ;)

      Poista
  3. Kivoja löytöjä!:) Kirppareita on mukava kiertää.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, niin on! Tekis mieli käydä tänäänkin pienellä kierroksella :D

      Poista
  4. Minäkin olen viime aikoina tehnyt hyviä löytöjä kirppikseltä ja tullut niistä niiiiin iloiseksi! Ihanaa että jollain on vielä se kierrätysajatus kirppiksellä,välillä sekin touhu tuntuu pelkältä rahastukselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu että kirppiksistä on tullut niin suosittuja et hinnatkin on noussu ihan hirveästi sen myötä. Ja niitä pöytiä missä myydään vaan uutta tavaraa on kans tullut tosi paljon lisää. Just tuli kirppiksellä vastaan vanhoja peltipurkkeja joista pyydettiin 8-15e! Ostin ite noita peltipurkkeja kymmenisen vuotta sitten ja silloin niitä sai jopa alle eurolla. Mut onneks saa ite valita mitä ostaa ja mitkä jättää takaisin pöytään :-)

      Poista
  5. Heippa, Kärähtäneet heittäisi haasteella. Saa tarttua, jos siltä tuntuu :) Ihania kirppisaarteita olet löytänyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! :-) Nyt täytyy kyllä ryhdistäytyä ja alkaa tekemään noita haasteita :D

      Poista
  6. oon pitkään katellut noita muumikannuja ja halunnut ostaa, mutta ikinä en raaski aina jää kannu kauppaan! niin supersöpö kyllä toi on, pakko vielä saada :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä niin tykkään tosta mun kannusta! :-) Se on meillä usein käytössä ja näyttää kauniilta myös keittiön hyllyllä :-)

      Poista

Kiitos kommentista! ♥