MEHEVÄT BANAANI KANELIMURU-MUFFINSSIT

Tykkään syödä banaanit hieman raakoina, joten ostan kaupasta yleensä niitä missä kuoret vielä vihertävät. Vähänkin pehmeät ja varsinkin ne ylikypsät banaanit päätyvät meillä lähes poikkeuksetta muussattuna taikinan joukkoon. Banaani tuo leivonnaisiin maun lisäksi myös mehevyyttä ja esimerkiksi nämä muffinssit säilyvät herkullisen kosteina jopa kolme päivää. Kanelilla maustettu rapea kauramurupäällinen tekee näistä erityisen maistuvia.




Banaani-kanelimurumuffinssit 12kpl

Taikina:
2 kypsää banaania
2 munaa
1dl sokeria
3,5dl vehnäjauhoja
1tl kanelia
2tl leivinjauhetta
0,5dl rypsiöljyä

Murupäällinen:
3rkl voita sulatettuna
0,5dl ruokosokeria
0,5dl vehnäjauhoja
1dl kaurahiutaleita
2tl kanelia


1. Muussaa banaanit kulhossa ja sekoita joukkoon munat.
2. Lisää kuivat aineet sekä öljy ja sekoita taikina tasaiseksi.
3. Annostele taikina muffinipellin koloihin tai erillisiin muffinssivuokiin.
4. Sekoita murupäällisen ainekset kulhossa ja ripottele muffinitaikinan päälle. Lisää vielä jokaisen muffinin päälle ripaus kanelia.
5. Paista +180 asteessa 15-20 minuuttia. Muffinit saavat olla sisältä hieman pehmeitä ja kosteita, mutta murupäällisen tulee olla ihanan rapeaa.

Vinkki!

- Muffinssit säilyttävät mehevyytensä, kun pakkaat ne jäähtyneenä joko kelmun alle, pieniin pusseihin tai ilmatiiviisiin rasioihin.

Jos pidät banaanileivonnaisista, niin kannattaa ehdottomasti kokeilla myös näitä ihastuttavia maapähinävoilla kuorrutettuja banaanimuffinsseja, banaani-nutellamuffinsseja tai banaani-donitsimuffinsseja.

Nyt onkin ollut jo hieman enemmän aikaa leipomiselle ja uunissa on valmistunut mm. brownieita ja rapeakuorista leipää. Lisäksi innostuin tekemään oreokakkua ja kokeiltavien leivonnaisten listalta sai pitkästä aikaa vetää yhden reseptin yli.

Meillä on viikonlopuksi luvassa ihan mielettömän kivaa ohjelmaa, josta kerron myöhemmin lisää. Tätä onkin odotettu innolla! :)

13 kommenttia

  1. Kiitos taas herkullisen näköisestä ja suht helposta ohjeesta, pitää kokeilla tehä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos menee kokeiluun! Nämä ovat tosiaan helppoja ja nopeita valmistaa :)

      Poista
  2. Parhaita muffinsseja ja monta päivää pehmeän herkullisia. �� Mamapquita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoos! :) Ja nää tosiaan pysyy ihanan pehmeinä ja kosteina monta päivää :)

      Poista
  3. Oh damn ♡___♡ Nää vaikuttaa niin syntisen hyviltä että omsnomsnoms!
    Pakko testata onnistuisiko kikkailemaan gluteenittomilla jauhoilla samanmoisia. :)

    ~ Frillycakes ~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on kyllä tosi hyviä! Banaani ja kaneli toimii tosi hydin yhdessä ja toi murupäällinen kruunaa muffinssit :) Tuu ihmeessä sitten kertomaan, miten gluteenittomat versiot onnistuivat!

      Poista
  4. Mä taas en tykkää niistä raaoista banskuista ja siinä kun odottelen niiden kypsymistä, ne usein pääsevät jo liian kypsäksi! :)
    Nytkin odottaa kotosalla yksi ruskea bansku, josta ajattelin kokeilla tehdä vohvelitaikinan....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ne taitaakin jakaa aika vahvasti mielipiteitä, jotkut tykkää syödä banaanit hieman raakoina ja jotkut taas enemmän kypsinä :) Onneksi ne kypsemmät voi aina käyttää leivontaan!

      Poista
  5. Ei vitsit, just kaupassa mietin, että teenpä viikonlopuksi banaanimuffinsseja rapealla murupinnalla. Ostin aineksia, mitä arvelin niihin tulevan ja ajattelin etsiä reseptin myöhemmin. Sitten avaan kotona Bloglovinin ja sieltä hyppää ensimmäisenä tää silmiin! Kuin tilauksesta! Kiitos ohjeesta, menee testiin heti huomenna. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, mikä sattuma! :) Kiva että reseptistä on hyötyä, toivottavasti muffinssit maistuu!

      Poista
  6. Moi :) ! Luuletko, että onnistuisi myös minimuffinssipellillä? Kauankohan niiden kypsymisessä menisi, 10 min-15 min? Ajattelin leipoa näitä kaverini vauvakutsuille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Varmasti onnistuu! :) Tässä reseptissä paistoaika on noin 10-15 minuuttia, joten uskon et se olis sopiva aika myös näille murupäällysteisille :) http://kaakaokermavaahdolla.blogspot.fi/2013/04/banaani-donitsimuffinit.html

      Kivoja vauvakutsuja! :)

      Poista
  7. Ihana resepti! Helppo tehdä ja hyvää. Jätin jauhoja vähän pois kun en kamalasti vehnää kestä. Päällisen tein ilman jauhoja ja muffinssitaikinasta korvasin perunajauhoilla suurimman osan vehnäjauhoista. Silti tuli tosi maukkaita. Kiitos ohjeesta. Ja pitää noita määpähkinävoi kuorruteisiakin kokeilla kunhan ostan tomusokeria :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! ♥