HELPPO JA NOPEA OMENAPIIRAKKA (myös gluteeniton versio)



Pääsin keräämään ystävän pihalta pienen kulhollisen omenoita, joista osa päätyi tähän piirakkaan. Välillä on kiva leipoa jotain nopeaa kahvipöytään ja sen vuoksi tällaiset yhden kulhon taikinat ovat tosi käteviä. Sähkövatkaintakaan ei tarvita, sillä ainekset vain sekoitetaan keskenään ja taikina levitetään vuokaan.

Sain tämän ohjeen mummiltani, joka oli muokannut taikinan vielä gluteenittomaksi. Täytteeksi voi laittaa hyvin myös esimerkiksi mustikoita.

OMENAPIIRAKKA     vuoka 26cm

2 munaa
2dl sokeria
100g voita
1dl maitoa/piimää/jogurttia
3dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria
5 pientä omenaa
2tl kanelia
2rkl fariinisokeria



1. Vispaa munien rakenne rikki. Sekoita joukkoon sokeri, sulatettu voi ja maito.
2. Lisää vehnäjauhot joihin on sekoitettu leivinjauhe ja vaniljasokeri. Sekoita taikina tasaiseksi ja levitä voideltuun piirakkavuokaan.
3. Kuori ja pilko omenat pieniksi lohkoiksi ja painele taikinaan. Ripottele päälle kanelia ja fariinisokeria.
4. Paista uunissa 175 asteessa noin 25 minuuttia. Tarjoile vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kera.

Vinkki!
- Saat piirakasta helposti gluteenittoman vaihtamalla vehnäjauhot gluteenittomiin jauhoihin. Voit laittaa esimerkiksi 2dl gluteenitonta jauhoseosta ja 1dl maissijauhoja.



Omenoista ajattelin leipoa vielä ainakin omenapullaa ja myös hilloa olisi kiva tehdä lettujen kanssa. Suosittelen muuten kokeilemaan tätä aiemmin tekemääni herkkusuun omenatoscaa, joka vie kielen mennessään!


3 kommenttia

  1. Näyttäö kyllä herkulta! Täytyypä kokeilla, nämä helpot ja nopeat reseptit on k

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, karkasi.. siis on kyllä parhaita, piti sanomani! :)

      Poista
    2. Kiitos! Tämä on ihana resepti juuri sen vuoksi, että saa vähällä vaivalla hyvää piirakkaa :)

      Poista

Kiitos kommentista! ♥