kotiliesi

13. tammikuuta 2017

♥ Keitetäänkö kahvit?

Aloin juomaan kahvia kunnolla muistaakseni ollessani 23 vuotias. Sitä ennenkin join kahvia silloin tällöin, lähinnä juhlissa ja kyläillessä tai take awayna junaa odotellessa. Käytin maitoa ja sokeria ja oli siellä vähän kahviakin joukossa, phyh! Nykyään en voisi kuvitellakaan laittavani sokeria kahvin sekaan.

Raskaana ollessa ja nyt imettäessä olen vähentänyt kahvin juontia, mutta vähintään se aamuinen kupillinen on saatava. Aamutossut jalkaan, vauva kainaloon, kahvi tippumaan, koiralle ruokaa, kuppi kahvia joko pöydän ääressä tai olohuoneen matolla pojan kanssa. Onneksi poitsu viihtyy hyvin syöttötuolin vauvaistuimessa, joten yleensä saan juoda kahvin rauhassa samalla hänen kanssa höpötellen ja syöden.



Meillä peruskahvina on Löfbergin tummapaahtoinen luomukahvi. Kaapissa on lisäksi kahvipapuja, mutta lähiaikoina olen ollut laiska jauhamaan niitä. Tykkään myös joskus tehdä sellaisia luksuskahveja, joihin voi lirauttaa joukkoon makusiirappia, sulattaa palan suklaata tai vaahdottaa maitoa ja ripausken kanelia päälle.

Ostettiin juuri uusi Moccamasteri ja pistettiin vanha hyvin palvellut moccis kiertoon. Lisäksi haaveilen kunnon koneesta jolla voi tehdä espressoa ja vaahdottaa maitoa. Meillä on joku halpisversio tällaisesta, mutta sitä ei oikein tule enää käytettyä.

Keitetään oikeastaan aina kahvit kun meille tulee vieraita tai mennään kylään. On kiva tapa istahtaa alas ja vaihtaa kuulumisia kahvikupposten ääressä. Yleensä on pakko keittää kahvit myös samalla kun katsoo Gilmoren tyttöjä. Parhaita kahvihetkiä ovat mielestäni aamun ensimmäinen kahvikuppi ja kaikki kahvihetket siskon, ystävien tai perheen kanssa. Meillä monesti kaverit pistävät kahvin tippumaan, jos vaikka itse ollaankin jo juotu kahvit tai ole vaikka nukuttamassa vauvaa. Täällä on aina kahvia ja yleensä jotain herkkua tarjolla sen kanssa :)



Kesällä me tehdään usein jääkahvia ja ollaan päästy jo aika lähelle Kreikassa nautittuja frappeja. Tästä tulikin mieleen juttu, jolle jaksetaan nauraa vieläkin näin varmaan viiden vuoden jälkeen. Oltiin isäni kanssa helsingissä viettämässä kesäistä päivää. Tarkoituksena kierrellä levykauppoja, käydä hietsun kirppiksellä ja ulkona syömässä. Oli tosi kuuma päivä ja päätettiin käydä kahvilla Primulan kahvilassa. Kysyin tiskillä olisiko heillä jääkahvia ja sain vastaukseksi "Ei ole, mutta voin antaa sulle jääpaloja tavallisen kahvin sekaan.." Siis what? 

Tykkään käydä kahviloissa ja seurata kuinka tiskin takana valmistetaan erilaisia kahvijuomia. Kreikassa yhdessä kahvilassa juteltiin paikallisten kanssa ja he ihmettelivät turistien tapaa käydä kahvilla niin, että he tilasivat kahvin, istuivat  alas juomaan ne ja jatkoivat matkaa. Paikallisilla kun on tapana viettää siestaa  tai muuten vaan kahvitaukoa siemaillen frappea tai muuta kahvia jopa kahden tunnin ajan. Voi että mä haaveilen usein omasta kahvilasta, jossa olisi tarjolla paljon erilaisia laadukkaita kahveja.

Loppuun vielä tunnustus. En lähes ikinä juo kahvikuppiani tyhjäksi. Saan aina kuulla siitä kun jätän kuppini johonkin jäähtymään tai kaadan kylmän kahvin pois ja kaadan tilalle uudet. Olin siis tottunut juomaan kahvini kylmänä jo ennen vauvan syntymää, en voi sille mitään :D Lähetän joskus jopa todisteena kuvan meidän whatsapp-ryhmään jos olen juonut kupin tyhjäksi.

Löytyykö sieltä kahvin juojia? Missä ja millaisena juot kahvisi mieluiten?

16 kommenttia :

  1. Hei mulla on ihan sama "vika" tai ehkä paremminkin tapa, että jätän aina tipan kahvikupin pohjalle! :) Aina kun pohditaan, että kumpi on jättänyt kuppinsa lojumaan johonkin, mun kupin paljastaa ne pohjakahvit. Välillä otan käyttöön sellaisen pienen pienen ja soman ruusukupin, jonka saan aina juotua tyhjäksi koska siitä ei tule kuin muutama suullinen kahvia. Mutta tyypillisimmin juon aina muumimukista ja jos se on kaadettu ääriään myöden täyteen, niin en sitä kyllä saa juotua tyhjäksi niin että kahvi olisi vielä lämmintä.
    Tykkään kans kiertää kahviloita. Otan aina etenkin johonkin uuteen paikkaan mennessä tavoitteeksi, että vähintään yksi kahvila pitää käydä tsekkaamassa. Kiva harrastus! :) Ja itsekin siitä pienestä, idyllisestä kahvilasta aina haaveilen.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, meiltäkin löytyy usein jostain mun jättämä kahvikuppi, jossa on jäähtyneet kahvit :D Sama taktiikka on muuten käytössä täälläkin, sellaisen pienen kupillisen saa vielä helposti juotua tyhjäksi mutta muumimukiin jää aika usein jotain pohjalle varsinkin jos ottaa lisää kahvia.

      Uusissa kaupungeissa ja ulkomailla on ihan parasta käydä kahvilla! Ja samalla haaveilla siitä omasta pienestä kotoisasta kahvilasta.. jospa vielä joku päivä :)

      Poista
  2. Oi,täällä yks kahvikissa :) Ja meilläkin juodaan tummapaahtoista kahvia. Aamukahvit on pakolliset..:D
    Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamukahvit on tosiaan pakko saada! Mukavaa viikonloppua sullekin :)

      Poista
  3. Nyt alkaa olla vähän kahvihifistelyn makua! :D

    Itse juon nykyään tosi pieniä kupillisia kaffetta, sillä en soisi taannoisen mahahaavaepisodin toistuvan, joten pyrin välttelemään riskitekijöitä. Kokonaan en ole pystynyt kuitenkaan kahvista luopumaan. Tavallinen kupposeni onkin pieni tilkka tummapaahtoista kahvia (kotona yleensä Presidenttiä tai Juhlamokkaa, sillä en ole valitettavasti oikein vieläkään löytänyt eettisempien kahvivaihtoehtojen joukosta makuni mukaista) isolla lorauksella hyvin vaahtoiseksi ravistettua kauramaitoa. Aika usein maustan kahvini kardemummalla tai kanelilla, joskus myös ripauksella kaakaojauhetta.

    Suosikkini erikoiskahveista ovat perus latte ja cappuccino. Ja tuli tuosta jääkahviepisodista mieleen vähän vastaavanlainen tapaus, kun olimme Turun Logomon fiinissä Kitchenissä kahvia kaipaillen ja kysyimme, saisiko mochaa. "Barista" ei ollut ikinä kuullutkaan siitä, ja vaikka kuinka yritimme selostaa, miten se tehdään, hän oli ihan hämillään. Otimme sitten capput (jotka olivatkin valitettavasti aikamoista tervaa). :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh! :D Sun kahvi kuulostaa muuten tosi hyvältä! Mua alkoi kiiinnostaa tuo ravistettu kauramaito, pakko kokeilla sitä itsekin. Kardemummakahvin oon ihan unohtanut, se onkin tosi hyvää :) Me harjoiteltiin joskus siskon kanssa erilaisia kuvioita kahvin pintaan maitovaahdon avulla, se oli hauskaa mutta vaatii tosiaan viel paljon harjoittelua.. Mäkin yritin selittää tuolla kahvilassa miten jääkahvia olisi helppo valmistaa, mutta edelleen mulle tarjottiin vaan niitä jääpaloja :D

      Poista
    2. Kauramaidosta saa aika kevyelläkin ravistuksella ihan mukavan vaahdon, johon minäkin olen jo muutaman kerran saanut tehtyä jotain kuvioita - en tosin vielä kovin suurella menestyksellä, mutta harjoittelen! :D

      Poista
  4. Yksi kahvinjuoja ilmoittautuu. Meilläkin päivä alkaa aina kahvilla. Minä myös rakastan aamun kiireettömiä kahvihetkiä. Istahdan koneen ääreen nauttimaan päivän ensimmäisen kupin kahvia. Se on se paras ♥ Rakastan myös kahviloita ja niissä käymistä. Voisin istua hyvinkin pitkään vain katsellen ihmisiä kahviloissa ja heidän touhujaan. Ihanaa arkea sinulle, Minka ♥

    Ps. Tykkään tosi paljon blogistasi myös tällä uudella tyylillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tutulta, mullakin oli usein tapana istahtaa aamukahvin kanssa koneelle lukemaan blogeja ja uutisia :) Nykyään juon aamukahvin joko pöydän ääressä tai vauvan kanssa lattialla istuskellen. Joskus keitän kahvin myös termarimukiin ja lähden vaunulenkille heti aamulla tai haen kahvin jostain mukaan. Tykkään kävellä ulkona vaunuja työntäen ja kahvia juoden.

      Kiitos paljon Krisse ja mukavaa sunnuntaita! :)

      Poista
  5. Tummapaahtoista kotona ja niissä kahviloissa, missä sitä on tarjolla. Muualla sitä mitä tarjotaan. Jos kotona haluan hemmotella itseäni, keitän kahvia niin, että sitä riittää isoon Satumetsä- mukiin, lämmintä maitoa (tavallinen, kaura,..)liraus pohjalle ja kahvit päälle. Tavallisen suodatinkeittimen lisäksi käytössä mutteri- ja pressopannut ja pavut jauhetaan itse.
    Ja niin, aina kun katsoo Gilmoren tyttöjä, rupeaa kahvihammasta kolottamaan ja itselläkin pitäisi olla saavillinen kahvia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt alkoi taas tehdä mieli kahvia kun luin tämän kommentin! :D Yleensä ehditään katsoa Gilmorea lähinnä iltaisin ja silloin ei viitsi keitellä enää kahveja. Mutta päivällä keitetään aina jos meinataan katsoa edes yksi jakso :)

      Poista
  6. Ilman kahvia ei meinaa päivät käynnistyä täällä :) Ihan perus suodatinkahvia kuluu eniten, tummapaahtoisena, mutta välillä on kiva sitten herkutella ja tehdä jokin erikoiskahvi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama homma täällä! Ja eniten tulee itsekin juotua ihan perus suodatinkahvia, mutta joskus tulee sitten tehtyä noita erikoisempiakin :)

      Poista
  7. Aamukahvi on parhautta, etenkin kun saan juoda sen muumimukista ♥ Mulla on sama paha tapa, jättää aina kuppi puolilleen tai vähintäänkin tippa pohjalle ja saan mieheltä aina välillä kuulla siitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäpä sen sanoit! Joka aamu voi valita sen hetken fiilikseen sopivan muumimukin :) Ja kiva kuulla, että en tosiaan ole ainoa joka jättää mukin pohjalle kahvia :D

      Poista

Kiitos kommentista! ♥