3. toukokuuta 2015

♥ Mansikka-vuohenjuustoleivät

Mansikoiden ja vuohenjuuston yhdistelmä on aina vaan yhtä herkullinen. Kun joukkoon lisätään vielä rapeaksi paahdettua leipää, ranskankermaa, tuoretta basilikaa ja balsamicosiirappia - on lopputuloksena näyttävät ja maukkaat leivät. Nämä leivät sopivat hyvin niin grillibileisiin kuin puutarhajuhliinkin ja esimerkiksi kesäisen brunssin tai illanistujaisten tarjottavaksi.




Mansikka-vuohenjuustoleivät 
1 ciabattaleipä
200g vuohenjuustoa
500g tuoreita mansikoita
200g ranskankermaa
1 valkosipulinkynsi
tuoretta basilikaa
balsamicosiirappia
oliiviöljyä
mustapippuria & suolaa
vuonankaalia tai rucolaa

1. Leikkaa leipä kahdeksaan osaan ja asettele leivinpaperilla vuoratulle pellille tai ritilälle. Pirskottele leipien päälle oliiviöljyä ja mausta rouhitulla mustapippurilla ja suolalla. Paahda leipiä +200 asteessa uunin ylätasolla noin 5 minuuttia.
2. Kuori ja puolita valkosipulinkynsi. Hiero valkosipulia uunista tulleiden leipien päälle.
3. Pilko vuohenjuustosta ohuita kiekkoja. Levitä ranskankerma ja asettele vuohenjuustokiekot leipien päälle. Paista uunissa noin 10-12 minuuttia, tai kunnes vuohenjuusto on sulanut ja leivät saavat hieman väriä.
4. Siivuta sillä aikaa mansikat ja pilko basilikaa pieneksi silpuksi. Viimeistele uunista tulleet leivät mansikoilla, basilikalla, mustapippurilla ja balsamicosiirapilla.
5. Asettele leivät salaattipedille ja puolita joukkoon yli jääneet mansikat. Tarjoile leivät heti.



Näitä meillä syötiin yhtenä iltana kun aloin vaan hääräilemään keittiössä ja päätin tehdä meille iltapalaa. Tein myös kasvistäytteisiä leipiä, joiden ohjeen laitan blogiin myöhemmin. Ihan mielettömän hyviä molemmat ja myös kivan helppoja valmistaa :)

2 kommenttia :

  1. Kesä! Näitä aion tehdä koko kesän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinaan itsekin tehdä näitä varmasti vielä monta kertaa kesän aikana! :)

      Poista

Kiitos kommentista! ♥