♥ Pullopostia ja mansikkasalaattia

Ihana auringonpaiste ulkona, oon pitänyt koko päivän parvekkeen ovea auki ja kuunnellut lintujen laulua pyykkien ripustamisen ohessa. Mulla oli aamulla yhdeksältä yksi juttu, jonka jälkeen kävin vähän kaupoilla ja tulin ihan tohkeissani kotiin uuden mangon tuoksuisen pyykkien huuhteluaineen kanssa. Rakastan kaikkia mahdollisia hyvän tuoksuisia pesuaineita ja sitä tuoksua mikä valtaa koko kodin kun ripustaa puhtaita vaatteita narulle :-)

Tein siivoilujen jälkeen itselleni mansikka-fetasalaattia. Nää mansikat oli jo selkeästi parempia kuin eka rasiallinen, jonka ostin viikko sitten. Vadelmatki näytti niin hyviltä, että otin sit niitäkin rasiallisen. Nams!


Me ollaan syöty taas melkein joka päivä erilaisia salaatteja. Suurinta herkkua on kyllä ehdottomasti salaatti jossa on vesimelonia, mansikoita ja jotain hyvää juustoa kuten fetaa tai mozzarellaa :-)

Saatiin ihan superhieno hääkutsu eilen, pullopostia! Häät on elokuun alussa, suunniteltiin pientä roadtripiä samalle viikonlopulle kun juhlat on muutenkin vähän pidemmällä. Ja ihan huippua että jaksetaan edelleen nähdä vaivaa myös kutsukorttien tekoon! Availin ihan innoissani tota pullopostia jossa oli sinetit ja kaikki :D


Esittelin poikaystävälle mun herneenversojen alkuja ja eka reaktio oli vaan et "miks ihmeessä sä oot säilyttäny jonku ben&jerrys kipon?" No just tän takia! Ajattelin et olis kiva laittaa siihen jotain kasvamaan ja päädyin herneenversoihin kun yks aamu nypin äitin versoista varmaan puolet mun leivän päälle ja muuten vaan kun ne oli niin hyviä :-)

Mulla on vielä muutama viikko vapaata ennen töiden alkua. Pyöräkin on nyt laitettu kuntoon työmatkoja varten. Töihin on matkaa noin 5 km, just kiva kun tulee sit ainakin pyöräiltyä paljon kesän aikana. Saattaa tulla vähän mutkiakin matkaan takaisin tullessa kun matkan varrella on muutama isompi tavaratalo, jättimäinen kenkätukku ja mun lemppari kirppis.. apua :D

Tänään katellaan taas suomen matsia ja salaatin sijaan syödäänkin itse tehtyä pizzaa. Ajattelin että poikaystävän on kiva tulla töistä kotiin katsomaan peliä, kun jääkaapissa odottaa muutama kylmä olut ja oon tehnyt pizzat valmiiksi :-) Mitäs teidän viikkoon kuuluu? Mun mielestä on kiva tehdä välillä näitä tällaisia postauksia joissa vaan höpöttelen niitänäitä, ettei oo aina vaan pelkkiä reseptejä :-) Huomenna onkin jo perjantai ja me suunniteltiin iskän kanssa pientä minireissua helsinkiin levykaupoille. Mun Indiskan lahjakortti on edelleen käyttämättä joten siellä vois pyörähtää kans ja sit käydään varmaan jossain syömässä. Mukavaa torstai-iltaa!

10 kommenttia

  1. Mäkin olen nyt kolmen viikon ajan kulkenut pyörällä töihi, matkaa on yhteensuuntaan 10 km. Ai että on ollut kiva huomata, että talven jäljiltä on "ruosteet" itsestäkin pikkuhiljaa karissut ja kunto kasvaa kohisten. Ja mulla ei onneks oo noita houkutuksia matkan varrella, ei oo kuin pelkkää kaunista maaseutua! :)

    Kiva lukea muitakin postauksia kuin pelkkiä reseptejä, mä ainakin tykkään! Ajattelin nyt itsekin lisäillä blogiini enemmän koirakuulumisia jne. On hauska itsekin lueskella myöhemmin mitä kaikkea muutakin on tullut tehtyä, kuin vain kokattua & leivottua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi sun työmatka kuulostaa kyllä kivalta kauniine maaseutumaisemineen! :-) Se on aina ihana tunne kun pääsee töistä ja lähtee polkemaan kotiinpäin, vielä jos aurinko paistaa ja välillä tulee pieniä tuulenvireitä. Se tunne on jotenkin niin kiva!

      Mä oonkin käynyt ahkerasti kurkkimassa sun blogia, siellä on ihania juttuja! Odotan myös mielenkiinnolla teidän kokemuksia siitä Trocoxil-lääkityksestä, toivottavasti mulla ei oo mennyt ohi jos oot jo kirjoittanut siitä :-) ?

      Poista
  2. Olipas hauskaa lukea, kun meilläkin oli eilen mumske salaattia, ja sitten tänään mä tulin kuudelta kotiin ja täällä odotti poikaystävän tekemä pitsa ja jääkiekkopeli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, muakin huvitti kun luin tän kommentin ja mietin että kuinkakohan moni söi pizzaa samalla kun katsoi sitä peliä :D Huomasin kaupassakin, että mun edellä olevat tyypit osti ihan selvästi pizzatarvikkeita pelipäivänä :D

      Poista
  3. Tälläiset höpöttelypostaukset on oikein mukavia! :>
    Mikämikä sun lempparikirppis? Mie en Espoosta ole muuta löytänyt vielä kuin tuon Vidan ja Akselin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiva kuulla! :D
      Siis mun lempparikirppis on Oliverin kirppis Keravalla :-)

      Poista
  4. Ihastuttava hääkutsu! Kiva että on jaksettu nähdä vaivaa niitä tehdessä. Toi mansikkainen salaatti näyttää äärettömän herkulliselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin! :-) Odotan kesällä aina tosi paljon sitä, että voi laittaa salaatteihin just mansikoita ja sit vesimelonia. Niin herkullista! :-)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Mansikat ovat kyllä tosi näyttäviä salaateissa, nams! :-)

      Poista

Kiitos kommentista! ♥