KOLMEN JUUSTON PIIRAKKA

Olin jo muutaman viikon haaveillut suolaisesta iltapalapiirakasta, joten perjantaina päätin viimein ryhtyä hommiin. Piirakan täytteeksi päätyi fetaa, mozzarellaa, emmentalia, tomaattia ja punaisen peston jämät. Päälle vielä tuoreita pisaratomaatteja ja basilikaa, kyllä maistui!

Kolmen juuston piirakka vuoka Ø 30cm

Pohja:
100g voita
3dl vehnäjauhoja
1dl emmental-raastetta
ripaus suolaa
1-2 tl kylmää vettä

1. Nypi voi, vehnäjauhot ja suola murumaiseksi seokseksi. Lisää juustoraaste ja kylmä vesi.
2. Pyöritä taikina palloksi, suojaa kelmulla ja anna levätä jääkaapissa noin puoli tuntia.
3. Painele taikina tasaisesti piirakkavuoan pohjalle ja reunoille, pistele pohjaan haarukalla muutamia reikiä ja esipaista +180 asteessa 6-8 minuuttia.

Täyte:
2pkt mozzarellajuustoa (2x125g)
100g fetaa
n. 2dl emmental-raastetta
250g pisaratomaatteja
tuoretta basilikaa
5tl punaista pestoa
4dl kermaa
3 munaa

1. Pilko mozzarellat pieniksi paloiksi. Ripottele esipaistetun piirakkapohjan päälle hieman juustoraastetta ja asettele pohjalle puolet mozzarellasta.
2. Halkaise pisaratomaatit ja lisää niistä puolet pohjan päälle. Murustele seuraavaksi fetajuusto ja lisää päälle silputtua basilikaa sekä loput mozzarellat. Lusikoi sinne tänne hieman punaista pestoa makua tuomaan. Voit myös halutessasi sekoittaa peston kerma-munaseokseen.
3. Kaada kermamunaseos täytteiden päälle, lisää loput tomaatit ja juustoraasteet päälle. Jätä muutamia tomaatteja paistetun piirakan päälle laitettavaksi. Viimeistele rouhaisulla mustapippuria.
4. Paista piirakkaa +185 asteessa 35-40 minuuttia tai kunnes pinta saa kauniin paistovärin ja täyte on hyytynyt. Anna piirakan jäähtyä hetki ennen tarjoilua.

Vinkki!
Säilytä piiras jääkaapissa kelmulla peitettynä ja lämmitä ennen tarjoilua.


Tällaisesta isosta piirakasta riittää hyvin syötävää suuremmallekin porukalle tai vaikka seuraavan päivän lounaaksi. Jääkaapissa yön yli oltuaan täyte sai hyytyä rauhassa ja lämmittämisen jälkeen piirakka oli ehkä vielä parempaa kuin suoraan uunista tulleena. Mutta täytyyhän ne ekat palat maistaa aina heti, ei sitä malta enää odotella siinä vaiheessa :)

Tässä lisää herkullisia suolaisia piirakkaohjeita:
- Ananas-sinihomejuustopiiras
- Chili-tonnikalapiiras 
- Feta-pinaattipiiras  
- Kinkku-paprika-purjopiiras
- Pekoni-purjopiiras
- Pekoni-vuohenjuusto-päärynäpiiras 
- Pienet sienipiiraat
- Pienet vuohenjuustopiiraat


Vielä on huomiseen asti aikaa osallistua suklaiseen arvontaan, jossa kaksi onnekasta voittaa itse suunnittelemansa suklaalevyn.

Myös KitchenTimen Instagram-kilpailu on vielä huomiseen asti käynnissä. Kaikkien omasta lempireseptistään tykänneiden kesken arvotaan 300€ arvoinen kattilasetti. Tästä postauksesta löytyy tarkemmat ohjeet osallistumisen.

Onnea arvontoihin ja mukavaa sunnuntaita!

12 kommenttia

  1. Onpa syntisen hyvän näköistä piirakkaa! Onko vinkkiä, millä korvaisit Emmental juuston? En meinaan itse jostain syystä voi kyseistä juustoa sietää, tai syön kyllä, jos on pakko, mutta mielelläni en itse sitä käytä :D Minun on pitänyt montaa kertaa tsemppailla sinua murtuneen jalan parantamiseen, mutta arki on vienyt mennessään enkä ole ehtinyt blogeja kommentoida. Se ei fiksusti puhelimella nimittäin minulla ainakaan onnistu. Mutta tsemppiä siis! :) Toivottavasti alkaa pikkuhiljaa paranemaan ja pääset kuntouttamaan. Vinkkinä kirjapuolelle, jos alkaa lukeminen loppua - kannattaa tutustua Chimamanda Ngozi Adichien tuotantoon. Loistava kirjailija :)

    Ja nyt osallistun myös suklaa-arvontaan, kun muistan :) Kiitos muistutuksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja syntisen hyvää tämä olikin, siis aivan ihanaa! Emmentalin voi varmasti korvata ihan millä tahansa juustoraasteella, jollain miedommalla mistä itse tykkäät :)

      Kiitos kovasti tsempeistä! Toivon tosiaan, että jalka alkaisi nyt jotenkin ihmeen kaupalla luutumaan ja välttäisin sen leikkauksen. Onneksi tässä on vielä hetki aikaa odotella. Kiitos kirjavinkistä, täytyypä tutustua tarkemmin. On kyllä tullut lueskeltua aika paljon lähiaikoina, mutta onneksi kirjat ja lehdet eivät ainakaan vielä kyllästytä ollenkaan! :)

      Poista
    2. Hei kiitos tästä ohjeesta, tein ja oli juuri niin hyvää kuin ajattelinkin!

      Linkitin ohjeen omaan blogiinkin, että muutkin saa herkutella :)

      Poista
    3. Kiitos kommentista ja kiva kuulla, että piirakka maistui! :)

      Poista
  2. Vaikuttaa herkulliselta! Laitan kyllä tämän ja tuon ananas-homejuustopiirakan ohjeet talteen, ei tarvitse miettiä monia tarjottavia, jos joukossa on kasvissyöjiäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kyllä todella hyvää! Ja samoin on myös tuo ananas-homejuustopiirakka, sitä ei olekaan tullut tehtyä hetkeen joten täytyy muistaa ens kerralla kun mietin iltapalapiirakan tekemistä :)

      Poista
  3. Ihana piirakka tosiaan! Taas kaikkia lempijuttujani samassa paketissa, niin eihän se voi olla kuin hyvää!:) Tekisi kyllä mieli kokeilla vaikka kaikkia noita suolaisia piirakoita blogistasi (makeista puhumattakaan...):) Mulla on vaikka mitä ihanaa kokeilulistalla, mutta ei ole tullut leivottua tänä kesänä hirveästi tuon remontin takia. Nyt tulee vielä muutto eteen syyskuussa, joten blogin pitäminen on jäänyt kiireiden takia vähän taka-alalle, liian vähän olen kerennyt kommentoimaan muidenkin blogeihin ja ihastelemaan uusia reseptejä.:( Odotan jo niin innolla syksyä ja uutta kotia (isompi keittiö!), kun on aikaa leipomisellekin enemmän.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tää on kyllä oikein juustofanin (eli ainakin mun! :D) herkkupiirakka! Mulla on kanssa ihan hurjan pitkä lista kaikkia ideoita ja reseptejä joita haluaisin kokeilla. Odotan niin paljon sitä, että pääsen taas kunnolla hääräämään keittiössä ilman noita keppejä ja yhdellä jalalla hyppimistä. Pidän varmaan jotkut kunnon ruokabileet sitten! :)

      Voi että, uusi isompi keittiö kuulostaa hyvältä. Tsemppiä muuttoon ja onnea jo etukäteen sinne uuteen kotiin sitten, varmasti ihanaa päästä sit kokkailemaan ja leipomaan uuteen keittiöön! :)

      Poista
  4. Tää kuulostaa tosi hyvältä, mutta kaipaisin tarkennusta mozzarellan määrään, niitä kun on aika montaa erikokoista pakkausta? -Cilla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Käytin piirakkaan mozzarellaa, jota myydään isoina palloina yksittäispakattuina. Yhden paketin paino on 200g, josta juustoa on 125g. Tarkennan määrän vielä reseptiin, hyvä kun huomautit asiasta! :)

      Poista
    2. Kiitos paljon! Nyt pääsee herkkuleipomaan :) -Cilla

      Poista
    3. Mahtavaa! Mukavia leivontahetkiä! :)

      Poista

Kiitos kommentista! ♥