KOIRAMÄEN PAJUTALLI & KURPITSAKARNEVAALIT

Meillä oli tänään niin kiva päivä, että mun oli pakko päästä kertomaan siitä heti myös teille! Jos siellä vaikka sattuisi olemaan joku, joka miettii tekemistä viikonlopulle ja innostuisi tästä vinkistä. Tai jos ei nyt viikonloppuna pääse, niin suosittelen ehdottomasti vierailemaan täällä joskus ihan muuten vaan.

Tuusulassa sijaitsee aivan ihana Koiramäen Pajutalli, jossa riittää tekemistä ja ihmeteltävää koko perheelle. Koiramäen pihalla on tilaa temmeltää, ihmetellä luontoa ja pujahtaa leikkimään kioskia pieneen söpöön lasten aittaan. Lisäksi pihalta löytyy aittarakennuksia, joissa on myynnissä mm. pajutöitä ja lyhtyjä. Ja itse päärakennus on kyllä sisustajan unelma!

Joka puolella hyllyt ovat täynnä mitä kauniimpia sisustusesineitä, tekstiilejä, astioita, kynttilöitä, tauluja, servettejä ja herkkuja kuten hilloja, mehuja, makeisia sekä kaakaota ja teetä. Jo pelkästään alakerran tilat voi helposti kiertää ympäri vähintään kolmeen kertaan niin, että joka kierroksella silmiin osuu jotain uutta mitä ei edellisellä kierroksella huomannut. Siitä sitten vielä portaat yläkertaan ja sama homma uudestaan. Kaikki on aseteltu kivasti esille ja sisältä löytyy myös kahvila suolaisine ja makeine herkkuineen. Kahvitella voi sisällä tai ulkona puutarhassa. Kaikin puolin siis aivan super idyllinen ja ehdottomasti vierailun arvoinen paikka.


Tänään alkoi Pajutallin perinteiset Kurpitsakarnevaalit, jonka vuoksi me ajeltiin porukalla paikalle jo hyvissä ajoin puolen päivän aikaan. Minä ja siskoni vaan sinkoiltiin joka paikkaan ihastuksissamme. Oli kurpitsoja, viirinauhoja, karnevaalimusiikkia, pajutöitä, syyskukkia, söpö vohvelikahvila ja hattarakoju. Lisäksi lapsille oli järjestetty ohjelmaa kuten narunvetoa, karuselli sekä hauska peikkopolku jonka kävelimme läpi. Lauantaina ja sunnuntaina Koiramäellä on lisäksi myös alpakoita.

Aamupäivä hurahti pihaa kierrellen ja herkutellen vohvelikahvilassa. Käytiin tietenkin myös päärakennuksessa ostoksilla, mutta niistä kerron lisää toisessa postauksessa. Moikkailtiin myös suloisia kanilan asukkaita sekä vanhalla saunalla asustelevia minipossuja Arvia ja Ottoa. Lähtiessä napattiin vielä hattara mukaan ja syötiin se kimpassa autolle kävellessä.

Koiramäen Pajutallilla siis todellakin riittää ihasteltavaa ja tekemistä. Jopa meidän yleensä joka paikkaan juoksenteleva yksivuotias oli tosi innoissaan ja jaksoi hienosti kierrellä paikkoja. Narunvedosta saatiin muistoksi mukaan kiva puinen poliisiauto.
















Toivottavasti joku teistä innostuu menemään paikalle, sillä meillä ainakin jäi tästä päivästä tosi hyvä mieli! Kesälläkin käytiin täällä tekemässä pieniä ostoksia ja kahviteltiin takapihalla. Kahvilan puolelta löytyy hyvin syöttötuoleja pienille ja vaikka sisällä saikin olla varovainen lapsen kanssa, ettei sisustustavarat lentele, niin ulkona oli kyllä tosiaan tilaa temmeltää.

Seuraavan kerran suunnataan Pajutallille ihan viimeistään joulun alla, sillä silloin hyllyt täyttyvät toinen toistaan ihanimmista joululahjaideoista. Oi että, vähitellen tässä alkaa tosiaan ajatukset jo suuntaamaan tulevaan jouluunkin.. mutta eletään nyt ensin tämä syksy!

Koiramäen Pajutallin Kurpitsakarnevaalit
TO 14.9. - SU 17.9. 

AVOINNA 
Ma Suljettu
Ti - Pe 11-19
La - Su 10-18

Forsteninkuja 10 as 1
04360 Tuusula



10 kommenttia

  1. Ihania kuvia, ja kivan oloinen tapahtuma. Nuo kojut näyttää niin houkuttavilta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuolla oli tosiaan vaikka mitä ihanaa ja houkuttelevaa :)

      Poista
  2. Huikeat kuvat! <3 Kun vaan pääsisin tuonne.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kannattaa ehdottomasti mennä, jos ei nyt niin ensi vuonna sitten :)

      Poista
  3. Näyttää ivan ihanalta. Kiitos tuhannesti tästä vinkistä! Huomenna kohti kurpitsakarnevaaleja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että vinkistä oli hyötyä! Mun tekis melkein mieli mennä uudelleen, kun siellä oli niin paljon kaikkea kivaa ja sisustuspuodissa iski valinnan vaikeus :D

      Poista
  4. Oi, näyttää ja kuulostaa niin ihanalta! <3

    viikarivartti.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi sain vangittua kuviin edes osan siitä ihanasta tunnelmasta mikä tuolla oli! :)

      Poista
  5. Voi olisin ehdottomasti mennyt, jos asuttaisiin vielä Porvoossa. Turusta on hieman pitkä matka tuonne :( Mielettömän kauniit kuvat ja upean näköinen tunnelma. Viime vuonna käytiin juuri karnevaalien jälkeen http://www.lily.fi/blogit/hyvaa-ruokaa/koiramaen-pajutalli-tuusulassa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Täytyypä käydä lukemassa myös sun postaus! Me käytiin ystävän ja siskon kanssa vielä sunnuntaina uudelleen ja silloin paikalla oli tosi paljon porukkaa. Hyvä kun löydettiin edes autolle paikka, joten onneksi ehdittiin käydä karnevaaleilla jo viikolla kun siellä oli selkeästi hiljaisempaa :)

      Poista

Kiitos kommentista! ♥