♥ HYVÄÄ JOULUA ♥

Tänä vuonna oon panostanut ostettujen lahjojen lisäksi myös itse tehtyihin herkkuihin, kuten aiempinakin jouluina. Paketteihin on kääritty suklaariisimuroja, jouluista granolaa, marenkeja, herrasväen pikkuleipiä, itse tehtyjä pipareita, saaristolaisleipää, brownieita ja krumeluuripipareita.

Krumeluuripiparit ovat jo perinteeksi muodustuneita pipareita, joita koristellaan hartaasti ja yömyöhään. On värikkäitä sokerikuorrutteita, nomparelleja, suklaata, koristehelmiä ja ranskanpastilleja. Markkinoilta ostamani kettumuotti oli ehdoton suosikkimme tänä vuonna ja niitä tulikin varmaan koristeltua eniten lumihiutaleiden lisäksi.


Eilen vein perille yhden erityisesti mieltä lämmittävän paketin. Otin facebookin Jouluapu-ryhmän kautta yhteyttä perheeseen, jolle halusin viedä jouluksi kassillisen herkkuja. Laitoin pakettiin muiden juttujen lisäksi myös leivottuja pipareita ja koristelutarvikkeita. Ja myöhemmin päivällä sain sähköpostiini kuvan lasten koristelemista pipareista :)

Näitä herkkuja ja pieniä paketteja oli erityisen kiva paketoida. Ihan mahtavaa kun voi kuitenkin aika pienellä vaivalla ilahduttaa ja olla avuksi. Tästä täytyykin ottaa joka vuotinen tapa, että ilahduttaa ihan tuntemattomia ihmisiä jouluisin ja miks ei muutenkin!

Nyt mä juon aamukahvin (10 pistettä sille joka arvaa mistä mukista!), pakkaan ruoat ja lahjat mukaan ja lähdetään joulun viettoon vanhempieni luokse.

♥  OIKEIN IHANAA JA HERKULLISTA JOULUA TEILLE KAIKILLE! ♥

9 kommenttia

  1. Ihan superhienoja pipareita, eihän noita raaskisi syödä ollenkaan! Oikein maistuvaa ja rauhallista joulua. :)

    VastaaPoista
  2. Vau! Tosi kauniita ja tarkasti tehtyjä :> Oletko ajatellut myydä näitä vaikka jossain myyjäisissä/markkinoilla? Ostaisin heti! <3 Hyvää Joulua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Oon mä ajatellut, se olis oikeasti tosi ihanaa. Ja jos olis joku oma herkkupuoti niin siellä varmasti olis näitä myynnissä. ♥ Hyvää joulua!

      Poista
  3. Ihanasti koristeltuja pipareita... oikein Hyvää Joulua koko teidän porukalle!

    T: Marja ja Päiviksen tontut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Ja HYVÄÄ JOULUA myös teidän perheelle täältä kaikilta! :)

      Poista
  4. Voi, kettuja! Ovatpa taas niiiin ihania.
    Kyllä sä tarttet sen oman pudin / pienen tunnelmalliseen kuppilan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kettuja olikin erityisen kiva koristella! :)

      Ja niin tarvitsen, asia josta oon taas unelmoinut ihan päivittäin! ♥

      Poista
  5. Voi kiitos! Muiden auttaminen on lähellä sydäntä, yleensä auttaminen liittyy jollain tapaa eläimiin mutta nyt kun löysin tuon sivuston niin aion kyllä varmasti ilahduttaa sitä kautta muitakin perheitä :)

    Täällä on nautittu ja otettu rennosti, toivottavasti sielläkin! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! ♥