MANSIKKAINEN FETA-GUACAMOLE JA TORTILLANACHOT


Juhuu! Kaksi viikkoa Prahassa vietetty ja ehdin kuin ehdinkin kotiin juuri sopivasti osallistuakseni tähän hauskaan mansikkahaasteeseen. Pipsa Hurmerinta sekä Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto etsivät kesän maukkaimpia mansikkareseptejä. Pari päivää kotiutumisen jälkeen lähetti toi kotiovelle ison laatikollisen samana aamuna Juhmon marjatilalla poimittuja mansikoita, joista napsin muutaman suuhuni ja jatkoin vielä hetken unia. Tai niin oli tarkoitukseni, mutta en sitten kuitenkaan malttanut pysyä erossa mansikoista vaan aloin suunnittelemaan mitä niistä voisi tehdä.

Rakastan avokadoa ja guacamole on ehdottomasti parasta mitä siitä voi tehdä. Nachot ja guacamole sopivat syötäväksi ihan milloin tahansa. Aamupalaksi, lounaaksi, välipalaksi, ilapalaksi, evääksi, illanistujaisiin tai kuten nyt, alkupalaksi. Tällä reseptillä osallistun siis mansikkahaasteen alkupalat-osioon.





Mansikkainen feta-guacamole
2 kypsää avokadoa
100g fetaa
1 pieni punasipuli
5 isoa mansikkaa
pieni nippu tuoretta korianteria
puolikas lime
puolikas sitruuna
mustapippuria & suolaa
loraus hyvää oliiviöljyä

1. Soseuta avokadot haarukan avulla ja sekoita joukkoon murusteltu fetajuusto. Pilko punasipuli pieniksi kuutioiksi ja lisää joukkoon.
2. Lisää pieneksi silputtu korianteri ja purista joukkoon sitruunan ja limen mehut. Mausta mustapippurilla ja ripauksella suolaa. Lisää lopuksi pieneksi pilkotut mansikat ja sekoita tasaiseksi.
3. Viimeistele guacamole lorauksella hyvää oliiviöljyä, ripauksella mustapippuria ja tuoreella korianterilla. Tarjoile itse tehtyjen nachojen kanssa.





▼  ▼  ▼  ▼  ▼  ▼  ▼  ▼  ▼  ▼  ▼  ▼  ▼  ▼  ▼  ▼  ▼  ▼  ▼  ▼  ▼  ▼  ▼  ▼  ▼   ▼  ▼  ▼  ▼  ▼  ▼  ▼  ▼  ▼  ▼  ▼  ▼  



Tortilla-nachot
2 tortillalettua
3 rkl rypsiöljyä
1tl juustokuminaa
ripaus chilijauhetta
ripaus paprikajauhetta
mustapippuria
ripaus sormisuolaa
juustoraastetta

1. Laita kaksi tortillaa päällekkäin ja leikkaa letyt kahdeksaan saman kokoiseen osaan.
2. Sekoita öljy ja mausteet keskenään laakeaan kulhoon. Dippaa jokainen tortillakolmio nopeasti kulhossa molemmin puolin ja aseta leivinpaperilla vuoratulle pellille. Jos öljyä jää yli, voit kaataa loput kolmioiden päälle pellille.
3. Lisää jokaisen kolmion päälle hieman juustoraastetta ja paista +200 asteessa noin 10 minuuttia tai kunnes nachot saavat väriä pintaan. Käännä nachot paiston puolessa välissä. Anna jäähtyä ja kovettua ennen tarjoilua.








Vaikka olen monet kerrat yhdistänyt mansikan ja avokadon salaatissa, en tajua miten en oo aikaisemmin keksinyt yhdistää niitä tällä tavoin. Heittämällä paras guacamole mitä olen koskaan tehnyt! Fetajuusto tuo dippiin sopivasti suolaisuutta ja tuore korianteri kruunaa tämän alkupalan, joka sai hurjasti kehuja myös muilta.

Tarjoilin mansikkaisen guacamolen tortillaletuista tekemilläni nachoilla. Helppoa, nopeaa ja herkullista! Näitä olisi voinyt syödä vielä enemmänkin, mutta onneksi luvassa oli vielä pääruoka ja jälkkäri. Niistä lisää seuraavissa postauksissa.

Mansikat saatu haastetta varten

4 kommenttia

  1. Aivan uskomattoman herkkullisen näköistä! Nämä lähtee ehdottomasti kokeiluun :)

    -Eppu

    VastaaPoista
  2. Nyt on tosi herkun näköistä. Tämä testiin.

    VastaaPoista
  3. Ja aivan uskomattoman herkullista tämä olikin! Jos kokeilet, niin tuuthan sit kertomaan mitä pidit :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos! Ja kiva jos meinaat kokeilla :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! ♥