SUNNUNTAIAAMUN BANAANISKONSSIT


Erilaiset skonssit ovat kivan helppoja ja nopeita tarjottavia niin aamubrunssilla kuin iltateen kanssa. Tällä kertaa tummunut banaani pääsi makeuttamaan yksinkertaista skonssitaikinaa. Sillä aikaa kun skonssit paistuvat uunissa, on juuri sopivasti aikaa kattaa pöytä ja laittaa muut aamupalatarvikkeet esille.







Banaaniskonssit  8kpl
2dl vehnäjauhoja
1dl kaurahiutaleita
1tl suolaa
1tl leivinjauhetta
50g voita
0,5dl maitoa
1 banaani
kuorittuja manteleita

1. Mittaa kulhoon jauhot, kaurahiutaleet, suola ja leivinjauhe. Nypi voi joukkoon niin, että saat aikaan murumaisen seoksen.
2. Lisää maito ja sekoita taikina tasaiseksi. Muussaa lopuksi joukkoon banaani ja pyörittele taikina palloksi jauhoja apuna käyttäen.
3. Painele taikina leivinpaperin päälle pellille ja muotoile pyöreäksi noin 1,5cm paksuiseksi kiekoksi. Käytä jauhoja apuna myös tässä vaiheessa, jos taikina tarttuu käsiin. Leikkaa kiekosta taikinapyörän tai veitsen avulla kahdeksan saman kokoista palaa, paina jokaisen palan keskelle yksi kuorittu manteli.
4. Paista +225 asteessa noin 15 minuuttia. Anna jäähtyä hetki, irrota skonssit toisistaan, halkaise ja tarjoile voinokareen kera.

Skonssit voi myös halutessaan pyöritellä sämpylöiden tapaan suoraan pellille tai kaulita jauhojen avulla pöydälle ja ottaa taikinasta muotin avulla erilaisia paloja. Lämpimät skonssit ovat ihana lisä aamupalapöytään ja juuri uunista tulluta skonssia syödessäni mietin, että miksi näitä ei tule tehtyä useammin.




Skonssitaikinaan saa helposti ujutettua kermaviilin ja jogurttien jämät jääkaapista. Lisäksi taikinan sekaan voi laittaa myös erilaisia kuivattuja marjoja, pähkinöitä, rusinoita tai suklaahippuja riippuen siitä, haluaako suolaisia vai makeita versioita. Skonssit voi myös täyttää vaahdotetulla kermalla tai marmeladilla. Erilaisia makuyhdistelmiä keksii helposti, kun etsii kaapista sopivia aineksia. Tätä mä juuri taidan rakastaa leivonnassa. Kun ei tarvitse lähteä kauppaan hakemaan niitä tiettyjä aineksia, vaan voi tehdä erilaisia leivonnaisia ja uusia kokeiluja jo valmiiksi kaapeista löytyvistä tarvikkeista! :-)

14 kommenttia

  1. Näyttääpäs hyvältä! Itse olen hieman "arka" kokeilemaan sekoituksia, pidän enemmän tarkoista resepteistä. Toki joskus teen omia juttuja, mutta eivät ne aina onnistu ;)

    VastaaPoista
  2. Mä taas en oo oikein koskaan osannut tehdä ruokia tai leivonnaisia suoraan jonkun reseptin mukaan, aina on pakko soveltaa jotain :D Rakastan leivonta- ja ruokakirjojen selailua, niistä saa niin paljon inspiraatiota ja ideoita. Nyt oon tosin saanut muutaman niin herkun keittokirjan kotiin, että niissä olevia reseptejä on ihan pakko kokeilla. Ja ehkä tällä kertaa yritän pysyä alkuperäisissä resepteissä ;-)

    VastaaPoista
  3. Vau, onpas sulla upea blogi! Todella tyylikäs ulkoasu sekä ihanan värikkäät ja laadukkaat kuvat. Ehkä löydän täältä hyviä reseptejäkin. Kiva, kun kävit kommentoimassa blogiini. :)

    VastaaPoista
  4. Juuri mietin et mitäköhän leipää sitä leipoisi, otanpa ohjeen talteen :P

    VastaaPoista
  5. Ai kun ihanan kuuloiset skonssit! Ja kuvatkin niin iloisen värikkäät, kuten tässä osoitteessa aina :)

    VastaaPoista
  6. Oih mitkä kattaukset! Mahtavan näköiset on appeet :)

    Ja kiitos kun kävit blogissani, mukava saada uusia vierailijoita :)

    VastaaPoista
  7. Oi kiitos Iina! :-) Mäkin löysin mielenkiintoisia reseptejä sun blogista, etenkin noi kaikki raakakakut vaikuttaa tosi herkuilta :-)

    VastaaPoista
  8. Kiva jos menee kokeiluun! Banaani tuo tähän sen verran makeutta, että tää menee ehkä enemmänkin sellaisesta "herkkuleivästä" :-)

    VastaaPoista
  9. Innostuin näiden skonssien helppoudesta nyt niin paljon, että aion tehdä jo varmaan huomenna lisää :-) Tosin tällä kertaa kokeilen jotain toista makua. Kiitos kommentista! :-)

    VastaaPoista
  10. Kiitos! :-) Uusia blogeja on aina ilo löytää, etenkin jos siellä on tuollaisia herkkureseptejä niin kuin sulla! :-)

    VastaaPoista
  11. Nammm! Kuulostaa herkulta! Mä rakastan kaikkia banaanileivonnaisia. :P

    VastaaPoista
  12. Niin mäkin! Välillä oikein odotan, että banaanit tummuisi nopeasti hedelmäkorissa ja sit voin käyttää ne leivontaan :-)

    VastaaPoista
  13. Oi, juuri jotain tällaista kaipaan viikonloppuaamuun. Minulla on yleensä aamulla jo ihan huutava nälkä, eli mitään monimutkaisia leivonnaisia ei aamiaiselle viitsi alkaa väkertää, mutta skonsseihin menee juuri sopiva aika!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! ♥