♥ Kiitos

Kuukauden aikana on tapahtunut niin paljon ihmeitä. Sairaalassa on tullut vietettyä aikaa enemmän kuin kotona. Tulipa koettua myös yö teho-osaston levitettävällä sohvalla ja seurattua silmä tarkkana erilaisia monitoreja, happisaturaatiota ja sydämen sykettä. Lääkäreiden sanat olivat välillä niin toivottomia ja lohduttomia.

Kaiken surun ja pelon keskellä meillä kaikilla oli kuitenkin sellainen ihmeellinen tunne, et tää päättyisi vielä hyvin. Tämän kirjoittaminen tuntuu niin uskomattomalta, mutta tuskin koskaan unohdan sitä perjantai-aamua, jolloin Isäni heräsi koomasta.


Nyt eletään hetki kerrallaan ja näyttää siltä, että kokoajan ollaan menossa parempaan suuntaan. Enää ei ole kaukana se päivä, jolloin Isäni pääsee taas kotiin. Kuinka ihanaa!

Kiitos ihan mielettömästi teidän tsemppaavista kommenteistanne ja ajatuksistanne. En ole oikein jaksanut päivittää blogia ja kamerakin on ollut kädessä vain muutamia kertoja. Oon keskittynyt viettämään aikaa perheeni kanssa, ollaan kokkailtu kaikkea hyvää ja terveellistä. Iskälle on tehty erilaisia smoothieita, suolatonta leipää, aamupuuroja ja sairaalaan on viety roppakaupalla hedelmiä, vihanneksia, vichya ja lukemista.

Kaiken tän hälinän keskellä me ollaan muuttamassa ja mun pitäisi olla kotona pakkaamassa. Ihan hyvin ollaan päästy alkuun ja on jotenkin tosi vapauttavaa päästä eroon turhasta tavarasta. Tuntuu että tää on jonkun uuden alku, haku uuteen kouluun ja uusi koti. Ja kaikki tää. Oon niin kiitollinen :-)

15 kommenttia

  1. Ihana kuulla, että kaikki on kääntynyt parempaan päin!:) Viime päivinä olenkin miettinyt mitä teille päin mahtaa kuulua. Kiva saada hyviä uutisia.:) Bloggailet sitten taas, kun ehdit ja jaksat. Kyllä täällä jaksetaan odotella ihania reseptejäsi ja kuviasi.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos ihanista sanoista! :-) Enköhän mä taas postaile täältä muuttolaatikoiden keskeltä, leivontajuttuja kun ei ole vielä sentään pakattu :-)

      Täytyy tosin kaivaa kaikki mausteet, pastat, riisit ja muut takaisin keittiöön. Jotkut fiksut miehet täällä pakkailivat viikonlopun aikana kaikki mausteet ja kuiva-aineet, (tajusin tätä kirjoittaessani, että myös jauhot ja sokerit on pakattu. Siis kenen kanssa mä oikein asun, voi apua! :-D) vaikka muuttoon on vielä ainakin kaksi viikkoa. Epäilen vahvasti että täällä suunnitellaan kahden viikon noutoruokailua, mutta sepä ei tällaiselle keittiöhääräilijälle passaa! :-D

      Poista
    2. Maistuis varmaan sullekin! ilimasi asian paremmi ku hyvin, mullaki o käyny monasti mielesä, että mikä o tilanne ja vähä pelolla oottanu sun päivitystä, hienuaki hienompaa, että parempaa kohti o iskä menosa! Tsemppiä ja pitäkää lippu korkialla!!!

      Poista
  2. Mielessäni olet ollut monta kertaa, ja usein olen täällä käynyt katsomassa joko olisit kertoillut perheenne kuulumisia. Ihanaa kuulla iloisia uutisia, huomenna kun on ystävänpäiväkin. Voimia perheellenne, selviätte yhdessä! Täällä ollaan vastassa, kun jaksat taas bloggailla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, nyt tuntui sopivalta hetkeltä kirjoitella kuulumisia :-) Tää taitaa olla toka päivä kuukauden sisällä kun vietän koko päivä kotona. Meille on tulossam uutamia ihmisiä katsomaan tätä asuntoa, joten tänään on välipäivä sairaalasta.

      Tosiaan ystävänpäivä♥ Pakkohan mun on kaivaa noi jauhot ja leivinjauheet laatikoista ja leipoa pitkästä aikaa jotain herkkua! :-)

      Poista
  3. Voi mitä olette joutuneet kokemaan, ihan vedet silmissä tekstiäsi luen :( Mutta ihana huomata, että siellä voidaan jo paremmin ♥
    Jostain syystä mulle on toisinaan tullut joidenkin postaukset viiveellä näkyviin... mutta nyt toivottelen kaikkea hyvää teille!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Täällä tosiaan voidaan jo paremmin, vaikka pientä huolta silti on kaikesta. Ja muuttokin stressaa jonkin verran, mutta eiköhän se tästä.. :-)

      Poista
  4. Mahtavaa! <3 Miekin toivotan vielä paljon voimia teille kaikille. Ihana kuulla että asiat menee parempaan suuntaan. Pienistä askelista se ylämäki alkaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! :-) Pieniä askelia tosiaan ja onneksi nyt jo sentään päivä kerrallaan, eikä tunti kerrallaan niin kuin muutamia viikkoja sitten :-)

      Poista
  5. Hienoa, että isäsi on toipumassa! Tsemppiä isän paranemisen tukemiseen ja muuttoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi paljon! Tsemppiä ja jaksamista täällä tosiaan kaivataan :-)

      Poista
  6. Ihanaa, että asiat ovat menossa parempaan suuntaan! Monesti oon minäkin miettinyt, että mitä teille kuuluu. Isällesi kovasti voimia toipumiseen ja teille muuttopuuhiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa tosiaankin! :-) Aika uuvuttavaa ja voimia vievää aikaa tämä on ollut, mutta uskon että parempaan päin ollaan kokoajan menossa <3

      Poista

Kiitos kommentista! ♥