MINILOMA PÄRNUUN



Loman jälkeinen pyykkivuori on selätetty ja uutta reissua on jo alettu suunnittelemaan, mutta palataan nyt hetkeksi näihin lomakuviin myös täällä blogin puolella. Tehtiin ihan ex tempore neljän päivän reissu Pärnuun. Ihastuimme tähän suloiseen pieneen kaupunkiin aivan täysin.

Meillä oli oma auto mukana ja matkustimme ensin laivalla Tallinnaan, josta pääsi kätevästi ajamaan suoraan Pärnuun. Perillä oltiin kahden aikoihin päivällä ja suuntasimme heti hotelliin kirjautumisen jälkeen kaupungille katselemaan paikkoja ja syömään.











Me ei ehditty hankkia matkarattaita reissuun, mutta nämä menivät hyvin matkassa mukana. Pikkureissaajan kanssa meni oikein hyvin, vaikka iltaisin ei oikein meinannut uni tulla kun oli niin paljon ihmeteltävää ja esimerkiksi sängyn päädyssä olevaa valokatkaisijaa oli kiva rämpyttää vähintään sata kertaa ennen nukkumaan menoa. Meillä siirryttiin lähes kokonaan yksiin päikkäreihin ennen reissua, mutta täällä taas nukuttiin joka päivä kahdet päiväunet jolloin me istahdettiin yleensä syömään tai kahville johonkin kivaan paikkaan.

Ruokailut tuottivat mulle vähän stressiä, kun hotellihuoneesta ei löytynyt mitään kylmäsäilytystä ja ravintoloissa lasten listoilta löytyi yleensä lähinnä nakkeja ja ranskalaisia. Oli pakko käydä heti ekana päivänä ostamassa kauppakeskuksesta iso verkkovirralla toimiva kylmälaukku, jossa sai säilytettyä pientä evästä ja juotavaa. Saatiin siis kuitenkin lopulta ruokailut hyvin järkättyä ja niistä ajattelin kirjoitella vielä erillisen postauksen.






Kivan näköisiä ja houkuttelevia kahviloita löytyi heti muutamilta kaduilta joille poikkesimme. Lounaan jälkeen istahdimme kuvassa näkyvään Mahedik-kahvilaan nauttimaan aina silloin tällöin paistavasta auringosta sekä jälkkärikahveista. Pöydän äärestä oli kiva seurailla ympärille ja paikka tuntuikin olevan suosittu, sillä sitä mukaa kun pöydät tyhjenivät niin uusia asiakkaita tuli tilalle. Kahvila oli myös sisältä tosi kotoisan näköinen ja tarjolla oli niin lounasta kuin erilaisia leivonnaisiakin. Täältä haettiin vielä myöhemmin loman aikana herkullinen kakkupala mukaan.










Toisena lomapäivänä käveltiin rannan kautta kaupungille päin ja löydettiin ihan sattumalta yksi söpöimmistä kahviloista ikinä. Supelsaksad oli sisustukseltaan niin ihastuttavan suloinen, että siellä ei tiennyt mihin olisi istahtanut jos olisi jäänyt sisälle syömään. Meillä oli kuitenkin pieni reissaaja juuri vaunuissa päikkäreillä ja päätettiin jäädä ulos terassille. Täällä oli vaan kaikki niin kohdillaan! Ystävällinen ja iloinen asiakaspalvelu, hyvää ruokaa sekä herkkuja ja se sisustus. Tästä paikasta on kyllä ihan pakko tehdä oma postauksensa. Myöhemmin samana päivänä selvisi, että Supelsaksad on todella suosittu lounaskahvila niin paikallisten kuin turistienkin keskuudessa.

Aluksi tilasimme vain kahvit, mutta siinä istuskellessa ja keittiön avautuessa alkoi jo tulla nälkä ja päätimme jäädä tänne vielä syömään. Ruokalistalta löytyi myös kaksi lasten annosta, joista toinen oli kanapasta ja toinen perunamuusia ja lohta. Tilasimme lohiannoksen, joka oli myös jäppisen ensimmäinen oma lastenlistalta tilattu ravintola-annos. Kyllä muuten maistui!







Reissun kolmannelle päivälle oli sääennusteiden mukaan luvattu vesisadetta, joten me suunnattiin heti aamupäivällä Estonia nimiseen kylpylään. Lopulta päivä osoittautuikin oikein aurinkoiseksi, mutta eipä se haitannut kun meillä oli niin kivat pari tuntia tuolla. Kolmen tunnin lippu maksoi tarjouksen jälkeen 5,25€ ja oli hyvä valinta, sillä ei lopulta jaksettu edes olla tuota koko aikaa kylpylässä.

Parasta taisi naurusta päätellen olla lasten altaan pienet poreet ja suihkulähde. Kierreltiin myös erilaiset saunat läpi, niistä kuumimmassa eli suomalaisessa saunassa kävimme vuorotellen. Muista saunoista löytyi mm. erilaisia tuoksuja, vesihöyryä, suolahierontaa, muutama matalan lämpötilan sauna sekä hamam-tilat. Erityisen rentouttavaa oli pulahtaa hetkeksi 41 asteiseen altaaseen, josta oli näkymät kadulle koko seinän kokoisesta ikkunasta.

Kylpylän jälkeen käytiin hotellilla, pikkumies sai syödä ja nukahti sen jälkeen saman tien vaunuihin. Suuntasimme tämän jälkeen kylpylän viereiseen kreikkalaiseen Oregano nimiseen ravintolaan syömään burgerit, joita kaveri oli suositellut maistamaan. Kyllä kannatti mennä! Burgerit olivat ihan huippu hyviä ja myös alkupalaksi otettu tsatsiki maistui. Jälkkäriksi vielä espressot ja pienen kävelyretken jälkeen hetkeksi hotellille huilaamaan. 


Kuvassa näkyvään Steffani-pizzeriaan oli aina jonoa. Tämä taitaakin olla Pärnun yksi suosituimmista ellei jopa suosituin ravintola. Me emme tällä kertaa käyneet pizzalla, mutta jäipähän ainakin jotain odotettavaa seuraavaa reissua varten. Sillä varmasti matkaamme tänne vielä uudelleen!




Kaiken kaikkiaan reissu oli todella onnistunut. Meillä ei ollut mitään suunnitelmia vaan lähdimme vain rentoutumaan, katselemaan uusia paikkoja ja syömään hyvin. Olimme toki kuulleet paljon kehuja erityisesti Pärnun hiekkarannasta ja ruokapaikoista sekä idyllisistä pienistä kahviloista, mutta etukäteen ei otettu sen enempää selvää mitä kaikkea siellä olisi. Omalla autolla matkustaminen oli hyvä valinta, kun sai pakattua mukaan paljon enemmän tavaraa ja päiväunetkin jäppinen nukkui sopivasti molempiin suuntiin Tallinnan ja Pärnun välissä.

Ei tosiaankaan ehditty tutustua läheskään kaikkiin kahviloihin ja ravintoloihin, mutta tämän reissun perusteella voisin suositella Supelsaksadin ja Mahedikin lisäksi Kohvihoovik-kahvilaa, sekä Oregano ja Villa Wesset ravintoloita.

Viimeisenä päivänä ajeltiin vielä Tallinan Järvet-ostoskeskukseen tekemään pieniä ostoksia ja syömään. Automatkan jälkeistä energiaa pääsi myös kivasti purkamaan leikkipaikan pallomereen ja trampoliiniin ennen tulevaa laivamatkaa. Kirjoittelen vielä myöhemmin lisää muutamasta kahvilasta ja Pärnun ravintolatarjonnasta kun mukana on sormiruokailija.

Mukavaa sunnuntaita!

6 kommenttia

  1. Jos nämä kuvat ei houkuta Pärnuun, niin ei mitkään! Ihania otoksia! :) t. mamapquita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä houkuttelisi kovasti mennä itsekin uudestaan :)

      Poista
  2. Ihania kuvia ja makoisan näköisiä herkkuja. Kyllä Pärnu nyt alkoi houkuttelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Suosittelen ehdottomasti, jos joskus tulee tilaisuus mennä :)

      Poista
  3. Ensi tiistaina mennään ensimmäistä kertaa, ollaan 2 yötä, hyvä kirjoitus ja nyt jo odotetaan reissua, niin ja ollaan menossa omalla autolla 2 aikuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kivaa! Oikein ihanaa Pärnun reissua teille :) Tule ihmeesä kertomaan myöhemmin, miten teidän loma meni ja mitä piditte? :)

      Poista

Kiitos kommentista! ♥