SIMAA JA VAPPUMUNKKEJA

Heräsin tänään jo hyvissä ajoin valmistamaan munkkitaikinaa, josta leivoin meille pieniä munkkipalloja. Teen vappumunkit aina rahkataikinaan, sillä ne ovat mielestäni ihanan meheviä. Paiston jälkeen munkit pyöritellään seoksessa, jossa on sokerin lisäksi ripaus vaniljasokeria sekä kanelia. Täydellinen yhdistelmä siman kanssa! Meillä kävi jo eka kahvittelija maistamassa munkkeja ja pakkasin vielä mukaankin muutaman simapullon ja herkuteltavaa.






Vapun rahkamunkit  30-35kpl
2dl maitoa
250g rahkaa
1dl sokeria
1rkl kardemummaa
3tl vaniljasokeria
1tl suolaa
n.7dl vehnäjauhoja
2pss kuivahiivaa
50g voita

Lisäksi tarvitset: öljyä munkkien paistamiseen sekä sokeria, vaniljasokeria ja kanelia

1. Mittaa kädenlämpöinen maito taikinakulhoon ja lisää myös rahka, sokeri, kardemumma, vaniljasokeri ja suola. Sekoita tasaiseksi.
2. Lisää puolet jauhoista ja kuivahiiva ja vaivaa taikinaa voimakkaasti muutaman minuutin ajan. Lisää loput jauhot ja sulatettu voi ja jatka taikinan vaivaamista, jotta saat aikaan hyvän sitkon. Taikina on valmis, kun se irtoaa kulhon reunoilta ja tuntuu kimmoisalta.
3. Kumoa taikina pöydälle ja paloittele noin 35g kokoisiksi paloiksi. Pyörittele palat pulliksi ja kohota leivinliinan alla kaksinkertaisiksi.
4. Kaada öljy kattilaan ja kuumenna 170-180 asteiseksi. Testaa sopiva lämpötila vielä pienellä leipäpalalla, jonka tulisi saada kaunis paistoväri hieman alle minuutissa.
5. Paista munkit kauniin kullanruskeiksi molemmin puolin ja nosta talouspaperin päälle. Pyörittele munkit sokeri-vaniljasokeri-kanelisekoituksessa heti kun munkit ovat jäähtyneet sen verran, että pystyt käsittelemään niitä.

Vinkkejä!
- Öljyä tulee olla sen verran, että munkit eivät osu kattilan pohjaan paistettaessa.
- Ole varovainen kuuman öljyn kanssa ja pidä varmuuden vuoksi kattilan kansi kokoajan lähettyvillä.


Meillä ei ole mitään kummempia vappusuunnitelmia, kunhan vaan ollaan ja nautitaan muutamasta vapaapäivästä ja tehdään hyvää ruokaa. Ihanaa kun voi vaan olla ja levätä, se tulee kyllä kieltämättä tarpeeseen. Ostin eilen pari uutta lehteä luettavaksi ja kirpputorilta löytyi myös kirja, jonka meinaan aloittaa tänään. Taidanpa oikaista jalat sohvapöydälle ja mennä loikoilemaan tuon tuhisevan koiran viereen.

OIKEIN HERKULLISTA VAPPUA KAIKILLE!



4 kommenttia

  1. Täytyypä kokeilla joskus rahkamunkkeja.. Hauskaa vappua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Nämä ovat ihania ja saivat kehuja kaikilta jotka maistoivat! Koostumus on ihan täydellinen! :)

      Poista

Kiitos kommentista! ♥