TAMMIKUUN KIRPPISLÖYDÖT

Nyt olisi aika listata tammikuun kirppislöytöjä, jotka painottuvat tällä kertaa vaatteisiin. Tammikuun aikana kävin kahdella kirpputorilla ja etenkin noihin vaatelöytöihin oon tosi tyytyväinen. Olin muutenkin aikeissa mennä kiertelemään kauppoja uusien paitojen ja kevättakin toivossa. Sitä ennen päätettiin kuitenkin käydä kirpputorilla ja tein niin hyviä löytöjä, ettei vaatekauppaan tarvinnut mennä ollenkaan.

Tämä ihana aamiais-kirja sisältää todella ihania ja raikkaita kuvia. Resepteistä löytyy erilaisia hillokkeita, puuroja, myslejä, pikkusuolaisia, pannukakkuja ja lettuja, levitteitä, keittoja ja makeita herkkuja.

Tämä 3/4 hihainen neule on ihanan pehmoinen. Tykkään myös sen takia ostaa käytettyjä vaatteita, kun niitä on jo pesty pesukoneessa ja ostaessa tietää että ne eivät enää pesun jälkeen sen kummemmin kutistu tai muutenkaan muuta muotoaan.

Raitamekko löytyi pöydästä jossa kaikki tuotteet olivat puolen hintaan, joten sille jäi hintaan vain yhden euron verran. Purppuranpunainen tunika oli myös tosi kiva päällä!

Tän villapaidan kuosiin ja väreihin ihastuin heti. Ja kun oli sopiva päälläkin niin olihan tää pakko ostaa vaikka yleensä en välttämättä tän hintaisia vaatteita kirppiksiltä osta. On kuitenkin todella hyvässä kunnossakin ja tää vaan on niin mun näköinen :)

Kun bongasin tän Vilan kevättakin pöydästä, niin olin varma et tää maksais vähintään jotain 20 euroa. Neljän euron hinta sai mut kuitenkin sovittamaan takkia ja mukaanhan tää sit lähti. Hyvässä kunnossa ja tosi kiva päällä.

Vaikka meillä on olkkari pullollaan sisustus- ja ruokalehtiä niin kyllä niitä aina mahtuu muutamat lisää. Glorian koti-lehdet maksoivat 0,50e kpl, mikä on mun mielestä ihan sopiva hinta.

Tää taulu osui mun silmiin yhdeltä hyllyltä ja on mun mielestä hauska lisä kylpyhuoneeseen. Hinta vaan oli se mitä jäin pohtimaan, mut ajattelin tän sopivan meille niin hyvin et maksoin sit kiltisti tuon 5,50 euroa.



Rakastan erilaisia pöytäliinoja, pöytätabletteja ja kaitaliinoja ja niitä tulee usein ostettua kirpputoreilta. Tämä iso pöytäliina on kivan raikas ja keväinen. Lisäksi astioita ja tarjoilukulhoja ostan lähes aina kirppiksiltä, näitäkään kun ei (mun mielestä) voi koskaan olla liikaa.

Näiden ostoksien lisäksi löysin kaksi avaamatonta lautapeliä, toinen olut-aiheisena ja toisen aiheena on ruoka. Olut-peli maksoi 2 euroa ja ruoka-aiheinen peli kivassa peltirasiassa maksoi 5 euroa. Tässä siis kaikki tammikuun kirpputorilöydöt. 

Tämän kuun ostokset maksoivat yhteensä 46,50 euroa. Poikkeuksellisesti ostin vähän kalliimpia vaatteita kuin yleensä. Kuitenkin jos miettii, että pelkästään uudet kevättakit joita kävin katsomassa maksoivat 40-50 eurosta ylöspäin. Ja tuolla koko kuukauden summalla löysin nyt takin lisäksi paljon kaikkea muutakin kivaa! :)

7 kommenttia

  1. Aivan ihana tuo villapaita! :-) muutenkin oot tehnyt hyviä löytöjä, eikä alle viisikymppiä ole paljoa, kun ajattelee, mitä kaikkea sillä sai. Kirppareilla on välillä kiva kierrellä ihan muuten vain, mutta ainahan jonkin ihanan löytäminen on palkitsevaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihastuin tohon villapaitaan itsekin kovasti heti kun bongasin sen yhdestä rekistä! :) Eikä tosiaan oo paljoa tuo loppusumma kun miettii mitä kaikkea sillä sai ostettua. Tänään käytiin taas kirppiksellä ja tein kivoja löytöjä, esittelen ne sitten seuraavassa kirppis-postauksessa :)

      Poista
  2. Tosi hyviä löytöjä! Itse en koskaan kirppiksiltä löydä mitään enkä ole kova kiertämäänkään, mutta! Tutustuin siskon innoittamana Facebook -kirppisten ihmeelliseen maailmaan tossa syksyllä ja koukutuin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai mä taas löydän kirppareilta aina vaikka mitä, kuten tänäänkin kun käytiin.. voi ei! Täytyy nyt pitää pieni tauko kirppistelystä :D Facebook-kirppareilla kans monesti katselen kaikkea, mutta sieltä harvemmin kuitenkaan ostan mitään. Mutta on niitä kyllä kiva selailla! :)

      Poista
  3. Ihan tosi ihana todella tuo villapaita ja muutkin löydöt kivoja kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep niin on ja onneksi oli vielä oikeaa kokoakin! :)

      Poista
  4. Mieletön villapaita<3 Milläs kirpparilla käyt, ku tämmösiä aarteita löytyy? ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! ♥