kotiliesi

6. elokuuta 2017

♥ 1-vuotiaan syntymäpäivät

Kaksi viikkoa sitten meillä juhlittiin yksivuotiasta. Uskomatonta ajatella että vuosi sitten elettiin ensihetkiä pienen nyytin kanssa ja nyt täällä hyörii pieni vilkas taapero pyörremyrskyn lailla.

Suurin osa vieraista pääsi paikalle eli reilut kaksikymmentä aikuista ja kuusi lasta. Onneksi päivä oli aurikoinen ja saimme myös takapihan käyttöön. Koristeltiin kotia ja takapihaa viirinauhoin, ilmapalloin ja pompomein. Kiinnitin myös olohuoneen seinälle sankarin kuvia vuoden ajalta, kuvat ovat vieläkin paikoillaan sillä en ole vaan millään raaskinut ottaa niitä pois.

Rakastan järjestää juhlia, mutta jälleen kerran tuntui ettei vaan millään ehtinyt tehdä kaikkea mitä olin suunnitellut. Ihanat juhlat saatiin silti aikaan! Pallomeri ja saippuakuplat olivat pienten lasten mieleen, sain aivan ihania kuvia heistä istumassa pallojen keskellä saippuakuplia pyydystellen. Oli hauskaa seurata lasten touhuja, kun he sukeltelivat pallomereen, kävivät välillä sisällä hakemassa lisää syötävää ja ajelivat potkuautoilla olohuoneesta takapihalle ja takaisin.

Juhlien tarjoiluja olin miettinyt jo paljon etukäteen, mutta kuten aina - ideat muuttuivat moneen kertaan vielä ihan viimehetkillä. Oikeastaan ainut varma tarjottava oli amerikkalainen juustokakku. Siskoni oli leiponut sitä mun baby showereihin ja halusin tarjota sitä nyt myös pojan syntymäpäivillä. Lisäksi ruokaisat salaatit ja patonki olivat suunnitelmissa, ainakin couscous-salaattia halusin tarjota ja lisäksi jotain muuta ruokaisaa salaattia ja tsatsikia. Satuin lukemaan juuri sopivasti kaksivuotiaiden tyttöjen syntymäpäiväpostauksen, josta sain idean avokadoa ja mozzarellaa sisältävään perunasalaattiin.

Tässä meidän synttärimenu:
Cous cous-melonisalaatti
Peruna-avokado-mozzarellasalaatti G, VL
Lihapullat G,L
Tsatsikia & patonkia L
Vesimelonia
Amerikkalainen juustokakku
Suklaiset kuppikakut
Valkosuklaa-salmiakkipopcornit & lakritsia
Raparperipiirakka & vaniljakastike G, L
Kahvi, Tee, Sitruunainen jäätee

Lapsille:
Suolattomat lihapullat & Tsatsiki
Maissinaksuja, Talk-muruja
Sokerittomat banaaniletut
Mansikoita, mustikoita, vesimelonia, ananasta


Tarjoilut menivät tosi hyvin kaupaksi ja kakkua jäi sopivasti vielä seuraavan päivän vieraillekin. Lisäksi tarjolla oli vielä erikseen gluteenittomia kuppikakkuja sekä leipää. Lapsille oli omalla pöydällä suolattomia lihapullia ja tsatsikia, mutta muuten annoin meidänkin synttärisankarin syödä tarjolla olleita salaatteja ja patonkia. Banaaniletut lisukkeineen maistuivat lapsille hyvin. Juustokakkua meidän yksivuotias ei päässyt vielä maistamaan.



Yksivuotiaan oma sokeriton kakku. Tässä on banaanilettuja, maapähkinävoita, mansikoita, pensasmustikoita, vadelmia, banaania ja ripaus kookoshiutaleita. Kyllä maistui!


Me ostettiin pojalle jo aiemmin lahjaksi oma potkuauto ja nyt paketista löytyi Brion puinen hakka. Suunniteltiin hiekkalaatikon hankkimista, mutta ei ehditty ihan syntymäpäiväksi sitä ostamaan. Muista paketeista kuoriutui mm. toivottuja dubloja, puisia leluja, ensimmäiset värikynät, potta, oma reppu, toinen potkuauto sekä potkumopo, smoothieita ja maissinaksuja, satukirja, aivan ihanat serkkuni ompelemat housut, lelukori sekä käyttörahaa omalle tilille. Tosi kivoja ja tarpeellisia lahjoja! :)







Valitettavasti syntymäpäivistä ei ole oikein enempää kuvia, joita voisin täällä julkaista. Melkein kaikissa kuvissa näkyy juhlavieraita ja muiden lapsia. Meillä kävi myös tosi huono tuuri kaiken hulinan keskellä, sillä kamerani meni rikki. Tämä harmitti mua todella paljon, mutta sille nyt ei voi mitään. Kamera on nyt huollossa ja odotellaan ilmoitusta voiko sitä korjata. Sain onneksi myöhemmin toisen kameran hetkeksi lainaan, niin sain otettua yksivuotiskuvat. Muuten taidetaan mennä hetki puhelinkuvilla kunnes toivottavasti saan kamerani ehjänä takaisin.




"Tahtoisin leikkiä tuulen kanssa ja kohota korkealle.
Tahtoisin palasen taivasta ja pilviä tyynyn alle.
Tahtoisin juosta kuin tuulispää ja löytää sinisen saaren
tai kiivetä korkean vuoren päälle ja omistaa sateenkaaren.
Tahtoisin tanssia metsässä ja rakentaa majan puuhun.
Tahtoisin saada myös hopealaivan ja purjehtia kuuhun."
 -kirjoittaja tuntematon

Tämän runon kirjoitin pojan syntymäpäiväkorttiin, sillä tämä kuvastaa täydellisesti juuri tätä hetkeä. Kaikki on uutta, ihmeellistä ja suurta. Meillä oli upeat juhlat ja on ilo jatkaa tätä seikkailua pienen taaperon kanssa. 

Nyt menen valmistautumaan, sillä pian me suunnataan juhlimaan pientä toukokuussa syntynyttä suloista poikavauvaa. Ihanaa sunnuntaita kaikille!

17 kommenttia :

  1. Oi, ihanat juhlat on olleet :) Onnea Taaperolle :) Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää varmasti.. 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! :) Ja totta totisesti riittää, välillä tää meno kyllä hirvittää mutta sellaista se on touhukkaiden taaperoiden kanssa :D

      Poista
  2. Oi, ihanat juhlat on olleet :) Onnea Taaperolle :) Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää varmasti.. 🤗

    VastaaPoista
  3. Lihapullien ohjetta ������

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei taida olla yhtään kuvaa lihapullista, että saisin niistä postausta aikaiseksi. Tosin niitä tulee varmasti tehtyä vielä monet kerrat kun ovat etenkin ton pienen miehen mieleen :) Täytyy pitää mielessä, että voisin ottaa kuvat ja laittaa sitten reseptin myös tänne.

      Poista
  4. Onnittelut 1-vuotiaalle! Varmasti herkullinen menu, saisiko ohjeita? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ohjeita voisin kirjoitella myöhemmin ainakin juustokakkuun ja salaatteihin, kunhan saan niistä kuvat koneelle :)

      Poista
  5. Tuli kärkkymään ohjeita minäkin.. vauvan kakun ohjetta jos ainakin saisi? :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä onkin tulossa oma postauksensa, koitan saada tehtyä mahdollisimman pian! :)

      Poista
  6. Tosi upeat tarjoilut ja juhlat :) Kiitos inspiraatiosta :) Onneksi meillä kaksi vierasta tuo aina omat gluteiinittomat eväät niin niitä ei tarvitse tehdä itse kun muutenkin työtä laittaa kaikki valmiiksi. Mistä muuten taulut tuolla takaseinällä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon! Onhan siinä tosiaan aina lisää hommaa, kun ottaa huomioon erityisruokavalioita. Kiva että teillä se hoituu noin :)

      Olohuoneen julisteet on saatu yhteistyönä ReStylelta. Tässä postauksessa niistä lisää: http://kaakaokermavaahdolla.blogspot.fi/2015/12/restyle-julisteet-arvonta-restyle.html

      Poista
  7. Tuntuu, että ihan hetki sitten kerroit pojan syntymästä! Niin se aika vaan kuluu.. Onnea 1-vuotiaalle! :-) Todella herkullisen näköisiä tarjottavia ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ja tosiaan tää on niin uskomatonta miten nopeasti aika kuluu. Nyt täällä häärää sellainen seikkailija että oksat pois :D Ja vielä hetki sitten hän oli pienen pieni käärö♥

      Poista
  8. Onnea 1-vuotiaalle! Upeannäköiset tarjoilut, etenkin salaattien reseptit jäi kiinnostamaan t. Couscoussalaattifani, joka on aina avoin uudelle inspiraatiolle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Täällä toinen cous cous-fani! Tota salaattia me tehdään aika usein mutta jostain syystä en oo tainnut koskaan postata sitä tänne blogiin. Täytyypä ens kerralla kuvata ja laittaa resepti talteen! :)

      Poista

Kiitos kommentista! ♥