VAPUN PASTASALAATTI, TÄYTETYT PATONGIT JA MUUT PIKNIKHERKUT

Kaupallisessa yhteistyössä K-ruoan kanssa

Jihuu! Vihdoinkin on aika suunnitella vapun herkkuja ja tarjottavia. Rakastan suunnitella tarjoiluja erilaisiin juhliin ja tiettyjen teemojen ympärille. Vapun aikoihin kun aurinko paistaa, on kiva kattaa pöytä ulos tai jos on hyvä sää voi herkut pakata mukaan ja lähteä piknikille. Mikä olisikaan parempaa, kuin valmistaa porukalla isot määrät tarjottavaa: erilaisia ruokaisia salaatteja, täytettyjä leipiä ja erilaisia dippejä sipseille tai ruisleipätikuille. Parasta on, kun jokainen tuo jotain ja kaikkea on paljon. Maisteltavaa riittää ja piknikillä voi viettää hyvässä lykyssä vaikka koko päivän, kunhan muistaa pakata muutaman ekstraviltin mukaan.


Tällä kertaa sää ei suosinut, joten tein meille ennakko-vappupiknikin sisätiloihin. Pöydästä löytyi tietenkin muutama pullo perinteistä simaa, jolla kippistimme tulevan vapun ja kevään kunniaksi. Tein tarjolle kulhollisen pestolla maustettua pastalaattia, josta riittää isommallekin porukalle. Salaatista löytyy mm. mansikoita ja leipäjuustoa, jotka sopivat mielestäni todella hyvin yhteen. Salaatin lisäksi tein täytettyjä patonkeja, jotka ovat hyviä eväsleipiä ja täytteitä on helppo vaihdella oman maun mukaan. Lisäksi tarjolla oli suolatikkuja, popcornia, sipsejä ja miniluumutomaatteja pienissä paperikipoissa. Tällaiset tarjottavat menevät aina kaupaksi eväsretkellä, sillä niitä on kiva napsia vielä myöhemmin kun muut eväät on jo syöty.


TÄYTETY PATONGIT8 kpl


majoneesia
palvikinkkua
meetvurstia
juustoa
salaattia
persiljaa
tomaattia
kurkkua

1. Paista patongit paketin ohjeen mukaan. Leikkaa jäähtyneet patongit kahdeksaan osaan ja halkaise. Levitä jokaisen palan päälle majoneesia.
2. Täytä leivät makusi mukaan kinkulla, meetvurstilla, juustolla ja kasviksilla. Silputtu persilja tuo patonkeihin kivaa lisämakua.
3. Kääri patongit leivinpaperiin tai käteviin eväspusseihin ja säilytä kylmässä tarjoiluun asti.

Vinkki!
Voit käyttää joko valmiiksi maustettua majoneesia tai maustaa perinteisen majoneesin esimerkiksi valkosipulilla ja chilillä.



VAPUN PASTASALAATTI

250g miniluumutomaatteja
1 punainen paprika
1 keltainen paprika
2 punasipulia
200g leipäjuustoa
250g tuoreita mansikoita
1pkt rucolaa

1. Keitä pussillinen pastaa paketin ohjeen mukaan. Valuta kypsä pasta siivilässä ja huuhtele viileällä vedellä. Sekoita isossa kulhossa pasta ja punainen pesto keskenään.
2. Pilko pastan sekaan miniluumutomaatit, paprikat ja punasipulit. Kuutioi joukkoon leipäjuusto ja siivutetut mansikat.
3. Huuhtele rucola ja sekoita pastasalaatin joukkoon. Anna maustua hetki jääkaapissa ennen tarjoilua.

Vinkki!
Lorauta tyhjän pestopurkin pohjalle öljyä, sulje purkki ja sekoita. Lisää öljy lopuksi valmiin salaatin päälle.





Vappupiknikin herkkupuolelta löytyi ihania suklaakuorrutteisia vaahtokarkkikeppejä, joiden resepti löytyy blogista. Nämä valmistuvat käden käänteessä ja ovat näyttävä lisä vapun herkkupöytään ja piknikille. Lisäksi leivoin tarjolle meheviä porkkanakakkudonitseja, jotka olivat menestys! Donitsit voi hyvin leipoa kuorrutetta vaille valmiiksi jo edellisenä päivänä ja koristella juuri ennen tarjoilua. Piknikille kuorrutteen voi pakata myös erikseen ja jokainen voi levittää sitä donitsin päälle oman makunsa mukaan. Donitsit säilyvät pitkään mehevinä ilmatiiviissä rasiassa tai kelmun alle käärittyinä. Koristeeksi sopii tuoreet mansikat ja ripaus hassepähkinärouhetta.




Lisää hyviä vinkkejä vapun piknikille kannattaa käydä kurkkaamassa K-ruoan vappusivuilta. Hauskat ja vähän erilaiset tarjottavat vappypötään olisivat esimerkiksi nämä superherkulliset friikkipirtelöt. Myös blogista löytyy rutkasti vinkkejä vappuherkutteluun ja piknikille mukaan pakattavaksi. Suosittelen rapeita ruisleipätikkuja, tofu-nektariinisalaattia, ihania helposti mukaan otettavia herkkupurkkeja, pieniä rahkamunkkeja polly-brownieita ja tuorejuusto-brownieita, lime-valkosuklaamacaronseja, donitsimuffinsseja sekä ihastuttavaa kookossokerisimaa,  joka kannattaa valmistaa viimeistään kolme päivää ennen tarjoilua.

Herkullisia piknikhetkiä! 

18 kommenttia

  1. En ehkä kestä näitä kuvia, sulla on kaunis ja inspiroiva blogi. Meillä on sima tuloillaan ja jotain pitäisi pyöräyttää tarjolle sen kanssa. Selailu jatkuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Täällä myös toinen simaerä odottaa pullottamista ja juuri otin ensimmäisen erän banaanidonitseja uunista. Mukavia leivontahetkiä! :)

      Poista
  2. Nämä sun herkut on niin hyvän näköisiä, että niitä on ihan pakko kokeilla! Ihanat kuvat! Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hurjasti! Ja hienoa jos reseptit pääsevät käyttöön. Hyvää viikonloppua sinnekin! :)

      Poista
  3. Ihana väriloisto! Oikee herkkukattaus. :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt oli hyvä syy kaivaa serpentiinit, värikkäät pillit ja servetit esiin :) Kiitos!

      Poista
  4. Suussa sulavan näköisiä herkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa! Hyvin maistui koko porukalle, vaikka ei päästykään ulos herkuttelemaan :)

      Poista
  5. Ei hitsi miten kova makeannälkä iskee, kun näitä kuvia kattelee! Kaikki näyttää niin super hyvältä :)
    -Satu, http://mylifes-stripes.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! :) Ja kyllä kelpais nyt itsellekin tämän pöydän herkut.. :)

      Poista
  6. Yhdyn täysin ensimmäisen kommentoijan viestiin. Sinulla tosiaan on aivan ihana ja todella inspiroiva blogi ♥ Tänne on aina ilo tulla hakemaan reseptejä tai ihan vaan fiilistelemään. Tuo pastasalaatti on niin ihanan näköistä, että se pääsee kyllä ehdottomasti meidän vappupöytään! :) Myös porkkanakakkudonitsit kutsuisivat, mutta voi olla että joudun tekemään niitä jonain toisena kertana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana Heidi! ♥ Kylläpä tuli hyvä mieli tästä kommentista :) Tämän tapaisia salaatteja tulee tehtyä tosi usein, mutta harvoin niitä tulee kuvailtua blogiin asti. Oli kyllä todella herkkua, etenkin juuri tuo mansikan ja leipäjuuston yhdistelmä. Kiva jos meinaat kokeilla ja toivottavasti maistuu! :)

      Poista
  7. Ai että, ihan mahtava tunnelma taas kuvissa! tästä inspiroiduin miettimään meidän vappuun patonkitarjoilun!
    Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja ihana kuulla että kuvista ja resepteistä on iloa muillekin! :) Täytetyt patongit ovat kyllä hyviä! Meillä mies tekee usein kreikkalaisia täytettyjä patonkeja, täytyykin laittaa joskus niiden ohje myös tänne :)

      Poista
  8. Taas kerran eksyin katselemaan kaikenlaista nam-namia soluttautuneena kutsuvan upeisiin kuviin.
    Taito hallussa, niin herkut kuin kuvauskin 😊
    Tutun näköinen kulho, retroa ihanimmillaan, sopii niin hyvin tähän väriloistoon.
    Tuli kevätherkku-nälkä... 🌷🌷🌷🌷

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! :) Ja kulho on kyllä ihana, ollut ahkerassa käytössä!♥

      Poista
  9. Sääli että noiden linkkien sisältö on jo poistettu, olisin niin halunnut tietää mitä sisältää friikkipirtelö 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. K-ruoan sivuilta löytyi: https://www.k-ruoka.fi/artikkelit/arki/freak-shake Täytyy muokata linkki myös postaukseen, kun näköjään edellinen sivu oli tosiaan poistettu :)

      Poista

Kiitos kommentista! ♥