PIKKUHERRA

Tällä hetkellä mun pitäisi iloita siitä, että Iskä pääsee vihdoin kotiin kaikkien näiden sairaalassa vietettyjen viikkojen jälkeen. Mun pitäisi iloita ensi viikolla tapahtuvasta muutosta ja tulevan kodin kylpyhuoneessa olevasta lattialämmityksestä. Kevät tekee tuloaan ja tän piti olla uusi alku kaikelle ihanalle.

Nyt oon kuitenkin niin peloissani, niin huolissani ja niin surullinen. Maunon selkävaivat ovat palanneet - kaikki tapahtui niin yhtäkkiä. Eilen aamulla vain huomasin Maunon kävelevän rappusia ylös normaalia hitaammin, selkä hieman kyyryssä. Seurailin päivän aikana tilannetta ja kävely näytti sen verran epänormaalilta, että lääkäriaika oli varattava. Eläinlääkärissä otettiin röntgenkuvat selästä ja virtsarakosta (lähinnä haluttiin sulkea pois virtsakivien mahdollinen uusiutuminen) otettiin myös liuta verikokeita ja tehtiin kaikenmaailman neurologisia testejä. Mauno aristaa selkeästi tiettyä kohtaa selässä ja takajalkojen liikkuvuus ei ole normaalia. Ruokahalu on kuitenkin pysynyt ennallaan, samoin se on hyvä merkki että herra kävelee, takapää nousee helposti ylös, Mauno on rauhallinen, ystävällinen ja heiluttaa häntää.

Maunollahan todettiin viime keväänä välilevytyrä ja silloin oireet alkoivat samalla tavalla, tosin takapään halvaantuminen tapahtui tosi nopeasti. Selkäleikkauksesta on siis alle vuosi aikaa ja silloinhan parantuminen oli odotettua nopeampaa. Mua pelottaa ihan hirveästi mitä tässä tulee tapahtumaan. Meillä on tänään iltapäivällä varattuna aika Maunolle akupunktioon, mistä on kuulemma tällaisissakin tilanteissa todettu selkeästi olevan hyötyä. Lisäksi kipulääkkeet ovat auttaneet, kun viimeksi niistä ei tuntunut olevan apua ollenkaan.

Halvaantumisoireet voivat lähteä oikealla lääkityksellä, akupunktion avulla sekä levolla. Mutta silti. Mitä jos joudumme siihen tilanteeseen, että ainut vaihtoehto on todella kallis magneettikuvaus ja siinä todetaan, että pullistuma on samassa nikamassa kuin viimeksi. Lääkäreiden mukaan selkää ei kannata silloin lähteä edes leikkaamaan. Jos pullistuma on jossain muussa paikassa, niin meidän täytyy silti miettiä asiaa Maunon kannalta. Kannattaako selkä leikata uudestaan ja mitä jos tilanne uusiutuu taas vuoden sisällä? En haluaisi enää yhtään lisää kärsimystä rakkaalle koirallemme. Kyyneleet valuu poskilla kun kirjoitan tätä. Tuntuu niin hirveän pahalta pienen Maunon puolesta, joutunut kokemaan niin paljon elämänsä aikana ja mä vaan niin kovasti toivoisin, että selvittäisiin ilman magneettikuvaa ja leikkausta. Lääkärit olivat kuitenkin toiveikkaita, vaikka tietenkin kun selkä on jo kerran leikattu ja oireet ovat aika samanlaisia kuin viimeksi.. niin eivät hekään voi muuta kuin toivoa että akupunktiosta ja lääkkeistä olisi nyt apua tähän.

Itkin koko yön ja näin hirveitä painajaisia aina kun nukahdin hetkeksi. Oon niin väsynyt, en ole saanut tänään tehtyä mitään tulevan muuton eteen ja oon jotenkin vaan ihan lamaantunut ja peloissani. Maisan kuolemasta on alle vuosi, me ei voida menettää meidän toista rakasta perheenjäsentä. Ollaan kovasti odotettu muuttoa uuteen asuntoon, uuteen ympäristöön ja pääsyä uusille lenkkipoluille Maunon kanssa. Mä en oikeasti tiedä mitä teen, jos tilanne tästä huononee. Tuntuu niin lohduttomalta ja käyn vähän väliä silittelemässä rakasta pikkuherraa ja toivon sydämeni pohjasta, että kaikki päättyy vielä  hyvin.♥