KARAMELLISOITU SIPULI

Nyt on ihan pakko jakaa hyvin yksinkertainen, mutta erittäin maukas ja monipuolisesti käyttöön sopiva resepti karamellisoituihin sipulirenkaisiin. Näitä tulee tehtyä aina silloin tällöin lisukkeeksi esimerkiksi grilliruokien kanssa, pihvien päälle, vuohenjuustosalaatin viimeistelyyn tai vaikkapa hampurilaisten ja hot dogien täytteeksi. Makeat ja vastustamattomat sipulirenkaat sopivat hyvin myös suolaisten piirakoiden täytteeksi, tuomaan lisämakua lihapulliin tai täytteeksi eväsleipiin. Pannulle voi halutessaan lisätä loppuvaiheessa myös tuoreita yrttejä silputtuna, kuten persiljaa tai timjamia.




Karamellisoitu sipuli
3rkl voita
2 isoa sipulia
3rkl sokeria
1rkl vettä
ripaus suolaa

1. Kuori sipulit ja pilko ohuiksi renkaiksi.
2. Ruskista voita hetki pannulla ja lisää joukkoon sipulit. Lisää sokeri ja vesi pannulle, kun sipulirenkaat ovat pehmenneet kunnolla. Lisää myös pieni ripaus suolaa.
3. Anna sipulien karamellisoitua pannulla noin kymmenen minuuttia.




Tästä määrästä karamellisoitua sipulia riittää reilusti esimerkiksi neljään burgeriin tai useampaan hot dogiin. Sipulit ovat maukkaita niin kuumana kuin kylmänäkin ja jäähtyneet sipulirenkaat voi halutessaan pyöräyttää nopeasti pannulla vielä ennen käyttöä. Tässäpä siis loistava lisuke kesän grilliherkkujen kanssa tarjottavaksi tai miksei vaikka kauniissa lasipurkissa viemisiksi kyläpaikkaan mennessä. Tällöin resepti kannattaa kuitenkin vähintään tuplata. 

8 kommenttia

  1. Voi, tämäkin olisi kokeilemisen arvoinen resepti :)

    VastaaPoista
  2. Voi, tämäkin olisi kokeilemisen arvoinen resepti :)

    VastaaPoista
  3. Oi, täytyypä pitää mielessä seuraavaan grilli-iltaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatan! Meinaan itsekin tehdä näitä lisää viimeistään viikonloppuna :)

      Poista
  4. Säilyykö tämä kauan jääkaapissa? Kuulostaa hyvältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannellisessa puhtaassa rasiassa säilyy jääkaapissa ainakin 3-4 päivää hyvinä. Sen kauempaa nämä eivät ole meillä koskaan kestäneet :)

      Poista
    2. Kiitos! Täytyy testata!

      Poista

Kiitos kommentista! ♥