KESÄN EKA MANSIKKAKAKKU (GL)

Eilen siis pakkasimme mansikkakakun, suklaalevyn onnittelukortteineen sekä Maunon vesikippoineen ja suuntasimme onnittelemaan mun ukkia. Olimme vähän kuin retkellä auringon paistaessa terassilla, joimme kahvia termospullosta ja söimme kakkua pahvilautasilta. Maunokin pääsi mukaan onnittelemaan ja pikkuherra oli ihan naatti kun tulimme iltapäivällä takaisin kotiin :-)



Gluteeniton mansikka-kermakakku (vuoka Ø 18cm)

Gluteeniton kakkupohja:
3 munaa
Sokeria
Gluteenitonta jauhoseosta
Perunajauhoja
1tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria
Voita ja gluteenitommia korppujauhoja

1. Ota kolme samankokoista lasia. Riko yhteen lasiin kananmunat ja mittaa toiseen lasiin saman verran sokeria. Kolmanteen lasiin mittaa noin puolet jauhoseosta ja puolet perunajauhoja. Sekoita joukkoon 1tl leivinjauhetta ja 1tl vaniljasokeria.
2. Laita kakkuvuoan pohjalle pyöreä pala leivinpaperia. Voitele vuoka pienellä määrällä voita, ripottele reunoille ja pohjaan gluteenittomia korppujauhoja.
3. Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Siivilöi jauhot vaahdon sekaan ja kääntele taikina varovasti sekaisin nuolijan tai puulastan avulla.
4. Kaada valmis kakkutaikina vuokaan, paista +175 asteessa 25-30 minuuttia.
5. Anna kakkupohjan jäähtyä kunnolla ennen kuin täytät sen :-)

Täyte:
2dl vispikermaa
1dl vaniljakreemiä
Mansikkahilloa
Tuoreita mansikoita
Kostutus 1dl maitoa ja 1-2tl vaniljasokeria

1. Valmista vaniljakreemiä 1dl ohjeen mukaan. Vaniljakreemin voi myös jättää pois ja sen sijaan kerman voi maustaa vaniljasokerilla.
2. Pilko kourallinen tuoreita mansikoita pieniksi paloiksi. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon valmis vaniljakreemi.
3. Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan, kostuta vaniljamaidolla ja aloita täyttäminen levittämällä pohjan päälle kerros mansikkahilloa. Ripottele päälle mansikanpaloja ja levitä lopuksi vaniljakerma mansikkakerroksen päälle. Tee näin toinenkin kerros, päällimmäinen kakkupohja vain kostutetaan ja loput jätetään seuraavalle päivälle :-)
4. Peitä täytetty kakku varovasti kelmulla ja laita yöksi tai vähintään muutamaksi tunniksi tekeytymään jääkaappiin.

Päälle:
Mansikkahilloa
Tuoreita mansikoita
2dl vispikermaa
Tomusokeria
Sitruunamelissan lehtiä

1. Levitä ohut kerros mansikkahilloa kakun pinnalle.
2. Vatkaa kerma vaahdoksi, mausta tomusokerilla ja koristele kakku tuoreilla mansikoilla, kermapursotuksilla sekä sitruunamelissan lehdillä.

Mulla oli käytössä n.200g mansikoita, joista käytin vähän alle puolet täytekakun väliin ja loput säästin kakun päälle. Teen aina gluteenittoman kakkupohjan päivää ennen kakun täyttöä. Kostuttamisen kanssa kannattaa olla tarkkana - etenkin jos valmistaa pohjan samana päivänä kun sen täyttää. Perinteinen mansikkakakku valmistuu samalla ohjeella vaihtamalla gluteenittoman jauhoseoksen vehnäjauhoihin ja gluteenittomat korppujauhot tavallisiin :-)


Mä pelkäsin koko automatkan että kermapursotukset lössähtää kun autossa oli niin kuuma! Onneksi pahimmalta katastrofilta vältyttiin ja kakku saatiin pursotuksineen pöytään :-)


Mun oli tehnyt jo pitkään mieli täytekakkua, niitä kun tulee kuitenkin tehtyä aika harvoin. Vitsi että maistui hyvältä kesän eka mansikkakakku! Pikkusisko jo pyysikin mua tekemään kinuskikakkua jollekin viikonlopulle ja kesällä on syntymäpäiviä tiedossa, joten pääsen mä ainakin muutaman täytekakun leipomaan tänä kesänä, jee! :-)

Iloista alkavaa viikkoa kaikille, toivotaan että saadaan paljon aurinkoisia päiviä!♥

8 kommenttia

  1. Oikein iloista viikkoa sinnekin!
    Niin ihania kuvia taas!! :) Ja hyvännäköistä kakkua. Minäkin olisin kissan synttäripäivänä halunnut tehdä mansikkakakkua, mutta eihän täältä pikkukylästä saanut mistään mansikoita. Mutta viimeistään sitten omana synttäripäivänä kesäkuussa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täälläkin on näkyny aika paljon puoliksi raakoja mansikoita, mutta onneksi löytyi myös punaisia ja hyvän makuisia! :-) Ja nythän sulla on hyvä syy tehdä vaikka kaksi kakkua, vähän niinkuin kissan myöhäiset synttärit ja sit sun omat! :D

      Poista
  2. Kesän ensimmäinen mansikkakakku maistuu aina ihan taivaallisen hyvältä!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon niin samaa mieltä! Ja niin tais muutkin olla kun en meinannut keretä ottamaan edes kuvia koko kakusta :D

      Poista
  3. Oih... mansikkakakkua!! Nams!! Upeat kuvat jälleen kerran!!

    VastaaPoista
  4. Voi miten ihanan kesäistä :) Ihan kohta onkin jo mansikka-aika, jee!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolloin oli kyllä ihanan aurinkoinen päivä! :-) Nyt sataa kaatamalla vettä ja tää päivää taitaa mennä lähinnä kotoillessa. Tosin jotain hyviä hedelmiä ja mansikoita tekis mieli hakea kaupasta.. :-)

      Poista

Kiitos kommentista! ♥