Nina Lincolnin jäädytetty suklaakakku

Onko jäädytetty suklaajuustokakku sinulle tuttu? Resepti on aikoinaan kulkeutunut suomeen Nina Lincolnin kautta ja saavutti 80-luvulla suuren suosion jälkiruokapöydän herkkuna. Samaisen kakun resepti on muuten julkaistu myös Kotilieden Suuressa leivontakirjassa vuonna 1987. Minun oli tehnyt mieli kokeilla kakkua jo pitkään ja nyt siihen löytyi sopiva tilaisuus kun järjestettiin isänpäivän brunssi.

Juustokakku valmistetaan siis ilman liivatetta ja laitetaan pakastimeen tekeytymään. Koostumukseltaan kakku muistuttaa mielestäni jäätelön, jäädykkeen ja juustokakun yhdistelmää. Täydellisen suklaista ja pehmeää!

 



Nina Lincolnin jäädytetty suklaajuustokakku vuoka 22cm

Pohja:

150g bastognekeksejä

50g voita

Täyte:

200g tummaa suklaata

200g maustamatonta tuorejuustoa

1,8dl sokeria

1tl vaniljasokeria

2 munan keltuaista

2 munan valkuaista

2,5dl kermaa

  • Koristeluun: rouhittua suklaata ja marjoja
  1. Murustele keksit ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele muruseos kakkuvuoan pohjalle, johon on pingotettu leivinpaperi.
  2. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Sekoita keskenään tuorejuusto, sokeri, vaniljasokeri ja munan keltuaiset. Lisää joukkoon jäähtynyt suklaasula.
  3. Vaahdota toisessa kulhossa kananmunan valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Yhdistä valkuaisvaahto juustotäytteen joukkoon nuolijalla varovasti käännellen.
  4. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää täytteen joukkoon. Kaada täyte keksipohjan päälle vuokaan.
  5. Peitä vuoka huolellisesti kelmulla ja siirrä pakastimeen. Anna kakun jäätyä yön yli ja ota esille noin puoli tuntia ennen tarjoilua.
  • Vinkit!

-Kiinnitä vuoan reunoille suikaleet leivinpaperia. Näin kakku irtoaa vuoasta helposti.

-Voit tehdä kakun myös pienempään 18-20cm vuokaan, jolloin siitä tulee hieman korkeampi.

-Voit käyttää keksipohjaan myös esimerkiksi grahamkeksejä, kaurakeksejä tai suklaakeksejä. Jos haluat gluteenittoman kakun, käytä pohjassa gluteenittomia keksejä.

-Koostumus pehmenee huoneenlämmössä, joten siirrä kakku tarvittaessa jääkaappiin ja ota uudelleen tarjolle myöhemmin.



Täytyy sanoa että tämä oli ehdottomasti kaikkien kehujen arvoinen. Pisteitä myös siitä, että kakku oli helppo valmistaa ja ottaa esille seuraavana päivänä. Moni on tainnut tehdä kakun jo muutamaakin päivää aiemmin pakkaseen, joten siinäkin mielessä kätevää että juhlia varten tämän voi valmistaa hyvissä ajoin etukäteen. Koostumuskaan ei kärsi, vaikka kakku olisi pakastimessa pidempään. Osa on tehnyt niinkin, että ottaa kakusta sulamaan esimerkiksi puolet ja jättää toisen puolen vielä pakastimeen myöhempää herkuttelua varten.

Tässä siis loistava kakkuvinkki tuleviin pikkujouluihin tai vaikkapa jouluaaton herkkupöytään. Jouluna on usein niin paljon tekemistä, että on kiva kun joitakin tarjoiluja voi tehdä jo etukäteen.

Muistakaahan käydä osallistumassa arvontaan ja lukemassa samalla joulutunnelmointia arvontapostauksen kommenteissa. Sunnuntaina osallistujien kesken arvotaan ihana Ilona Pietiläisen kirja Tervetuloa jouluun!


Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! ♥