PÄÄSIÄISMARENGIT

Kerroinkin jo aiemmassa postauksessa, että innostuin tekemään pääsiäiseksi marenkeja. Pataleivän paistuessa uunissa sain idean tehdä marenkeja, joten paiston jälkeen laskin vain uunin lämpötilaa ja valmistin sillä aikaa marenkivaahdon. Nämä ovat melko nopeita ja vaivattomia tehdä, joten ehdit vielä hyvin valmistaa ihania marenkeja huomiseen kahvipöytään tarjottavaksi.



Pääsiäismarengit 12 kpl
3 kananmunan valkuaista
1,5dl sokeria
ripaus kaakaojauhetta
tilkka valkoviinietikkaa
200g suklaarakeita

1. Vatkaa valkuaisia hetken aikaa sähkövatkaimella. Lisää sokeri vähitellen vaahdon joukkoon kokoajan samalla vatkaten. Lisää lopuksi tilkka valkoviinietikkaa ja hieman kaakaojauhetta. Marenkivaahto on valmista kun koostumus on paksua ja kiiltävää ja kulhon voi kääntää ylösalaisin niin että marenki pysyy kulhossa.
2. Lusikoi marenkikekoja leivinpaperilla vuoratulle pellille ja tee lopuksi pienet kolot kekojen keskelle lusikan avulla. Annostele murusteltuja suklaarakeita koloihin.
3. Kypsennä marenkeja +120 asteessa 1,5 tunnin ajan. Sammuta uuni tämän jälkeen ja jätä marengit kuivumaan vielä vähintään tunnin ajaksi. Uunin luukkua voi pitää lopussa hieman raollaan, jotta ylimääräinen kosteus pääsee ulos.

Huom!
Muista tarkistaa käyttämiesi suklaakarkkien tuoteseloste, mikäli haluat marengeista täysin gluteenittomia :)


Tästä ohjeesta tulee yksi pellillinen keskikokoisia marenkeja. Voit halutessasi pursottaa marengit, mutta myös lusikan avulla saa helposti annosteltua marenkikekoja pellille. Suklaarakeiden tilalla voi käyttää esimerkiksi ranskanpastilleja, amerikanpastilleja tai muita suklaanameja.

Näitä vien huomenna pääsiäisen kahvipöytään pashan ja pullan kanssa. 
Millaisia herkkuja teidän pääsiäispöydästä löytyy?

5 kommenttia

  1. Näyttääpä herkulliselta! <3 Hyvää pääsiäistä. :)
    Käythän vilkaisemassa/kommentoimassa blogiani?
    ---> http://mybeatywonderland.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Janette! Hyvää Pääsiäistä myös sulle! :)

      Poista
  2. Hyvän näköisiä marenkeja :) En itse ole kauhean makean ystävä ja marengit on juurikin sitä.
    Oikein Ihanaa pääsiäistä :)
    -Nunnu-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nunnu! :) Mä taas en ennen niin välittänyt marengeista, mutta nykyään pidän. Ihanaa Pääsiäistä myös sinulle! :)

      Poista
  3. Näistä tuli kyllä aivan super ihania ja hyvän makuisia, keräsivät paljon kehuja ja katosivat lautaselta viimeistä murua myöten :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! ♥