HELPOT PORKKANALEIPÄSET


Moikka! Meillä peruuntui tällä viikolla muskari ja vietettiinkin sitten pojan kanssa kaksistaan kotipäivää. Aamupäivällä päätin tehdä meille taikinan, josta yhdessä leivottiin pieniä porkkanaleipäsiä. Näistä piti tulla rieskoja, mutta lopulta taikinaa sekoitellessa koostumus muistutti rieskataikinan ja sämpylätaikinan välimuotoa. 

Oli kiva ottaa taapero mukaan leipomaan. Instagramin puolella osa teistä saattoikin nähdä kuvia meidän leivontapuuhista. Hän sai painella omia leipäsiään, sihdata päälle jauhoja ja pistellä haarukalla reikiä. Paistoaika istuskeltiinkin sitten uunin edessä katsomassa ja voi miten onnessaan hän oli kun pääsi maistamaan näitä heti lämpiminä. 



HELPOT PORKKANALEIPÄSET 27kpl / 3 pellillistä

1 litra vettä
6dl kaurahiutaleita
6dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
3dl porkkanaraastetta (4 pientä porkkanaa)
2dl juustoraastetta
3rkl voita

1. Kuumenna vesi vedenkeittimessä. Veden ei tarvitse olla kiehuvaa, mutta kuitenkin kuumaa.
2. Mittaa kuuma vesi ja kaurahiutaleet taikinakulhoon, sekoita ja anna tekeytyä hetken aikaa.
3. Lisää joukkoon vehnäjauhot sekä leivinjauhe. Jauhoja voi jättää 1 dl sivuun ja lisätä lopuksi tarpeen mukaan.
4. Sekoita joukkoon porkkanaraaste, juustoraaste ja sulatettu voi. Taikina jää hieman löysäksi ja tarttuu helposti käsiin, joten lusikoi taikinasta nokareita pellille. Sihtaa päälle jauhoja ja painele käsin tasaiseksi. 
5. Pistele haarukalla reikiä ja paista uunissa 225 asteessa noin 20 minuuttia.



VINKIT
- Juustoraasteen voi halutessaan jättää pois, mutta mielestäni se tuo näihin kivasti makua.
- Pakasta osa leipäsistä ja ota myöhemmin sulamaan vaikka iltapalalle. Kuumenna sulaneita leipäsiä hetken aikaa uunissa tai paahtimessa, jolloin ne maistuvat lähes uunituoreilta.


Kuvassa lapsen itse tekemä porkkanaleipänen. Sotkulta tässä touhussa ei voinut välttyä, mutta se oli todellakin sen arvoista. Jauhot pöllysi ja meillä oli hauskaa! Taapero on mielettömän touhukas ja avulias. Aamuisin hän usein haluaa auttaa kahvinkeitossa mittaamallaa avustuksellani puruja suodatinpussiin. Hän kattaa meille puurolautaset pöytään ja auttaa jälkien siivoamisessa pyyhkimällä rätillä pöytää. Ajattelin, että voisin ottaa hänet useammin mukaan leivontapuuhiin ja laittaa sitten meidän yhteisiä tuotoksia tänne blogiinkin.






Meidän taapero syö aika vähän leipää, mutta nämä tällaiset rieskan tyyliset leivät ja itse leivotut pehmeät porkkanasämpylät maistuvat hyvin. Toisinaan hänelle kyllä maistuu ruisleipä avokadolla tai vaalea leipä lounaan kanssa, mutta useimmiten hän osoittaa riisikakkupakettia ja niitä syökin tosi mielellään.

Olen päivitellyt välillä aktiivisemmin Instagramin Storyihin meidän päivän touhuja ja ruokailuja. Arkisia ruokareseptejä tuntuu moni kaipailevan ja aiemmin lupailinkin niitä tänne kirjoitella. Ensi viikolla otan tavoitteeksi kuvata muutaman lounaan ja kirjoittelen niistä reseptit tänne blogiin.

Tänään meillä syödään itse tehtyjä pitaleipiä, josta tehdään oma versio lapselle. Mitäs teillä syödään?


14 kommenttia

  1. Just tämmösiä helppoja ja herkullisia reseptejä kaipaa arkeen ♥ Nää näyttää ihan superhyviltä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tosi usein tulee tehtyä jotain tällaisia helppoja ja nopeita, mutta aina ei vaan ole aikaa kuvailla niitä blogiin. Tosin nyt on kyllä ihanaa kun on ollut paljon valoisampaa, niin on ollut helpompi ottaa kuviakin!

      Poista
    2. On kyl niin ihanaa, kun lisääntyneen valon vuoksi voi just järkätä ex tempore -kuvaussession jostain onnistuneesta ruoasta, joka pimeämpään aikaan jäis sit kuvaamatta (ja siten myös postaamatta, odottamaan seuraavaa kertaa...).

      Poista
  2. Kiitos tästä reseptistä. Tuleeko pitaleipien ohje blogiin? Tänään syötiin koko perheen lempiruokaa eli tortilloja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tortillat ovat myös yksi meidän lemppariruoka! Pitaleivistä en nyt ottanut kuvia, mutta ne ovat kyllä niin mielettömän hyviä, että voisin joku kerta kirjoitella reseptin myös tänne :)

      Poista
  3. Ihania leipiä, näyttää hyvältä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä nämä olivatkin! Täytyy tehdä uudelleen pian :)

      Poista
  4. Nam nam! Minä tein saman tyyppisiä leipäsiä juuri muutama viikko sitten ja oli kyllä ihan superhyviä!
    Meillä syödään tänään pasta-bolognesea! On kyllä niiiin hyvää kauan hautunut bolognesekastike!! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Multa on mennyt ihan ohi nämä tähän postaukseen tulleet kommentit! Nämä tällaiset leipäset ovat kyllä niin herkkuja, pitäisi tehdä useammin :) Bolognese onkin hyvää ja yksi meidän pojan lemppareista!

      Poista
  5. Näyttää ja kuulostaa kyllä herkulliselta! :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nämä ovat niin hyviä ja etenkin juuri uunista tulleina :)

      Poista
  6. Näyttää kyllä niin hyvältä, että nämä pitää ottaa kokeiluun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Ja kiva jos menee kokeiluun :) Täytyy itsekin tehdä näitä taas pian.

      Poista
  7. Hyvän näkösiä ohjeita sinulla,Porkkana /kaura sämpylät,Kaura ’,Rahka/persikka/ piirakka ja monet muut innostaa leipomaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! ♥